Taide saattaa, onnistuessaan, avata uudenlaisia tapoja tarkastella maailmaa. Ja toisinaan taidenäyttelyt saattavat avata uudenlaisia tapoja tarkastella taidemaailmaa.

Vaikka taide elää vapaudesta, ovat hierarkiat ja nokkimisjärjestykset melkoisen tiukassa taidetta edustavissa ja ohjaavissa instituutioissa. Totutut käytännöt määrittävät sitä, kuinka taiteilijoiden urapolut etenevät, kuka saa teoksensa esille missäkin ja sen keiden teoksia voidaan esitetään rinnatusten. Vakiintuneet käytännöt määrittävät myös sitä, missä taidetta ylipäätään sopii esittää.

Vakiintuneista käytännöistä poikkeaminen ja hierarkian huomioimatta jättäminen harvemmin hyödyttää esimerkiksi taiteilijaa tai kuraattoria itseään, ainakaan perinteisen urakehityksen vinkkelistä tarkasteltuna. Mutta vaikka rakenteet kenties tuottavat ennakoitavan ja hyvänkin toimintaympäristön, niin niiden kevyt ravistelu tekee usein hyvää.

2020-luvulla Suomessa on syntynyt peräti buumi järjestää isoja näyttelyitä rakennuksissa, jotka on tuomittu purettavaksi. Näitä näyttelyitä voisi tarkastella yksittäisten taideteosten ohella myös sen kautta, miten ne haastavat taidekentän lainalaisuuksia.

Purkutaide näyttää tietä

Vaikka ajatus alkuperäisen tarkoituksensa menettäneessä rakennuksessa järjestettävästä näyttelystä ei ole uusi, voisi vuonna 2016 Keravalla järjestettyä ensimmäistä Purkutaide-näyttelyä pitää melko olennaisena merkkipaaluna tämänhetkistä tilannetta arvioidessa. Vuosien vääntö, kaupankäynti ja tinkiminen Keravan kaupungin sekä rakennusliikkeen kanssa johti lopulta siihen, että Jouni Väänäsen johtama Purkutaide-hanke sai maalata hävitettäväksi tuomitun ostoskeskuksen seinät kauttaaltaan ja parhaaksi katsomallaan tavalla. 

Tuosta ensimmäisestä Purkutaide-näyttelystä tuli niin suosittu, että Keravan kaupunki palkkasi Väänäsen miettimään kaupunkitilassa näkyvää taidetta laajemminkin ja pian hänet lainattiin virka-apuna viereiselle Järvenpäälle organisoimaan vastaava purettavan kauppakeskuksen kuoruttaminen.

Pienempien väliprojektien jälkeen, kesällä 2020 ja -21 Kerava näki historiansa hurjimmat kävijärynnistykset, kun yleisö ryysi ja jonotti pääsyä Väänäsen kuratoimaan ja organisoimaan Taiteen kotitalo -näyttelyyn. Näyttely rakennettiin sittemmin purettuun asuinkerrostaloon, jonka kaikki asunnot ja käytävät oli täytetty taiteella. Tätä näyttelyä ja sen suosioita voi ehkä perustellusti pitää kohtana, jossa purkukiinteistöissä järjestetyt näyttelyt todella ylittivät kansallisen uutiskynnyksen. 

Kesällä 2020 Upeart-ryhmä organisoi Äiti kielsi, mut ei me kuunneltu -näyttelyn Hämeenlinnan keskustassa olevaan, hävitettäväksi tuomittuun kiinteistöön. Seuraavana kesänä Vaasassa tyhjilleen jääneestä Wasalandia-huvipuistosta tuli Wasa Graffitilandia. Kesällä 2024 yleisö on tulvinut Keravalla järjestettyyn, vanhaan tavarataloon avattuun Purkutaide: Ihmemaa X -näyttelyyn, Wasa Graffitilandiaan sekä Tampereella avattuun Muutos.art-taidetaloon, jonka takaa löytyy samoja järjestäjiä, kuin em. Hämeenlinnan näyttelyssäkin.

Kumpuaako tämä graffitista?

Purkutaiteen Jouni Väänäsen omat taiteelliset juuret ovat graffitissa ja tämä näkyy myös Purkutaide-näyttelyissä. Spraykannu onkin tehokas työkalu, mikäli on täytettävänä hirvittävä määrä seinäpinta-alaa. Mutta ehkä työvälineen soveltuvuuden ohella tätä kannattaa pohtia myös sen kautta, miten graffiti ja purkutalot liittyvät toisiinsa ajatuksen tasolla.

Graffitille on ominaista ilmaantua erilaisiin epäpaikkoihin. Toki syrjäisten ja vähemmälle huomiolle jäävien paikkojen suosimisen takana on osaltaan graffitiin liittyvä luvattomuus ja näiden epäpaikkojen tarjoama suhteellinen rauhaisuus, mutta käytännön sanelema tapa vaikuttaa tietenkin myös siihen, miten ympäristöä tarkastelee. Sekä graffitia ja luvatonta katutaidetta maalaavat että niistä kiinnostuneet tuppaavat tarkastelemaan ympäristöään osittain sen kautta, mitä jossakin odottamattomassa (tai käänteisesti hyvin odotetussa) paikassa on tai voisi olla. Tämä sama tapa tarkastella ympäristöä näkyy myös purkutaloihin tehtävissä näyttelyissä – kuinka yksi tila voisikin olla jotain ihan muuta.

Onko pelkästään sattumaa, että Purkutaiteen Väänäsen graffitihistorian ohella Wasa Graffitilandia nimensä mukaisesti täyttyy graffitilla ja että Muutos.art-näyttelyn taiteellinen johtaja, Yiorgos Slunga ponnistaa samoin graffitin keskeltä? Kaikkia näitä näyttelyitä yhdistää taiteellisen kunnianhimon ohella halu viedä taidetta sinne, mihin sitä ei alkujaan ajateltu vietäväksi ja muuttaa sitä, kuinka näemme ympäristömme.

Rakenteen ulkopuolelta

Sen lisäksi, että graffitiin liittyy tilanhallinnan ja julkisen tilan estetiikkan haastava pohjavire, on se taidemuoto joka ei oikein ole suostunut taidemaailman tarjolla oleviin muotteihin. Monien graffitimaalarien tavoitteet ovat tyystin muualla kuin taidemaailman maineessa ja toisaalta monet maalarit itse kaihtavat ylipäätään määritellä graffiti taiteeksi. Monien mielestä se on ennemminkin itseilmaisua, kapinaa tai jotain muuta. 

Perusteltuja rinnastuksia graffitin ja outsider art -skenenkin välillä on esitetty. Samoin näissä purkutaloihin järjestetyissä näyttelyissä on jotain ulkopuolisuutta. Tietty säännöistä välittämättömyys näkyy myös siinä, että monissa purettaviin kiinteistöihin järjestetyissä näyttelyissä teoksiaan estelleet taiteilijat ovat keskenään hyvin erilaisia taustoiltaan ja taiteilijauriltaan (kaikki eivät moista uraa edes tunnista itsellään). Tämä erilaisten tekijöiden yhteen kokoaminen ja heidän äänien yhdistäminen on itsessään radikaali kannanotto ja toivottavasti kannustaa perinteisempiäkin taideinstituutioita pohtimaan taiteilijavalintojaan uudella tavalla.

Mittakaavansa ja toteutuksen laatuun suhteutettuna häkellyttävän pienillä resursseilla kasatut näyttelyitä voi tarkastella taiteen ohella koko yhteiskuntaa kestävyyden kannalta. Purkutaiteen Väänänen on toistellut toistelemasta päästyään, että tarkoituksena on muuttaa sitä, kuinka ihmiset näkevät tarpeettomaksi olettamiaan rakennuksia. Että ennen purkupäätöksen tekemistä voisi myös miettiä uutta käyttöä. Tämä käyttötarkoitusten muuttaminen ei tietenkään ole vaivatonta sen enempää politiikan ja byrokratian, kuin yritysten voitontavoittelunkaan tuottamien raamien takia. Mutta onhan siinä jotain perustavalla tavalla hullua, että esimerkiksi Tampereella vuonna 1997 valmistunut ja teknisesti hyvässä kunnossa oleva toimistorakennus päätettiin purkaa, koska se ei sovi flavor of the month -muottiin. Taidetalo-näyttelyn tuohon tuomittuun toimistotaloon organisoinut Slunga pitääkin tilannetta järkyttävänä ja on valinnut näyttelyn läpileikkaavaksi teemaksi ihmisen suhteen ympäristöönsä, ja lähes kaikki näyttelyn vaatima rakennusmateriaali on löytynyt talosta valmiiksi tai muuten kierrätyslaarista. Kierrätyksen henki on muissakin purkukohteiden näyttelyissä vahvana – osin ideologian ja toisaalta myös taloudellisten pakkojen sanelemana.

Samaa ja silti niin erilaista

Joku voisi todeta, että on hieman toisteista avata samaan aikaan Keravalle, Tampereelle ja Vaasaan suurnäyttelyt purkutuomion saaneissa rakennuksissa. Näyttelyt voisi, niitä näkemättä, tuomita saman idean toistamiseksi. Toisteisuudesta syyttäminen olisi kuitenkin virhe. Näyttelyt poikkeavat toisistaan muullakin tavalla, kuin vain sen myötä, että purettavat kiinteistöt ovat keskenään hyvin erilaisia. Eiväthän kaikki museonäyttelytkään ole keskenään samanlaisia, mutta harvemmin kukaan moista olettaa.

Jos Vaasassa on sukellettu nimestä lähtien graffitiin, on Väänäsen Purkutaide-hanke ottanut näyttely näyttelyltä askelia pois päin graffitista. Graffiti toki on osa Purkutaiteen näyttelyitä edelleen, mutta vain osa. Muuto-artin Slunga puolestaan koki, että graffiti ei kuulu sisätiloihin ja päästi niitä ainoastaan Taidetalon ulkoseiniin ja sisätilat on pyhitetty ei-graffiteille. Tämä monipuolisuus ja erovaisuudet ovat siksikin hyvä asia, että olisi epäviisasta olettaa, että yleisö tulisi vuodesta toiseen katsomaan taidetta purkutaloissa vain sen takia, että on jännää nähdä taidetta purkutaloissa. Tekijöiden kannattaakin pitää mielessä se, että lopulta rakennus on vain rakennus ja rakennuksen täyttävä taide on se, mikä kannustaa yleisön paikalle vuodesta toiseen.

Purkutaide: Ihmemaa X avoinna 20.10. asti.
Muutos.art-taidetalo avoinna 1.9. asti.
Wasa Graffitilandia avoinna 31.8. asti.

Kirjoittajan teoksia on esillä Purkutaide: Ihmemaa X -näyttelyssä.