Kirjaimet ovat graffitin ytimessä. Niitä ja niiden merkityksiä voi tutkia esimerkiksi taidenäyttelyn voimin tai kirjoittaa aiheesta gradun ja kirjan.

Useimmiten luvattomasti ja julkisessa tilassa maalattujen graffitien siirtäminen galleriaan on aina ja joka kerta vaikeaa. Suurta mittakaavaa varten ajateltu ja rosoiselle seinälle tarkoitetun muotokielen suora siirtäminen kankaalle ja valkoisen kuution seinälle harvemmin onnistuu lisäämään taiteenmuotoon mitään uutta.

Toisinaan siirtyminen kuitenkin onnistuu ja katutilassa hankittu kokemus ja näkemys sekä galleriatila tukevat toisiaan, ja onnistuvat yhdessä tuottamaan jotain uutta ja odottamatonta. Malliesimerkkejä tästä uuden lähestymistavan löytämisestä ovat esimerkiksi suomalainen Egs ja ruotsalainen Dwane, jotka molemmat löysivät uudet – ja keskenään tyystin erilaiset – tavat siirtää taiteensa uuteen ympäristöön.

Varsin onnistuneena voi pitää myös Marko Saarelaisen, eli Actonin tuoretta siirtymää.

Acton haastaa Helsingin Make Your Mark -galleriassa avatussa Kirjaimellisesti-näyttelyssään odotukset siitä, miltä graffitin pitäisi näyttää ja mikä on laskettavissa graffitiksi alkuunkaan. Ehkä olisi soveliasta kuvailla Actonin näyttelyä tutkielmaksi graffitin olemuksesta, ei niinkään graffitinäyttelyksi.

Graffitit perustuvat tunnetusti kirjaimiin ja kulloinin valittu kirjaisintyyli on usein keskeinen tekijä teosta arvioitaessa. Tyylin sisältämät viittaukset ja historia avautuvat usein pääasiassa alan harrastajille, mutta pienellä paneutumisella sivulliset seuraajatkin pääsevät kyllä jyvälle aiheesta.

“Taiteeni itseisarvo ei ole ilahduttaa tai herättää hyväksyntää. En maalaa miellyttääkseni katsojaa tai koristaakseni kaupunkia. Graffitimaalaaminen on performanssi, joka keskustelee aina maalattavan kohteen ja siihen luotujen ennakko-odotusten kanssa. Maalausprosessini on useimmiten tylsän monotoninen, mutta teosten koon vuoksi dynaaminen, suorastaan aggressiivisen vauhdikas. Prosessin lopputulemana on kirjaimista muodostuva teos, joka on maallikolle erittäin vaikeasti lähestyttävä, sanomaltaan jopa eksklusiivinen”, Saarelainen kertoi näyttelyn tiedotteessa.

Tätä tyylin tärkeyttä vasten arvioituna kohta 30 vuotta graffiteja maalanneen Marko Saarelainen valinta rakentaa näyttelynsä Helvetica-fontin ympärille on perin kiinnostava.

Helvetica on graafikoiden suosima fontti ja samoin se on useiden yritysten valinta logojensa fontiksi. Helveticaa voisi jopa kuvitella monin muodoin graffitifonttien antiteesiksi, täydellisen neutraaliksi. Helvetica on oikeastaan neutraali kuin Sveitsi, eli muinainen Helvetia, maailman sodissa.

Marko Saarelainen ylisti lempikirjaisintaan, Helveticaa, niin näyttelyn alla, kuin avajaisissakin sekä näyttelyn tiedotteessa:

“Yksi länsimaailman käytetyimmistä kirjasimista on Helvetica. Sitä näkyy niin isojen yritysten logoissa kuin kaupunkien infotaulujen ja kylttien teksteissä jopa kyllästymiseen asti. Tai oikeastaan sen äärimmäisen neutraaliuden, suorastaan harmauden takia, siihen ei edes kyllästytä koska siihen ei kiinnitetä huomiota. Kirjasin on siitä nerokas, että se toimii nimenomaan viestinvälittäjänä jossa vastaanottaja keskittyy itse sanomaan, ei sen ulkoasuun.”

Saarelaisen päätös valita teoksiensa Helvetica graffiteja kommentoivien teostensa lähtökohdaksi on perin kiinnostava. Graffiteissa valitut kirjaintyypit kertovat paljon tekijästä, hänen valinnoista ja taustastaan. Graafikkonakin työskentelevä Saarelainen on valinnut teostensa perustaksi neutralin kirjaisintyypin, jota hän on käsitellyt teoksissaan grafitille tutuin tavoin: kirjainten kokojen vaihtelu ja kirjaimiin tehdyt jatkeet ovat graffitille perinteisiä ratkaisuja. Se, mikä ei ole perinteistä, on yhdistää nämä perinteiset ratkaisut Helvetikan kaltaiseen fonttiin.

Acton-Marko ei tosiaan ole ainoa Helveticaan tykästynyt. Onpa fontista ja siihen liittyvistä jopa tehty dokumenttielokuva – jopa pirun hyvä sellainen. Tätä dokkaria voin suositella varauksetta ihan kaikille, jopa niille, jotka eivät fonteista välitäkään.

 

GRAFFITIN KIRJAINMUOTOJEN AKATEEMINEN ANALYYSI, KOSKA MIKSIPÄ EI

Graffitissa teosten keskiössä, jopa usein ainoana sisältönä ovat tunnetusti taiteilijan nimimerkki ja vaihtelevana elementtinä on valittujen kirjainten tyyli. Kirjainmuodoista maisterintyönsä tehnyt Anssi Arte avasi näiden tyylien merkityksiä gradunsa pohjalta tekemässään kirjassa Forms of Rockin’.

Kirja on jatkettu Arten Aalto-yliopiston Taideteolliseen korkeakouluun tekemästä maisterityöstä. Kirja esittää (joidenkin) graffitin vakiintuneiden kirjainmuotojen kehityksen 1970-luvulta 1990-luvulle. Arte osoittaa esimerkein, kuinka kirjainmuodot ovat alussa ottaneet vaikutteita Broadwayn-valokylteistä ja kehittyneet muun muassa leveälahkeisia housuja suosivan muodin inspiroimana alapainotteiseksi ja 1980-luvulla futurismin ja high-tech-romantiikan värittämiksi.

Arte ei kiinnitä huomiota taide/rikos-jaotteluun, johon aiheeseen liittyvä keskustelu usein jumiutuu. Siinä, missä graffitikulttuuri usein nähdään omana eristäytyneenä alakulttuurina, Arten tutkimus osoittaa vaikutusten kulkevan runsaina muun kulttuurin ja graffitin välillä. Graffiti on lainannut estetiikkansa usein aikakautensa populaarikulttuurilta ja mainoksista, ja vastavuoroisesti esimerkiksi mainosteollisuus on sumeilematta nostanut graffitin estetiikan osaksi omaa työkalupalettia. Graffiti on myös tunnetusti toiminut jo 1980-luvulta alkaen porttina muun muassa mainosalalle.

Tutkimuksen ulkopuolelta voisi todeta, että mainosten ja viihdeteollisuuden lainoja graffitista ja niiden kapitalisoimista ei välttämättä tulisi nähdä pelkästään alakulttuurin ryöstämisenä. Suhde on monimutkaisempi.

Jotenkin huikeana esimerkkinä tuosta edestakaisesta liikkeestä voisi nähdä myös sen, että graafisena suunnittelijana työskentelevä Arte on suunnitellut myös Turvatiimin yritysilmeen. Turvatiimi on vartiointiliike, johon on sulautunut yrityskauppojen myötä myös FPS-vartiointiliike, joka tuli Helsingin nollatoleranssihankkeen aikana tunnetuksi graffiteihin erikoistuneena ja kovakouraisena toimijana.