Meemiksi kutsutaan kulttuurista käyttäytymistapaa, tyyliä tai vastaavaa ominaisuutta, joka siirtyy henkilöltä toiselle. Meemeiksi voi nimetä myös ne vitsikkäät kuvat, joita on perinteisesti kiinnitetty toimistojen ilmoitustauluille ja kopiokoneiden viereen.

Internetin myötä meemit siirtyivät ensin sähköpostiin, sitten niistä tuli keskeistä sisältöä sosiaaliseen mediaan. Lyhyitä tekstinpätkiä kuvaan tai videoklippiin yhdistävät meemit ovat tuoneet jotain tyystin uutta viestintään, ja samalla meemit ovat itse uudistuneet toistuvasti.

Kyösti Salokorpi elättää itsensä tekemällä musiikkia. Vapaa-aikaansa hän on käyttänyt meemien seuraamiseen.  Hän kirjoitti Elä, naura, tuota voittoa osakkeenomistajille -kirjan meemeistä ja meemeillä.

”Ihmiset viettävät nykyään paljon aikaa sosiaalisessa mediassa, ja meemi on siihen ekologiseen lokeroon kehittynyt kommunikointitapa. Uutisvirta on nopeaa ja visuaalista, ja meemi on viesti, joka on luettavissa sekunneissa ja aiheuttaa tunnereaktion. Meemit myös huomioivat sen, että meidän keskittymiskykymme on heikentynyt, ja viestintä on pilkkoutunut pienempiin osiin”, Salokorpi aloittaa. 

Ihmisten heikentynyt keskittymiskyky on monissa tutkimuksissa yhdistetty muutokseen mediaympäristössä. Hektinen, alati nopeutuva uutissykli on osa ongelmaa, mutta myös sisäistettävän informaation määrä on räjähtänyt. Tietoa pursuaa eri kanavien kautta, eikä kaikkeen voi syventyä. Tämä pirstaloituminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö isompiakin kokonaisuuksia voisi viestiä ja sisäistää, toteaa Salokorpi. 

”Isommat kokonaisuudet voi pilkkoa pienemmiksi palasiksi. Meemi voi olla minimiyksikkö, mutta kokonaista meemitiliä tai useita tilejä katsomalla voi piirtyä suurempi kuva. Lukijan täytyy itse muodostaa se kokonaisuus.”

Salokorven mukaan media määrittää viestinnän muodon.  Tietotulvan keskellä meemi voi olla keino tarjota tarttumapintaa. Tämä sama ominaisuus kantaa myös Salokorven kirjassa, joka rakentuu meemien varaan. Kokonaisuus muodostuu sirpaleista.

Huumoria ja yhteisöjä

Meemit tukeutuvat huumoriin, intertekstuaalisiin viittauksiin ja ristiriidan synnyttämiin huomioihin. Sosiaalisen median ympäristön muuttuessa ja kehittyessä myös siellä tapahtuvan kommunikoinnin lainalaisuudet, muodot ja käytännöt muuttuvat jatkuvasti.

”Voisiko puhua meemihuumorin evoluutiosta?”, Salokorpi kysyy ja jatkaa ajatusta: ”Jos alkuaikojen meemi oli se ylä- ja alateksti kuvan päällä, siirryttiin siitä kohti täysin ironista ja surrealistista shitpostailua. Siitä on siirrytty edelleen post-ironiseen, päiväkirjamaisempaan ilmaisuun.”

Eri tyylit elävät rinnakkain eri alustoilla ja eri skeneissä. Nopea evoluutio ja hienovaraiset, jopa epäloogiset sekä järjettömät viittaukset asettavat myös lukijalle uusia vaatimuksia. Medialukutaito ei ole enää pitkään aikaan ollut sitä, että lukija tarkastaa lehden linjan pääkirjoituksesta ja lukee lehden muut artikkelit sitä linjaa vasten. 

”Esimerkiksi uudelle meemitilille hypätessä se sisältö ei välttämättä aukea suoraan. Ymmärtäminen edellyttää paikallisen minitradition hahmottamista. Kirjallisuusteoriaa tutkinut Linda Hutcheon on todennut ironiasta, että se luo yhteisön, jossa on ne jotka tajuavat vitsin ja sitten on ne jotka eivät tajua. Tämä kuvio toistuu erilaisilla alustoilla, kuten Ylilaudalla ja 4Chanissa ja erilaisilla meemikanavilla”, Salokorpi toteaa.

Median murros ja meemit

Nykyaikaisten meemien nousu on tapahtunut sosiaalisen median myötä. Näin niiden kehittyminen on edennyt rinnan mediamurroksen ja perinteisen median kriisin kanssa. Media on pirstaloitunut ja samalla demokratisoitunut sekä moniäänistynyt. Tässä maastossa meemit ovat kotonaan.

”Meemien ja uutismedian välisessä suhteessa on kiinnostavaa se, että ei tarvitse enää lukea yksin ja passiivisesti uutista. Nykyään monien uutisten seuraaminen on siirtynyt kollektiivisemmaksi, ja niistä voidaan käydä keskustelua vaikka meemitilien kautta. On tärkeää, että on yhteiskunnallisen keskustelun kenttä, joka on hyväntahtoinen ja turvallinen, mutta vapaa. Jos puoluepolitiikassa mukana olevia sitoo toistuvien vaalien ainainen läheisyys ja puolueen virallinen linja, niin puoluepolitiikan ulkopuolella voidaan ottaa rohkeammin kantaa päivänpolitiikkaan ja miettiä vaikka globaaleja ongelmia, kuten Jeff Bezosin tai Elon Muskin tekemisiä, finanssikapitalismin sivuvaikutuksia tai kongolaisten kaivosten työolosuhteita.”

Äärioikeiston varaslähtö

Median demokratisoitumisen hyvä puoli on se, että kaikki pääsevät ääneen. Huono puoli on se, että kaikki pääsevät ääneen. Rasistinen äärioikeisto ehti paaluttaa meemeilyn omaksi reviirikseen melko tehokkaasti ennen kuin muut huomasivat saapua paikalle.

”Äärioikeisto sai monen vuoden varaslähdön ja sai epäkorrektin huumorin avulla zizekiläisesti sanotusti ’nautinnon monopolin’. Sen huumori ruokkii loukkaavaa, rajojen rikkomisesta syntyvää nautintoa.” 

Salokorpi huomauttaa, että ”trollioikeistoa ei voi vaientaa”, koska sen toiminta perustuu aina vastakkainasetteluun.

”’Me vastaan valtamedia’, ’me vastaan liberaali eliitti’ ja niin edes päin. Eikä väittely ole oikeasti mahdollista, koska kaiken voi aina kuitata läppänä. Ainoa järkevä tapa toimia on pyrkiä rakentamaan sen rinnalle uutta, positiivista nettikulttuuria. Esimerkiksi monilla Kaikki paskaksi -podcastissa vierailleiden meemitilien pitäjillä tuntuu olevan taustalla ajatus, että taistellaan tilasta, jossa keskustelua käydään.”

Tarve positiivisemmalle kulttuurille netissä on ilmeinen. Pikainen vilkaisu vaikkapa perinteisten medioiden Facebook-seinien kommenttikenttien suuntaan näyttää, millaiset tunnelmat netissä jyräävät. Journalistisen vastuun puolesta puhuva perinteinen media on jättänyt luomansa kaikukopat hyvinkin villiksi alueeksi.

Vaikka mediataloissa arvostetaan – ja janotaan – somen kautta tulevia klikkauksia, ei toimituksissa varata resursseja huolehtia medioiden oman nimen alla käytävästä keskustelusta. Media on jättänyt itselleen elintärkeän toimintaympäristön trollaajien temmellyskentäksi.

Kaupallisuuden kirot

Kuvaa ja tekstiä yhdistävät meemit ovat vaikeita lokeroitavia ja pakenevat määrittelyä. Tekijöiden motiivitkin vaihtelevat suuresti, ja meemit elävät monin tavoin omaa elämäänsä omissa sfääreissään.

”Ilmaisu- tai taidemuotona meemeissä on todella vahva tee-se-itse-henki siksi, että niitä on vaan niin helppo tehdä. Ne kuuluvat samaan jatkumoon kopiokoneilla tehtyjen zinejen ja c-kasetille nauhoitettujen bändidemojen kanssa, mutta ovat kevyempiä ja nopeampia. Kuka tahansa voi tehdä meemin minuuteissa ja jakaa sen alustalla, jossa tavoittaa nopeasti satoja, tuhansia tai jopa miljoonia ihmisiä. Meemit ovat äärimmäisen demokraattinen taidemuoto.”

”Tykkään siitä, että ne ovat taidemuoto, jota ei vielä oikein edes tunnusteta taidemuodoksi. Meemit ovat nopeasti kehittyviä, kaoottisia, anarkistisia, avantgardetaidetta puhtaimmillaan.”

Taiteellisen ilmaisun ohella erilaisia meemejä on myös hyödynnetty mainoksissa jonkun verran, ja meemeihin on sisällytetty kaupallista sisältöä. Kovin yleistä tämä meemien kaupallistaminen ei kuitenkaan vielä ole.

Myöskään puoluepolitiikka ei vielä ole saanut niistä oikein kunnon otetta. Obaman Hope-julisteesta muodostui – nykytarkastelussa liikuttavan kömpelö – meemi ja Trumpin MAGA-lippis on eittämättä lihaksi tullut meemi. Vuoden 2020 Yhdysvaltain presidentinvaaleissa Michael Bloomberg kampanjoi meemien avulla, mutta kampanja epäonnistui. Monien mielestä ristiriita iäkkään miljardöörin ja hassuttelevien meemien välillä oli liian jyrkkä.

”On jotenkin ihanaa, että on vielä jotain, mikä ei ole kaupallista. Mutta tietenkin alustat, joilla meemejä jaetaan, ovat läpeensä kaupallisia”, Salokorpi toteaa.

Alustojen ongelmat, kuten läpinäkyvyyden puute, salaiset algoritmit ja motivaatioiden hämäryys, vaikeuttavat kaikkien alustoilla olevien elämää.

”Tilejä voidaan sulkea ilman varoituksia ja perusteluja. Tilanne on jokseenkin sama, kuin jos järjestäisi mielenosoituksia kauppakeskuksessa, josta omistaja voi heittää ulos ilman sen kummempia selityksiä. Sosiaaliset mediat ovat niin suuri osa ihmisten arkea, että niiden pitäisi olla julkinen palvelu – miten se sitten ikinä järjestettäisiinkään.”

Alustojen ylläpito perustuu pitkälti automatisoituihin prosesseihin ja varsinkin pienillä kielialueilla on turha kuvitella, että yhtiöiden palveluksesta löytyisi kielitaitoista henkilökuntaa. Tämä ei ole yhteiskunnan etu. Salokorven Folkhem-yhtyeen Ylin yhteinen nimittäjä -kappaleen kohtelussa tämä tuli hyvin esiin.

”Video oli hyvin meemimäinen, siinä kuvattiin kolmessa minuutissa internetkeskustelujen maailma lyhyinä sitaatteina. Video bannattiin YouTubesta. Kun laitoin valituksen bannista, niin lyhyemmässä ajassa kuin biisin katsominen kestää, tuli vastaus, että päätös on pysyvä. Ongelmana on, että algoritmi ei erota toisistaan vihapuhetta ja keskustelua vihapuheesta. Kuinka siis voi keskustella vaikka fasismista, jos ei voi käyttää sanoja tai viitata kritiikin kohteeseen? Mutta näillä alustoilla ja näillä ehdoilla toimimme.”

Salokorpi ei ole sitä mieltä, että kaikki valvonta pitäisi poistaa. Valvontaa tarvitaan ja on hyvä, että esimerkiksi vihanlietsontaan puututaan. Sosiaalisen median alustojen ongelma on, että ne ovat kasvaneet ennennäkemättömän nopeasti, eivätkä yhtiöt todellisuudessa kanna vastuuta alustoilla jaetusta materiaaleista. Kunnollinen valvominen ja vastuu vaatisi työntekijöitä ja maksaisi rahaa. On halvempaa ulkoistaa vastuu käyttäjille ja algoritmille. 

Vaikka kaikissa alustoissa on omat ongelmansa, on Salokorpi kuitenkin sitä mieltä, että niillä on järkevää osallistua keskusteluun. 

”Tilanne ei ole optimaalinen, mutta tässä me nyt ollaan.”

Kyösti Salokorpi: Elä, naura, tuota voittoa osakkeenomistajille – Myöhäiskapitalismin taskukartasto. Vastapaino 2021, 165 sivua.

Kaikki paskaksi & ystävät -podcast Voiman podcasteissa.