Vaikutteita ottaa ja viittauksia tehdä. Myös yleisön pitäisi ymmärtää tämä. 

Vapaapainista elokuviin vaihtanut  Dwayne ”The Rock” Johnson jakoi sosiaalisessa mediassa kaksi kuvaa, joissa parodioitiin klassikkoelokuvien julisteita Johnsonin uuden Skyscraper-leffan tiimoilla. Toinen parodiakuva oli Die Hardin julisteesta ja toinen Liekehtivän tornin.

Saatteessaan Johnson erikseen kiitti ja kumarsi syvään GOAT (eli Greatest Of All Time) Bruce Willisille, Steve McQeenille ja Paul Newmanille. Hänen uusi toiminnallinen elokuvansa kun sijoittuu myöskin pilvenpiirtäjään ja sikäli seuraa em. elokuvien jalanjäljissä.

Tietenkin internet teki  sen, mitä internet tekee, eli aloitti ulvomisen siitä, että Johnson on kopioinut Die Hardin ja Liekehtivän Tornin julisteita. Totta kai nämä ovat kopioita, sehän on juuri se juttu, mutta kyseessä on siis kunnianosoitus, ei lokittaminen.

Miksi ihmiset eivät suostu ymmärtämään? Miksi aina pitää olla tyhmää?

Tämä esimerkki tarjoaa jälleen hyvän mahdollisuuden pohtia myös kotimaassa tapahtuvaan parodiaan liittyviä.

Toisinaan parodia on kriittistä ja toisinaan se on hyväntahtoista. Molemmissa tapauksissa pätee kuitenkin samat säännöt ja Suomessa nuo säännöt ovat hieman epäselviä. Yhdysvalloissa touhu on sikäli yksinkertaisempaa, että siellä on ihan lakiin kirjoitettu fairuse-oikeus – eli oikeus käyttää muiden tuottamaa materiaalia uuden materiaalin tuottamiseen tiettyjen ehtojen täyttyessä.

Helsingin yliopiston taidetta, tekijyyttä ja tekijänoikeutta tutkivassa hankkeessa mukana oleva Anette Alén-Savikko kirjoitti meille aiheesta:

”Parodia on monikerroksinen tyylilaji. Se ei typisty epäkaupalliseen ilmaisuun, kritiikkiin tai komiikkaan. Se mahdollistaa muutoksen. Ivassaan se voi samanaikaisesti ihailla. Hyökätessään se voi samalla valjastaa kohteensa myönteisiin tarkoituksiin. 

Parodia luo uusia merkityksiä, toistaa ja uudelleenkirjoittaa: se kartuttaa ja kommentoi kaanonia. Käsittelyssä ja ivattavina voivat olla monenlaiset kulttuuriset instituutiot ja ikonit. Olisi ongelmallista, mikäli parodialle tulisi saada siinä hyödynnetyn teoksen tekijän lupa.”

Tässä Dwayne Johnsonin tapauksessa kiinnostavaa on tietenkin se, että nämä kuvat eivät ole pelkästään taideteoksia. Ne ovat osa uuden elokuvan mainoskampanjaa. Tämmöistä parodian keinoin markkinoimista on tehty Suomessakin ja esimerkiksi Justimus-porukka joutui siitä ongelmiin, kuten tekijänoikeuskysymyksiin erikoistunut Turre Legal -asianajotoimiston osakas Herkko Hietanen meitä muistutti:

”Justimus-yhtye puolestaan jakoi levyjensä kylkiäisinä Wunderbaum-hajukuusilta näköisyyden lainanneita Wunderboy-hajukuusia. Vaikka tavoitteena oli selvästi parodioida hajukuusi-tuotetta ja siihen liittyvää kulttuuria, katsoi oikeus kyseessä olleen elinkeinotoiminnan. Hajukuusilla mainostettiin äänilevyjä, ja niitä myytiin erikseen Motonet-myymälöissä. Yhtye sai sakkotuomion tavaramerkkioikeuden loukkaamisesta vuonna 2016. 

Päätös on selvä, mutta sen pohjalta ei voi arvioida oikeuden suhtautumista parodiaan.

’Vaikka Justimuksen puolustus vetosi parodiaan, ei oikeus ottanut tuomiossa sitä huomioon. Luulen, että kysymys oli liian vaikea ratkaistava tuomioistuimellekin’, Hietanen sanoo.”

Eivät nämä tapaukset siis aina yksinkertaisia ole, mutta se ei poista sitä faktaa, että Johnsonin kuvista urputtaminen lokittamisena on pöhköä.