T-Bone Slim on 1800-luvulla syntynyt yhdysvaltalainen runoilija, lauluntekijä, junapummi ja agitaattori. Hänen oikea nimensä oli Matti Huhta ja hänen ajatuksiinsa voi tutustua Make Your Mark -galleriassa.

Junapummit ovat läpeensä Yhdysvaltalainen ilmiö. Matti Huhta on monin tavoin yksi merkittävimmistä junapummeista, mutta silti hänet tunnetaan melko huonosti.

”T-Bone Slim on vuosina 1882 – 1942  elänyt suomalaisten vanhempien Yhdysvalloissa syntynyt lapsi”, Antti Männynväli kertoo helsinkiläisessä Make Your Mark -galleriassa. Galleria on täynnä Männynvälin teoksia, jotka ammentavat aiheensa T-Bone Slimin kirjoituksista.

T-Bone Slim, ristimänimeltään Matti Huhta oli merkittävä yhdysvaltalaisen radikaalin työväenliikkeen kirjoittaja, mutta mies ajatusten takana on painunut unholaan. Edes monet hänen sukulaisensa eivät hänestä tiedä, eikä häntä juurikaan vanhempiensa kotimaassakaan tunneta. Savukeidas julkaisi vuonna 2013 Huhdan ajatuksia Ville-Juhani Sutisenkääntämässä Mielipuolipiteitä ja muita kirjoituksia -teoksessa ja vuonna 2018 Paladium julkaisi Sutisen kirjoittaman Hobon elämän mysteerit -teoksen.

Antti Männynväli on ottanut asiakseen korjata tätä tiedon puutetta.

”Huhdan elämästään ei tiedetä hirveän paljoa. Hänellä oli perhe ja hän sai neljä lasta hyvin nuorena. Tuntemattomaksi jääneestä syystä hän jätti perheensä taakse ja alkoi elämään hobo-elämää.”

Termi ”hobo” viittaa niin sanottuihin junapummeihin. Nämä kodittomat ja usein myös varattomat siirtotyöläiset kiersivät Yhdysvaltoja muun muassa luvattomasti junien tavaravaunuissa. Junapummeissa yhdistyy Yhdysvaltojen avaruus ja suuret etäisyydet, vapauden kaipuu (ja illuusio vapaudesta) sekä siirtotyöläisyys ja usein myös juurettomuus.

Aloitettuaan kulkurin elämän Huhta liittyi anarkosyndikalistiseen Industrial Workers of the World -ammattiliittoon (IWW) ja rupesi kirjoittamaan liiton lehtiin kolumneja T-Bone Slim -nimellä. Nämä tekstit ovat jääneet elämään ja ovat myös huomattavan ajankohtaisia yhä tänäkin päivänä.

”Hänen kielensä oli rikasta ja todella värikästä ja se puhutteli työläisiä. Hän ei katsonut työläisiä alas päin eikä hän käyttänyt sivistyssanoja, mutta sen sijaan hän keksi itse uusia sanoja, jotka ennemminkin pilailivat sivistyssanojen kustannuksella.”

Yksi esimerkki näistä sanaleikeistä on ”perhapsbyterian”, joka yhdistää sanat ”perhaps” (ehkä) ja prespyterian, joka puolestaan on protestanttisen kristinuskon merkittävin muoto Yhdysvalloissa. Sana on toiminut innoittajana myös yhdelle Männynvälin teokselle.

Männynväli törmäsi T-Boneen sattumalta. Vuosia katutaiteen parissa työskennellyt Männynväli etsi tietoja aivan muusta kun Huhdan nimi tuli hänelle vastaan.

”Etsin tietoja niin sanotuista hobo signeista, eli junapummien merkeistä, joita he kirjoittivat paikkoihin joissa kävivät. Kyseessähän oli jonkinlaisesta katutaiteen ja graffitin esimuodosta, jossa käytettiin koodikieltä, jota vain toiset hobot osasivat lukea.”

Tämä omille puhuminen näkyy tänäkin päivänä usein tägeissä, joiden kiemurat saattavat olla täysin lukukelvottomia satunnaiselle katsojalle, mutta samalla täysin luettavissa perehtyneelle katsojalle.

”Kun luin aiheesta, törmäsin listaan kuuluisista kulkureista ja sitä plärätessäni törmäsin nimeen Matti Huhta. En osannut odottaa suomalaista nimeä sillä listalla.”

Männynvälin kiinnostus heräsi. Pikaisen googlettamisen päätteeksi hän oli lukenut käytännössä kaiken, mitä Huhdasta oli netissä luettavissa.

”Siihen meni noin kymmenen minuuttia.”

Lisää tietoa hahmosta löytyi muutamasta kirjasta, jotka Männynväli tilasi itselleen aikailematta. Matti Huhta putoaa sikäli jatkumoon, että suomalaiset työläiset tulivat 1800 ja 1900-lukujen taitteessa tunnetuksi erittäin kärkkäinä työväen oikeuksien ajajina.

”Slim oli aikansa suosituimpia työväenluokan kirjoittajia. Industrial Worker -lehti jopa julkaisi mainoksen, jossa se kertoi, että lehdessä julkaistaan muidenkin kirjoituksia. Kolumnien lisäksi hän kirjoitti muun muassa lauluja, joita löytyy yhä Little Red Songbookista.”

The Little Red Songbook on IWW-liiton alkujaan vuonna 1909 julkaisema työväenlaulukirja. Viimeisin, järjestyksessään 38. painos kirjasta otettiin vuonna 2010. Myös Pete Seeger on levyttänyt Huhdan kappaleita.

Vuonna 2016 yhdysvaltalainen muusikko John Westmoreland sai sattumalta selville, että Huhta oli hänen isoisosetä ja hän perehtyi Huhdan sanoituksiin tarkemmin. Westmoreland valmistelee parhaillaan levytystä T-Bone Slimin kappaleista ja hän oli tulossa tähän liittyen myös Suomeen Huhdan synnyinseuduille, mutta koronakriisi sekoitti suunnitelmia. Levytyshanke etenee silti ja valmista saattaa tulla vielä tämän vuoden aikana.

Westmoreland päätyi mutkan kautta vaikuttamaan myös Männynvälin näyttelyyn. Yhdessä maalauksista Huhta esiintyy vanhana miehenä. Teoksessa mallina käytetty alkuperäinen valokuva kulkeutui Männynvälille Palefacen kautta ja sen on peräisin Westmorelandilta joka löysi kuvan suvun vanhojen tavaroiden joukosta.

Muuten kuvat Huhdasta ovat harvinaisia, vaikka hän oli aikanaan merkittävä mediavaikuttaja. T-Bone Slimistä ei ole julkaistu kuin muutama valokuva.

Näyttelyssä T-Bone Slimin tekstit vuorottelevat Männynvälin maalausten kanssa. Slimin tekstit ovat teemoiltaan yhä häkellyttävän – ja harmillisen – ajankohtaisia.

”Maailma on muuttunut sadassa vuodessa monella tapaa – ja toisaalta se ei ole muuttunut yhtään. Katsotaan vaikka sitä miten omaisuus jakaantuu, ja rikkaat rikastuvat jatkuvasti enemmän. T-Bone Slimin kannattamalle kansainväliselle IWW-ammattiliitolle on tilaus ja edelleen ajatus tuosta liitosta tuntuu utopistiselta. Ne ajatukset resonoivat tähän päivään yllättävänkin suoraan.”

”Hän halusi syrjäyttää kapitalismin ja tuoda demokratian työpaikoille”, Männynväli kertoo ja linkittää Huhdan ajatukset suoraan 2020-luvulla käytävään keskusteluun. Huhta näki valuviat Yhdysvaltalaisessa yhteiskunnassa ja nuo valuviat ovat tulleen ainoastaan näkyvämmiksi tuon havainnon ja nykypäivän välissä vierähtäneen vuosisadan aikana.

T-Bone Slim kirjoitti myös median mahdista ja kyvystä ohjailla ihmisiä tavalla, joka kaikuu hyvinkin tutusti yhä tänäkin päivänä. Huhta oli Männynvälin mukaan aikaansa edellä myös siinä, että hän puolusti duunarien ohella tummaihoisten ja naisten oikeuksia. Toimintaa voisi määritellä intersektionaaliseksi.

”Hän piti heitä kaikkia osana yhtä työväkeä. Kerrankin hänet oli kutsuttu esittämään tekemiään työväenlauluja, mutta lavalle päästyään hän oli alkanut huutamaan oikeutta Alabamassa väärin tuomituille mustille. Hänet oli sitten raahattu lavalta.”

”Ja silti hän on hyvin tuntematon hahmo, eikä Suomessa juuri kukaan ole edes kuullut hänestä”, Männynväli selittää motiivistaan rakentaa kokonainen teossarja tämän työläisrunoilijan tuotannon varaan.

”Kun hänen tekstejään luin, koin että hän olisi tuntemisen arvoinen kaveri.”

Selvitystöistä huolimatta mies tekstien takana jää kuitenkin yhä valtaosin varjoihin, eikä Männynväli ole esimerkiksi löytänyt selitystä sille, miksi Huhta päätyi hylkäämään perheensä ja heittäytyi kulkurin elämään. Yksi osa selitystä saattaa löytyä junapummien kulttuurista ja siitä, mitä he edustivat. Turun yliopiston kirjallisuudentutkija Elsi Hyttinenkirjoittaakin junapummikulttuurista niin & näin -lehdessä tavalla, joka sopii hyvin Huhdan valintaan.

”Nykytutkimus näkee hobouden rakentuvan ennen kaikkea kriittisessä suhteessa raakaan varhaiskapitalismiin ja porvarillisiin perhearvoihin. Junapummius nähdään tietoisena vaihtoehtona porvarilliselle elämäntavalle. Koska figuuri syntyy amerikkalaisen ekspansiivisen kapitalismin kontekstissa, sen personoima vastustus suuntautuu ensisijaisesti amerikkalaiseen järjestelmään.”

Jos Matti Huhdan elämästä iso osa jää mysteeriksi, niin samoin mysteeri on myös hänen kuolemansa. Huhdan ruumiinsa löytyi toukokuussa 1942 New Yorkin East Riveristä, jossa se oli kellunut päiviä. Ennen kuolemaansa Huhta oli työskennellyt kuljetusproomun kapteenina ja hänen kuolinsyyksi määriteltiin hukkuminen. Poliisi arvioi, että hän oli kaatunut humalassa jokeen ja hukkunut, mutta Huhdan tutut totesivat, ettei hän käyttänyt alkoholia. On myös arveltu, että kärkkään työväenagitaattorin kuolema ei olisi ollut vahinko tai onnettomuus mutta nämä arvailut jäävät ikuisiksi ajoiksi juurikin arvailuiksi.

Matti Huhta haudattiin nimettömään joukkohautaan Hart Islandin varattomien hautausmaalle. Bronxin edustalla sijaitsevalla saarella on ollut muun muassa vankila, psykiatrinen sairaala sekä tuberkuloosipotilaiden hoitokoti. Saarelle on haudattu arvioiden mukaan yli miljoona ihmistä, T-Bone Slim heidän mukanaan.

Toteutustekniikaltaan Make You Mark -galleriassa esillä oleva näyttely poikkeaa Männynvälin viimeaikojen teoksista merkittävästi. Männynväli on maalannut suuria muraaleja ja hänen teoksensa koristaa muun muassa Keravalla Taiteen kotitalo -näyttelyssä kerrostalon seinää.

Siinä, missä kauttaiteilijan kiinnostus kulkurien merkkeihin johti hänet T-Bone Slimin luokse, niin vastavuoroisesti T-Bone Slim päätyi myös katutaiteen inspiraatioksi. Samalla, kun pienemmät, pääosin akryyliväreillä maalatut taulut ovat esillä galleriassa Suvilahdessa, kävi Männynväli maalaamassa suuren T-Bone Slim -muraalin Espoon Keraan.

”Tykkään tehdä tosi graaafista, selkeää ja isoa jälkeä. Ja sitten toisaalta myös näpertää yksityiskohtia”, Männynväli vertailee tyylejään.

Tällä kertaa agitaattori ja junapummi sadan vuoden takaa onnistui yhdistämään nuo molemmat tyylit ympärilleen.

Antti Männynväli: The Word of T-Bone Slim.
Make Your Mark -galleriassa 23.8. asti.
Männynväli Instagramissa.