Työmarkkinat monikulttuuristuvat huimaa vauhtia. Suomessa käydään jo keskustelua siitä, tuleeko kahvilasta aina saada palvelua myös suomen kielellä ja voiko muslimi käyttää työssään omaa päähinettään.
Samaan aikaan maahanmuuttajanuorten kanssa kesätöihin ja työelämään rynnistävät intomielin myös monen romanisuvun ensimmäiset ammattikoulutetut nuoret. He kääntävät jo päitä henkilöstöravintoloissa kautta Suomen. Yhteisön ammattikirjo laajenee nuorten hakeutuessa uusille urille, myös aloille, joissa romaneja ei ole liiemmin nähty: esimerkiksi rekka-auton kuljettajiksi, rakennustyöläisiksi, luokanopettajiksi, sotilaiksi, sosiaalityöntekijöiksi ja papeiksi.
On selvää, että romaninuoret ovat valmiina uusiin ammatillisiin haasteisiin, samettihameessa tai ilman, mutta miten lienee työelämän laita?
Moni kertoo esimiesten selvästi epäröivän jo pelkästään ammattiopintoihin kuuluvien työharjoittelupaikkojen suhteen. Usein nimittäin vasta romanin 17. harjoittelupaikkahaku tuottaa tulosta. Opiskelijatoverit puolestaan tuntuvat nappaavan harjoittelupaikkansa yhdellä puhelinsoitolla vanhempien tutun tutulle tai jollekin omiin verkostoihinsa kuuluvalle.
Moni romaninuori väsyy, masentuu tai raivostuu. Joku keskeyttää opintonsakin.
Usko koulutuslupaukseen horjuu, eikä aina vain nuorella itsellään. Joku epäonninen saattaa muistaa vanhempiensa varoituksen: ”Kannattaako kitkutella opintotuella ja -lainalla? Romanilapsella ei ole elämässä samanlaisia takeita kuin muilla. Vaikka kuinka opiskelet, työpaikka on kuitenkin kiven alla. Ja siinä kiven päällä seisoo suomalainen. Itseäsi kiusaat. Tyhjän saa pyytämättäkin!”
Usko romanien työnvieroksuntaa, epärehellisyyttä ja laiskuutta kohtaan elää ja voi hyvin kansan parissa. Sitä ei murra useampikaan työllistymisen onnistumistarina eikä sitkeinkään yrittäjyys. Eräs kuntapäättäjä totesi näistä onnistumistarinoista: ”Poikkeustapauksia. Meidän kunnan romanit eivät kyllä ole tuollaisia!”
Vuonna 2007 taiteilija Irmeli Huhtala teki Koti etsii ihmistä -valokuvasarjan. Sarjan teokset muistuttivat logoja myöten tuiki tavallisia mainoksia sillä erotuksella, että kaikki mallit olivat romaneja. Teoksissa viitattiin niin maito- kuin automainoksiinkin, esiteltiin parfyymiä ja asunnonvälityspalvelua. Huhtalan radikaali havainto oli se, että vaikka mainoksissa poseerasi malleja monenlaisista taustoista, yksi ihmisryhmä loisti poissaolollaan. Suomalaisissa mainoksissa ei romaneja näkynyt, eikä näy. Ohessa on Häiriköt-päämajan tulkinta teemasta. Ongelma ei koske yksittäisiä yrityksiä. Ongelma on rakenteellinen.
Romanien työttömyyden juuret eivät kuitenkaan ole ikiaikaiset. Aina teollistumiseen ja maatalouden koneellistumiseen asti suurin osa romaneista eli maaseudulla ja pikkukaupungeissa ansaiten elantonsa niin yrittäjinä kuin sekatyömiehinäkin. Yhteistä eri romaniammateille oli itsenäisyys, yrittäjähenkisyys, käsityöläismäisyys ja se, että ammatit siirtyivät ilman muodollista koulutusta tekemällä oppien isältä pojalle. Kuinkas muutenkaan? Kiertolaisilla ei ollut kirjahyllyä eikä mahdollisuutta kouluttautua. Eniten yhteisössä kuitenkin arvostettiin kaupantekoa, joka kannattikin kohtalaisesti. Kunnes kaikki muuttui.
Yhteiskunnan sotien jälkeinen rakennemuutos koetteli romaniväestöä tuhoten perinteisen, maaseutuympäristöön sitoutuneen kiertävän elämäntavan. Moni vanha yrittäjyyden muoto tuli tiensä päähän. Maaseutu ei enää tarvinnut suuria määriä kiiretyöläisiä, ojankaivajia, kulkukauppiaita eikä vanhan kansan hevosmiehiäkään. Hevosten myynti vaihtuikin osalla väestä autokauppaan ja uudenlaisiin hanttihommiin, mihin nyt koulutusta vailla oleva kansa pääsi käsiksi. Se tavallisin tie kulki kuitenkin 1950- ja 60-lukujen sosiaalisia ongelmia ruokkineiden gettomaisten asumisolojen kautta suurien kaupunkien kaupunkiköyhälistöön.
Kun taiteilija Irmeli Huhtala keskusteli tästä teoksesta Valion (huomaa vanha, erittäin ysäri logo) edustajan kanssa, niin yrityksen kanta oli se, että se saa määritellä kuka saa olla maitotyttö ja miltä maitotyttö saa näyttää. Onneksi taiteilija piti päänsä ja teki teoksen tinkimättä sisällöstä.
Suurimpana esteenä ammatinhankinnalle olivat monilla vielä 1990-luvulla puutteet perusopetuksessa. Romanit kokivat tulevansa perusopetuksessa hyljeksityiksi, ja romanit koettiin vaikeaksi erityisryhmäksi. Eipä ihmekään, sillä koulutus oli yksi assimilaation, tietoisen kulttuurisen sulauttamisen väline. Vastakkain oli kaksi kovaa – valtaväestön ehdoilla toimiva koulu ja omasta kulttuuristaan tiukasti kiinni pitävä, melkein kuoliaaksi manneteltu ja koulukiusattu romanikansa.
Vastakkainasettelun lopputuloksena arviolta kolmasosalta romaneista jäi peruskoulu kesken. Ennen aikuiskoulutuksen kultakautta se merkitsi sitä, että ovi ammattikoulutukseen sulkeutui monelta iäksi.
Uudet integraation tuulet alkoivat kuitenkin puhaltaa suomalaisessa yhteiskunnassa. Koulu muuttui monikulttuurisemmaksi. Koulutusmylly alkoi jauhaa aivan kelvollisia perusopetuksen päättötodistuksia myös romanilapsille – eikä vain lapsille vaan myös peruskoulun keskeyttäneille romaniaikuisille – ja yhteisössä syttyi toivo. Kouluttautumalla voi vaikuttaa oman elämänsä suuntaan menettämättä rahtustakaan romaniudesta.
Moni romaninuori löytääkin itsensä aivan uudesta tilanteesta ja ällistyy kerta kerran jälkeen työelämässä kohtaamiaan ennakkoluuloja. Oman elämän orientaatio ja maailmankuva tuntuvat olevan valovuosien päässä ennakkoluuloisimman ja rasistisimman suomalaisen oletusarvoista. On päätettävä kerta toisensa jälkeen uskoa hyvyyteen ja oikeudenmukaisuuteen arjessa, jossa syrjintä on jokapäiväistä.
Käytännössä se on tarkoittanut seuraavia asioita:
Opinto-ohjaaja ehdottelee kaikille romani- ja maahanmuuttajaopiskelijoille lähihoitajan koulutuspolkua. Hyvääkään oppilasta ei ohjata hakeutumaan lukioon ja kohti lääkärin ammattia.
Myymälävastaava änkyttää rekrytointihaastattelussa: ”Kyllähän minä sinut ottaisin, mutta kun ylemmältä taholta on tähän tullut ohjeet… Ja mitä ne meidän asiakkaatkin siitä oikein ajattelisivat? Moni kun ei teikäläisistä tykkää… Kyllä on parempi, ettei sittenkään näkyvästi tuohon kassatyöskentelyyn. Mene sinä tuonne varaston puolelle.”
Lisäksi vitseissä romanit ovat yleinen aihe. Suomen vihatuin romanivitsikin nojaa rasistisiin stereotypioihin: ”Millä maalla ei ole romaniongelmaa? Työmaalla.”
Irmeli Huhtala kertoi vuonna 2007 Koti etsii ihmistä -teossarjan tekemisestä: “’Olisin halunnut ottaa yritykset ja heidän mainoksensa mukaan semmoisinaan tähän näyttelyyn ja vilpittömästi heiltä yhteistyötä kysyin.’ Kaikki ei kuitenkaan mennyt suunnitelmien mukaan. ’Olin yhteydessä Kiinteistömaailmaan. Neuvottelin kiinteistöfirman markkinointipäällikön kanssa mahdollisuudesta käyttää heidän mainostaan pohjana yhdelle työlle. Puhelimessa hän oli kiinnostunut ajatuksesta ja lupasi keskustella asiasta johtoryhmän kanssa.’ Myöhemmin Huhtala kuitenkin sai ilmoituksen, että mainoksia ei voi käyttää tällaisessa tarkoituksessa, vaikka kyseessä oli taidenäyttely.”
Vartijaksi opiskelevalle jo luvattu palkaton työharjoittelupaikka jää saamatta opiskelijan saapuessa ensimmäisenä päivänä työpaikalle. Romaniutta ei kuulemma saa työharjoittelupaikkaa hakiessa salata. Se tulisi jostain syystä oikein erikseen ilmoittaa työnhaussa.
Työvoiman välitysfirman kautta keittolaan aamutuimaan tuuraamaan saapuva koulutettu ja kokenut suurtalouskokki jää pakkasessa oven taakse. Jo matkalla parkkipaikalta keittolan ovelle työntekijä on profiloitu etnisyyden perusteella, ja ikkunaruudun läpi nähdään vain uhkaavasti lähestyvä rikollinen. Ei siinä paljon kotiin jääneet ammattisertifikaatit auta. On tunnustettava tappionsa ja käännyttävä takaisin kotiin.
Nuorelle lakimiehelle todetaan oikeussalissa humoristiseen sävyyn: ”Eikös tässä nyt ole mustalainen pyrkimässä väärälle puolelle pöytää?” Romani lakimiehenä on monelle vitsi. Hyväkin sellainen. Romaninuoria ja heidän vanhempiaan se ei kuitenkaan naurata.
Siinä missä romanit aiemmin tyytyivät kohtaloonsa, uusi nouseva romanipolvi on aiempaa tietoisempi syrjinnän kieltävästä lainsäädännöstä sekä työntekijän oikeuksista, joita he ovat myös valmiita puolustamaan.
Osa ei jaksa taistella. Liian usein rikosilmoitus tai ilmoitus rekrytointi- tai työsyrjinnästä jää tekemättä, koska valittaminen harvoin johtaa mihinkään. Moni pelkää sanan kiirivän omalla työkentällä eteenpäin ennen työllistymistä: Hankala tyyppi. Pitihän se arvata! Muutoksenhaku ja valittaminenkin vievät voimia työnhaulta ja työnteolta.
Moni ikuinen pätkätyöläinen valitsee tietoisesti toisen tien. Hän päättää olla se muutos, jonka haluaa nähdä tapahtuvan. Hän päättää olla sitä joka päivä. Oikaisee ryhtinsä työpaikkaruokalassa ja tarjoaa huippuasiakaspalvelua varastotyöntekijänä.
Samaa sopii toivoa ammatillisen koulutuksen työntekijöiltä, yrityksiltä, esimiehiltä ja työtovereilta.
Kirjoittaja on sosiaali- ja terveysministeriön neuvotteleva virkamies sekä valtakunnallisen romaniasiain neuvottelukunnan jäsen.
Kenen historiaa elämme Suomessa? Diakonia-ammattikorkeakoulun tutkimus paljasti – jälleen – romanien aseman työmarkkinoilla. Historioitsijat ilman rajoja -yhdistys osoitti ilmiön historiallisuuden.
Häiriköiden koronavuosi 2020 Vuosi 2020 toi Häiriköillekin pitkän lomautuksen ja perui monet opetuskeikat. Toisaalta ehdin järjestämään vuoden aikana viisi näyttelyä, joista kolme rakentui…
Mitä saamelaiset haluavat ”Sanoisin, että sisäinen itsemääräämisoikeus on se keskeinen vaatimus”, toteaa Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija Helga West. Utsjoen Tenojokilaaksosta kotoisin oleva West tutkii…
