TEKSTI  Raisa Omaheimo ja Saara Särmä

Satavuotisen Suomen historiassa naiskehoa on aina haluttu kontrolloida. Edistystäkin on tapahtunut: Nykyään me saamme ehkäistä raskauksia monipuolisilla tavoilla, me saamme jopa steriloida itsemme (kunhan olemme tarpeeksi vanhoja). Kuukautissuojia on saatavilla helposti, ja ne ovat suurimmalle osalle meistä kohtuullisen hintaisia.

Seksiin tarvitaan suostumus, jopa avioliitossa.

Ulkonäön kontrolli kuitenkin on ja pysyy. Seksuaalisesta häirinnästä puhutaan jo paljon ja kauneusihanteita kritisoidaan epäterveellisinä, mutta kaikkien kehojen olemassaolon oikeutusta vaativa intersektionaalinen läskiaktivismikeskustelu saapui maahamme vasta vuonna 2016. Siksi läskiaktivismi on keskeinen kamppailu Suomen siirtyessä toiselle vuosisadalleen.

Kalevala Koru: Kesyttämätöntä kauneutta

Kalevala Koru julkaisi toukokuussa 2017 Kesyttämätöntä kauneutta -mainosvideon. Videon taustamusiikkina soi kappale ”Ken on heistä kaikkein kaunein”, ja siinä esiintyi erilaisia naisia tekemässä itselleen tärkeitä asioita. Video sai julkisuudessa ja sosiaalisessa mediassa pääsääntöisesti hyvän vastaanoton, ja sen naiseuden diversiteettiä kiitettiin. Meitä kriittisiä ääniä oli paljon vähemmän.

Me pohdimme, miksi jo monissa yhteyksissä arvoiksi nousseet inkluusion ja diversiteetin käsitteet eivät vieläkään laajene läski-inklusiivisiksi. Kalevala Korun mainoksessa näkyi vain yksi keho, jolla oli vähän ylipainoa.

Kosmetiikkayhtiö Dove on tuottanut useita vastaavankaltaisia kehopositiivisia mainoskampajoita, joissa esitellään ”kaikenkokoisia naisia”. Kampanjoita yhdistää se, että kaikki kehot ovat aina tiimalasimallisia. Kutsumme näitä kehoja ”Dove-asteikon läskeiksi” eli kehoiksi, joiden ylipaino on helpommin kulttuurisesti hyväksyttävää. Vallitsevasta normikehoihanteesta doveläskit eroavat hyvin vähän.

Roxane Gay käsittelee tätä teemaa kirjassaan Bad Feminist: ”Keho on henkilökohtaista aluetta, ja jokaisen ihmisen painokamppailut pitää ottaa tosissaan, mutta on on olemassa ylipainoa ja ylipainoa. Jos kuuluu jälkimmäiseen ryhmään, on vaikea ottaa ensimmäistä vakavasti, oli se sitten oikein tai väärin.”

Ihmiset eivät tiedä, miltä läski näyttää. On turhauttavaa keskustella ihmisten kanssa, jotka osoittavat Dove-asteikon läskiä, että katsokaa, nyt on inklusiivista, kun tuolla on mukana tuollainen ”isokin tyttö”. Jos inklusiivisuudeksi riittää kehonormia hiukan venyttävä ”iso” keho, häivytetään näkyvistä todella läskit. Meilläkin on oikeus olla olemassa ja tulla nähdyiksi osana ihmiskunnan kirjoa.

Usein käy niin, että kun kaipaa tietynlaisia representaatioita, joissa voisi nähdä myös itsensä, on mentävä ja tehtävä ne itse. Toukokuisena perjantaina riisuuduimme alastomiksi kameran edessä ja poseerasimme hymyillen, sylissämme muoviset mallinukketorsot, jotka peittivät kriittiset paikat. Projekti nimi oli ”Älä mahdu muottiin”, ja sitä oli järjestämässä muun muassa Syömishäiriöliiton jäsenjärjestö Etelän-SYLI ry.

Meistä otettu alastonkuva todistaa, miten kaukana Kalevala Korun käsitys on kehojen monimuotoisuudesta ja aidosta diversiteetistä.

Läskikeskustelu käy kuumana, ja Suomeen on rantautunut maailmalta myös kehopositiivisuuden käsite. Läskiaktivismi ja kehopositiivisuus ovat kaksi eri asiaa, ja niillä on eri tavoitteet.

Jos ihminen tuntee itsensä läskiksi, kehopositiivisuus lupaa auttaa hyväksymään oman kehon. Itsensä läskiksi tunteminen on kuitenkin aivan eri asia kuin se, että ei konkreettisesti mahdu paikkoihin tai löydä kaupasta sopivankokoisia vaatteita.

Lihavuudelle voi olla monenlaisia syitä, mutta niillä ei ole mitään väliä. Oli syy mikä hyvänsä, läskillä on oikeus olla olemassa. Ratkaisu paikkoihin mahtumiselle tai sopivien vaatteiden löytämiselle ei pidä olla yksilön kyvyssä muuttaa itsensä sopivan kokoiseksi. Ei kenellekään tulisi mieleen ehdottaa pitkälle ihmiselle, että tämä katkaisisi parikymmentä senttiä jaloistaan, jotta mahtuisi paremmin lentokoneen penkkiin istumaan.

Ei pidä muuttaa itseään, pitää muuttaa normia. Erityisesti naisten kehoja koskevat normit ovat uskomattoman kapeita, mielivaltaisia ja koko ajan muuttuvia. Aina löytyy jotain, mitä pitäisi korjata, jotta voisi mahtua normiin täydellisesti. Tästä ei hyödy kuin aina uutta myytävää kehittävä kapitalismi.

Kehopositiivisuus on ihan kiva juttu, mutta se ei riitä. Keho­positiivisuudesta ja itsensä rakastamisesta tulee helposti yksi suorite lisää jo valmiiksi suorituskeskeisessä yhteiskunnassa. Itseään ei tarvitse rakastaa ehdoitta. Riittävä tavoite on, että ei aktiivisesti vihaa itseään. Kenenkään olemassaolon oikeutus ei riipu kehon koosta tai itsen rakastamisen asteesta.

Kehopositiivisuus vastuuttaa yksilön ja sivuuttaa rakenteet. ”Riittää, kunhan vaan itse kehut itseäsi” -filosofia perustuu ajatukselle, että eläisimme tyhjiössä ja ympäröivä kulttuuri ei vaikuttaisi meihin. Omaan hyvinvointiin keskittymällä voi toki lisätä omaa hyvinvointiaan hetkellisesti, mutta jos kulttuuriset rakenteet ja asenteet eivät muutu minnekään, niiden tuottamia paineita on vaikea vastustaa yksin. Siksi on parempi keskittyä muuttamaan yhteiskuntaa kuin omaa kehoa.

Kun yhteiskunta muuttuu sallivammiksi kaikenlaisia kehoja kohtaan, yksilöllinen hyvinvointikin on helpompi saavuttaa.

Läskiaktivismi pyrkii aktiivisesti muuttamaan yhteiskuntaa ja maailmaa. Sen ytimessä on ajatus, että tasa-arvon toteutumisen edellytyksenä on täysi oikeus ruumiilliseen koskemattomuuteen ja valta määritellä sen rajat itse.

Oikeus itsemäärittelyyn ja ruumiillisesta koskemattomuudesta kiinnipitämiseen ei kuitenkaan ole kaikille sama. Valkoisten tyttöjen ei tarvitse perustella päähinevalintaansa tuntemattomille mutta ruskeiden pitää. Pikkulapsia ”saa” syleillä ja pussailla ilman suostumusta, mutta aikuisten kesken moinen olisi häirintää. Cis-sukupuolisten harvemmin tarvitsee vastata tuntemattomien uteluihin genitaaleistaan.

Lisääntymiseen liittyvät ratkaisut ovat olennainen osa ruumiillista koskemattomuutta ja sen rajojen määrittelyä. Jokaisella on oltava valta valita ja valta määritellä itse, kenelle haluaa ratkaisuistaan kertoa ja koska. On äärimmäisen noloa olla se tyyppi, joka kyselee nuorehkoilta naisilta lastenhankintasuunnitelmista tai kommentoi toisen pyöristynyttä vatsaa onnitellen. Joskus se on vaan läskiä, joskus taas siellä vatsassa kasvaa onnellisesti tai onnettomasti sikiö. Älä siis kommentoi, ennen kuin henkilö itse ottaa asian puheeksi.

Maailmassa on paljon ulkonäön kommentointia, jonka tarkoitus on kehuminen tai kannustus mutta lopputulos nöyryytys tai ahdistus. Ihminen, joka näyttää raskaana olevalta, on voinut saada edellisviikolla keskenmenon tai aloittaa lääkityksen, joka nostaa painoa. Laihtunut ihminen taas voi olla vakavasti sairas, tai ehkä hänen bulimiansa on tosi huonossa vaiheessa.

”Älä oleta” on hyvä neuvo. Anna kehorauha kaikille.

Ruumiillisen koskemattomuuden periaate ulottuu myös ulkonäköön ja vaatteisiin. Jokaisella on oltava oikeus näyttää, miltä itse haluaa, ja pukeutua haluamallaan tavalla, ilman että kukaan muu sitä kommentoi.

Perinteisesti ylipainoisen ihmisen oletetaan verhoavan itsensä muodottomiin liehuihin. Se, että käytämme tv-haastatteluissa ihonmyötäisiä paitoja, on poliittinen teko. Ylipäätään julkisuudessa esiintyminen läskinä on poliittinen teko.

Yleisradion Vaakakapinakin lähetti terveisiä laajalti ylistetyn norjalaisen Skam-sarjan tekijöille.

Nuorena tiesimme, että aina kun kamera tulee esiin, täytyy joko vetää vatsaa sisään, mennä jonkun taakse ja kurkata sieltä, ottaa syliin sohvatyyny tai lepuuttaa kämmenselkää leualla ja kekseliäästi peittää kaksoisleukaa toisella kädellä.

Aikuisena julkisuudessa piti alkuun keskittyä siihen, ettei vetäisi vatsaa sisään, vaikka kamera nauhoitti. On aika paljon helpompaa ajatella ja puhua fiksuja, kun vatsalihaksia ei tarvitse jännittää täpöllä. Sitä paitsi näytämme ihan vitun hyviltä.

Läskejä pidetään epäseksuaalisina, muumimaisina pulleroina. Läskeille ei ole tarjolla seksikkäitä vaatteita. Läskien ei oleteta harrastavan seksiä. Jos populaarikulttuurissa esitetään läskien seksielämää, se näytetään joko naurettavana, säälittävänä tai fetisistisenä friikkitouhuna. Lihavat naiset tv-sarjoissa ovat liian usein hulluja sarjamurhaajia.

Läskin pitäisi myös olla kiitollinen kaikesta seksuaalisesta huomiosta, jopa häirinnästä. Kun perseen puristelijaa kieltää kourimasta, se vastaa: ”Olisit kiitollinen, että edes joku sua haluaa kouria.”

Läskillä voi olla ihan hyvä ja vaikka täydellinen seksielämä, kunhan kaiken maailman urpot kunnioittavat läskin oikeutta määritellä ruumiillisen koskemattomuutensa rajat.

Haluamme nähdä mediassa eri sukupuolisia erikokoisia, -näköisiä, -ikäisiä ja -värisiä ihmisiä tekemässä ihan tavallisia asioita, myös seksiasioita.

Raisa Omaheimo on aktivisti, taiteilija ja lehtori. Hän oli mukana tekemässä LÄSKI-monologia ja työskentelee parhaillaan mielenterveyden häiriöitä käsittelevän käsikirjoituksen kimpussa.

Saara Särmä on feministi, yhteiskuntatieteiden tohtori, Feministisen ajatushautomo Hatun johtaja, taiteileva tutkija ja läskiaktivisti.

Niina Stolt ja Mirkku Merimaa jatkavat #älämahdumuottiin -kuvauksia syksyllä.