Voima 20 vuotta sitten
Ensimmäinen Voima-lehti ilmestyi marraskuussa 1999. Juttusarja palaa aiheisiin ja teemoihin, joita Voima on käsitellyt parin vuosikymmenen ajan.
Aurinkokuntamme alkoi muodostua noin 4,6 miljardia vuotta sitten. Kaasu- ja pölypilvissä oli jo tuolloin uraania. Hiukkaset alkoivat kiertyä yhteen kasoiksi, joista eräs alkoi muodostaa planeettaamme Maata. Uraaniatomit kasautuivat uraanimalmeiksi, ja oli kestävä aikaa ennen kuin planeetalla asuva ”älykäs” ekosysteemin osa keksi alkaa rikkoa uraaniatomeita räjähdyksen ja radioaktiivisen säteilyn vapauttamisen toivossa.
Universaaleista pölyn pyörteistä vilahti vain 4,6 miljardia vuotta ja muutama päälle, kun vuonna 2005 ilmestyneessä Voimassa oli juttu Intian hajanaisesta sisäpolitiikasta ja ulkopolitiikan pullisteluista. Intialainen kirjailija Arundhati Roy kirjoitti jutun otsikolla “Ydinpommin kesäkisat” Intian ydinkokeiden eli ydinpommien testien poliittisista taustoista.
Roy aloitti jutun tehokkaasti provosoiden. ”Kun Intia ja Pakistan testasivat ydinaseitaan vuonna 1998, mekin, jotka tuomitsimme kokeet, sivuutimme läntisten ydinasevaltojen tekopyhyyden. Länsi kyllä paheksui kokeita, mutta tuo paheksunta johtui osittain siitä, ettei niiden mielestä ydinpommia saanut antaa tummaihoisten käteen. Nyt hallitukset Intiassa ja Pakistanissa toimillaan vain vahvistavat noita länsimaiden ennakkoluuloja.”
Arundhati Roy kertoi maiden suurimpia ongelmia olevan ”kodittomuus, nälkä, köyhyys, sairaudet”. Hallitukset keskittyivät riitelemään sen sijaan että olisivat parantaneet elinoloja. Samalla ydinsodalla uhkailu ”harhautti maailman huomion pois fasismista ja kansanmurhista”.
Pääministeri Tony Blair avusti Intiaa miljardien puntien arvoisella asekauppasopimuksella. Blair myi aseita sekä Intialle että Pakistanille, ja kummankin maan lehdistö keskittyi riemuitsemaan omista aseistaan.
Koska Intiassa johtajat kiusasivat kansaa rakentamalla suuria patoja ja hukuttamalla niiden alle kokonaisia kyliä, ihmiset eivät enää pelänneet ihan pieniä uhkailuja vaan ”kauhun kynnys oli nostettu niin ylös”, että vain ydinpommin aikaansaama joukkomurha olisi riittävän suuri pelote.
Kaikki intialaiset eivät kuitenkaan osanneet pelätä sotaa, ja koska ydinaseet eivät heitä hetkauttaneet, he eivät myöskään protestoineet niitä vastaan. ”Miksei teillä ole rauhanliikettä?’ länsimaiset toimittajat kysyvät minulta aina yhtä valppaina”, Roy kirjoitti. “Mikä rauhanliike Intiassa voisi olla, kun suurimmalle osalle ihmisistä rauha tarkoittaa jokapäiväistä taistelua ruuasta, vedestä, asunnosta, arvokkuudesta? Ydinsota on useimpien ihmisten käsityskyvyn ulottumattomissa. Kukaan ei tiedä, mikä ydinpommi oikein on. Eikä kukaan välitä kertoa siitä. Kuten sisäministerimme sanoi, koulutus ei ole mitenkään erityisen tärkeätä.”
Intiassa poliittiset pomot ymmärsivät, että paras keino manipuloida kansaa on karsia koulutuksesta. Arundhati Royn vuoden 2005 Intiassa vain älymystö pelkäsi ydinpommia, mutta köyhä kansa pelkäsi aina vaan suurempaa köyhtymistä. Ja maan johtajat pelkäsivät protesteja.
