Vieraskirja
Tällä blogikanavalla vierailevat kirjoittajat tarttuvat ajankohtaisiin aiheisiin.
Helsinkiläinen kokoomuksen kunnallisvaaliehdokas Roni Arvonen kirjoitti tällä viikolla Twitterissä, että vammaisuus on sisäänrakennettu demariaatteeseen. Edellisessä virkkeessä hän oli ilmaissut, että demarien päässä ei liiku mitään. Arvonen päätti twiittinsä: #anteeksi. Sitä on hyvin vaikea pitää todellisena anteeksipyyntönä.
Arvosen twiittiä paheksuttiin ankarasti somessa, aivan syystä. Muistutettiin oikein, että vammainen ei ole mikään haukkumasana. Arvosta moitittiin asennevammaiseksi.
Olen vammainen ihminen ja töissä vammaisalalla. Jo vuosia olen kaiket päivät pyöritellyt vammaisuuden käsitettä. En ole demari, mutta olen paljon tekemisissä demarien kanssa. Kokemukseni demareista on, että heidän päässään kyllä liikkuu paljonkin. Twiitti loukkasi minua jonkin verran, koska siinä käytetään vammaisuutta haukkumasanana, mutta enemmän kiinnitin huomiota tapaan jolla Arvonen kirjoitti vammaisuudesta. Minulla ei ole vahvaa kantaa siihen, pitäisikö Arvonen potkia pois kokoomuksen ehdokaslistoilta, se on kokoomuksen oma asia.
Arvosen väite, että vammaisuus tarkoittaisi ettei ihmisen päässä liiku mitään, on tietysti täyttä roskaa. Käytännössä Arvonen väitti, ettemme ajattele. Omistani ja monien muiden vammaisten kokemuksista sekä siitä, miten vammaisista ihmisistä puhutaan tiedän, että tämä roska edusti valitettavan yleistä käsitystä.
Arvonen ei ainoastaan pilkannut demareita, vaan vähätteli heitä. Poliittisessa keskustelussa tällainen ableistinen toisen puolueen tai liikkeen kykyjen vähättely on tapa väittää, että heitä ei tarvitse ottaa tosissaan. Ensinnäkin: demokratiassa politiikkaan osallistuminen kuuluu aivan kaikille ihmisille, myös laatikon tylsimmille veitsille. Toiseksi: poliittisen vastustajan ohittaminen älyllisten lahjojen perusteella on raukkamainen tapa paeta politiikan sisältöjä.
Nykykäsitys vammaisuudesta on, että se ei ole diagnoosi, vika tai puute yksilössä, vaan yhteiskunnan ja ihmisen suhde. Niin sanottu vammaisuuden sosiaalinen malli lähtee siitä, että vammaisuus on tilannesidonnaista: vammainen on vammainen erilaisten normien ja esteiden takia. Tästä kehittynyt ihmisoikeusmalli nojaa siihen, että vammaisuus muodostuu näiden olosuhteista ja yksilön ominaisuuksista ja vammaisilla on samat oikeudet kuin kaikilla muilla. Asiayhteydestä riippuu, onko vammaisuutta järkevämpää tarkastella sosiaalisen vai ihmisoikeusmallin kautta. Syrjinnän vastaisessa lainsäädännössä vammaisuus käsitellään ihmiseen liittyvänä ominaisuutena, kuten vaikkapa seksuaalinen suuntautuminen tai sukupuoli. Mitä kauemmas vammaisuus irtautuu diagnooseista, sitä enemmän se on myös identiteettikysymys, mutta se ei tarkoita että kuka tahansa tai kaikki ihmiset olisivat jotenkin vammaisia. Vammaisuus ei siis ole hyvä eikä huono, vaan ominaisuus.
Arvonen väitti, että demariaate on perustaltaan vammainen. Voiko aate olla vammainen? Jos vammaisuus on normien ja esteiden aiheuttamaa, mitkä ovat ne normit ja esteet jotka syrjivät demareita? Mitä normia demariaate rikkoo?
Huomioni kiinnittyi myös siihen, miten muutamissa kommenteissa Arvosta haukuttiin asennevammaiseksi. Tässä ei ole mitään epätavallista: Kehitysvammaliitolla on ollut jopa slogan: “Kehitysvamma ei tartu, asennevamma periytyy”. Asennevamma on sanana puhdasta ilkeilyä, sillä halutaan ilmaista että toinen on kusipää. Sillä ei ole mitään tekemistä todellisen vammaisuuden kanssa. Jos halutaan purkaa stigmaa ja kielteisyyttä vammaisuuden ympäriltä, on syytä luopua asennevammaisen käsitteestä. Suomen kielessä on lukuisia käyttökelposia sanoja kuvaamaan ilkeää, välinpitämätöntä käyttäytymistä tai asennetta.
Samana iltana Elina Lepomäki julkaisi twiitin: “On puhuttu paljon siitä, minkälaisia ajatuksia kokoomukseen mahtuu. Ajatuksia toden totta mahtuu, reippaitakin, ja vahvoja perusteluja puolesta ja vastaan. Nimittely sen sijaan kuuluu kylpyhuoneen peilin eteen. Ihminen määritelköön itse itsensä; se on kokoomus. #jesuisvammainen”
Lepomäen twiitti ei vähentänyt hämmennystäni, vaan ainoastaan lisäsi sitä. Ymmärrän, että kokoomuksessa on monenlaisia ajatuksia – se on tullut hyvinkin selväksi viime aikoina. Lepomäki kirjoittaa itsemäärittelystä, mutta miten se liittyy siihen, että on määritelty demarien aate vammaiseksi?
Arvosen twiitissä vammaisuus oli haukkumasana, joka merkitsee, ettei päässä liiku mitään. Lepomäelle se tuntuu olevan jotain aivan muuta, tosin en tarkkaan hahmota mitä. Aivan kuin se liittyisi kokoomukseen mahtuvien ajatusten moninaisuuteen – siis siihen, että päässä liikkuu ajatuksia. Vammainen muuttuu haukkumasanasta vähän hyveeksi, mutta aihetunniste “je suis vammainen (minä olen vammainen)” sisältää niin monta tasoa, etten välttämättä edes tavoite niitä kaikkia.
“Je suis” tuli tunnetuksi hashtagina, kun ranskalaisen Charlie Hebdo -lehden toimitukseen tehtiin terrori-isku. Osoittaakseen myötätuntoa kovia kokeneelle toimitukselle monet kirjoittivat sosiaaliseen mediaan #jesuischarlie. Ehkä Lepomäki halusi ilmaista myötätuntonsa vammaisille. Tällaista myötätuntoa ei ole tainnut kukaan vammainen pyytää tai toivoa. Ei tämäkään ole vammaiselle ihmiselle poikkeuksellista: jatkuvasti minulle osoitetaan nimenomaan vammaisuuteni takia sääliä, jota en erityisemmin tarvitse tai pyydä, joka vain osoittaa että minua ja elämääni pidetään huonompana.
Yksi vaihtoehto on, että Lepomäki haluaa olla vammaisten liittolainen, ally. Liittolaisuuden käsitettä käytetään monissa vähemmistöyhteisöissä kuvaamaan ihmisiä, jotka eivät itse kuulu ominaisuuksiltaan niiden tavoitteisiin. On olennaista, että liittolaiset ymmärtävät, että he kannattavat yhteisön tavoitteita, mutta eivät itse kuulu vähemmistöön. Omistajuus ja toimijuus kuuluvat vähemmistölle itselleen. Minulta olisi todella outoa käyttää aihetunnistetta #jesuishomo, vaikka kuinka haluan tukea homoja ja osoittaa, ettei homo ole haukkumasana. Minä en ole homo, eikä minulla ole mitään syytä välttää muuta. En löytänyt mistään tietoa, että Lepomäki olisi jollain tavoin vammainen. Kaikki vammaisuus ei näy, joten saattaahan hän olla, mutta jos ei ole, tämä on outo veto.
#jesuischarlie viittasi terrori-iskussa kärsineeseen sananvapauteen – toimitukseenhan hyökättiin siksi, että lehti oli julkaissut pilakuvia islamin profeetta Muhammedista. Arvosen twiitissä tai siitä aiheutuneessa keskustelussa ei uhattu vammaisten tai kenenkään muunkaan sananvapautta, korkeintaan kyseenalaistettiin demarien ja vammaisten kyky tuottaa järkevää sanottavaa.
Oikeastaan Lepomäki kääntää koko asetelman päälaelleen. Aihetunnisteesta #jesuisvammainen ja koko twiitistä tulee jopa sellainen kuva, että Lepomäen mielestä häntä itseään tai kokoomusta olisi kiusattu nimittämällä vammaiseksi ja hän haluaa siksi asettua vammaisten puolelle. Selkeämpää olisi ilmoittaa, että kokoomus ei pidä vammaisuutta haukkumasanana ja pyytää anteeksi, että puolueen ehdokas on sitä näin käyttänyt.
Kuntavaalit lähestyvät. Kokoomuksella olisi nyt erinomainen tilaisuus kääntää huomio vammaisuuden käsitteellä sekoilusta vammaispolitiikkaansa, etenkin sen kuntatasoisiin sisältöihin. Puolueen kuntavaaliohjelma on tässä suhteessa äärimmäisen vähäsanainen.
Amu Urhonen
Kirjoittaja on vammaisaktivisti, vihreä puoluetoimija, tamperelainen kuntapoliitikko ja Vammaisaktivismia tekemässä -hankkeen asiantuntija
