Teksti Maria Haanpää

Ilmastouutisia 8.3.-14.3.

Otsonin määrä stratosfäärissä pohjoisten napa-alueiden yllä on vähentynyt viime viikkojen aikana noin puoleen. ”Arktis on ennätyksellisen otsonikadon partaalla”, otsikoi Alfred Wegener -instituutti (AWI) maanantaista lehdistötiedotettaan.

Pohjoisessa yläilmakehässä viime aikoina vallinneet epätavallisen matalat lämpötilat ovat syynä tähän nopeaan otsonikatoon. Samat olosuhteet vallitsevat edelleen, joten arktisen otsonikadon odotetaan pahenevan vielä lisää tämänhetkisestä.

AWI:n tutkija Markus Rex suosittelee, että ultraviolettisäteilyltä suojautumiseen kiinnitetään erityistä huomiota tänä keväänä, koska säteilyltä suojaavaa otsonia on niin vähän. Otsonista köyhtynyttä ilmaa voi kulkeutua etelämmäskin, jolloin suojautumistarvetta voi ilmetä keskileveysasteilla saakka.

Yläilmakehän otsoni vähenee, kun ihmisen tuottamien kloorifluorihiilivetyjen eli CFC-yhdisteiden hajoamistuotteet reagoivat otsonin kanssa stratosfäärin erittäin kylmissä oloissa. Otsonia tuhoavia yhdisteitä on pyritty rajoittamaan – onnistuneestikin. Valitettavasti myös ilmastonmuutos voi aiheuttaa otsonikatoa.

Stratosfäärin kylmenemisen yhteys maailman ilmaston lämpenemiseen voi äkkiseltään vaikuttaa paradoksaaliselta, mutta Markus Rex havainnollistaa asiaa yksinkertaistamalla: Kasvihuonekaasut pidättävät maapallolta lähtevää lämpösäteilyä ilmakehän alempiin kerroksiin. Entistä vähemmän lämpösäteilyä pääsee tällöin ylös stratosfääriin saakka. Niinpä ilmakehän alaosa lämpenee, mutta yläosa jäähtyy herkemmin.

Ilmakehään jo päästetyt otsonia tuhoavat yhdisteet hajoavat hitaasti, ja vanhojen päästöjen vaikutus tuntuu vielä vuosikymmeniä. Yhdisteiden hajoamista odotellessa arktisen stratosfäärin otsonikerroksen tila riippuu olennaisesti siellä vallitsevista lämpötiloista.

Otsonikadosta kirjoitti The Great Beyond. Suomessa aiheesta tiedotti Ilmatieteen laitos, ja siitä uutisoivat Yle Uutiset, Yle Lappi ja Helsingin Sanomat.

Pingviinibongareita ja keskenkasvuisia keisaripingviinejä (Aptenodytes forsteri) vuonna 2009. Tämä kuva ei siis ole Emperor Islandilta. (Kuva: Ian Duffy/Creative Commons)

Kokonainen keisaripingviiniyhdyskunta on kadonnut eräältä saarelta Antarktiksen niemimaan tuntumassa. Tämä Emperor Islandin pieni yhdyskunta koostui noin 150 pesivästä pingviiniparista silloin, kun se löydettiin vuonna 1948. Yhdyskunnan koko pysyi samoissa lukemissa vuoteen 1970 asti, minkä jälkeen se alkoi pienentyä. Vuonna 1999 siitä oli jäljellä alle kaksikymmentä pesivää paria. Vuonna 2009 yhdyskunnasta ei havaittu ilmakuvauksissa enää jälkeäkään.

Ei tiedetä varmuudella, ovatko yhdyskunnan linnut kuolleet vaiko vain siirtyneet muualle pesimään, mutta joka tapauksessa tämä on ensimmäinen dokumentoitu keisaripingviiniyhdyskunnan häviäminen. Keisaripingviineillä on yleensä tapana palata pesimään samalle paikalle kuin missä ne ovat syntyneetkin.

Samaan aikaan kun Emperor Islandin pingviiniyhdyskunta taantui, ilman lämpötilat nousivat lähialueilla ja meren vuosittainen jäässäoloaika lyhentyi pesimäpaikan tuntumassa. Havainnot viittaavat siihen, että tämä jääolojen muutos on vaikeuttanut pingviinien elämää.

Yleisesti ottaen merijää on keisaripingviineille tärkeä pesimäalusta ja ravinnonhankintaympäristö. Emperor Islandin tapauksessa pingviiniyhdyskunnan tiedetään lisäksi pesineen ainakin joinain vuosina saaren myrskyalttiilla kannaksella. Kannaksella pingviinit lienevät kärsineet siitä, kun aallokolta suojaava merijää on vähentynyt.

Pingviinitutkimus julkaistiin PLoS ONE -lehdessä. SciencePoles uutisoi siitä.

Keisaripingviinejä omassa elementissään. (Kuva: Ian Duffy/Creative Commons)

Grönlanti ja Etelämanner menettävät jäämassaansa nopeammin kuin aiemmin on arveltu. Niiden jääpeitteiden yhteenlaskettu sulaminen kiihtyy noin kolme kertaa niin nopeasti kuin muualla maailmassa sijaitsevien vuoristojäätiköiden sulaminen.

Jos tämä suuntaus jatkuu, Grönlannin ja Etelämantereen sulamisesta tulee vallitseva merenpintaa nostava tekijä jo tämän vuosisadan lopussa.

Vuoteen 2050 mennessä merenpinta voin nousta 15 senttimetriä pelkästään Grönlannin ja Etelämantereen sulamisen johdosta. Jos myös vuoristojäätiköiden sulaminen ja meriveden lämpölaajeneminen otetaan laskuihin mukaan, merenpinta voi nousta tuona aikana kaiken kaikkiaan jopa 32 senttimetriä.

Jäätikkötutkimus julkaistiin Geophysical Research Letters -lehdessä. Siitä kirjoittivat BBC, ScienceInsider, Green ja Climate Progress, sekä suomalaiset Yle Uutiset, Yle Tiede ja CO2-raportti.