Emilia Miettinen katsoo kameraan hymyillen, taustalla harmaa seinä.

Kirjoittanut Emilia Miettinen

Maaseutu on hiljainen maailma

Pikkupaikkakunnilla sekä luotetaan että kytätään, eikä kyttäys aina ole pahasta, kirjoittaa Emilia Miettinen pääkirjoituksessaan.

Lukuaika: < 1 minuutti

Maaseutu on hiljainen maailma

PääkirjoitusPääkirjoitus

Voima on vuodesta 1999 ilmestynyt kulttuurilehti. Puoluepoliittisesti sitoutumaton lehti nostaa esiin yhteiskunnallisia aiheita niin maailmalta kuin kotimaasta. Pääkirjoitukset ottavat kantaa ja johdattavat lukijat numeron pariin.

Jokunen vuosi sitten olimme tyhjentämässä edesmenneen isäni asuntoa pienellä paikkakunnalla Etelä-Pohjanmaalla. Mieheni lainasi pakettiauton paikallisesta kierrätyskeskuksesta, jossa oli aina kerran kesään tavannut käydä. 

Keskuksessa oli ojennettu avaimet kouraan ja sanottu, että kaikki tarpeeton, hyväkuntoinen kampe sopii jättää pakuun, kun sen palauttaa. He hoitavat loput. 

Ei kirjoitettu lippulappuja tai kyselty henkkareita. 

Ei siellä maalla ole niin justiinsa. 

MAINOS. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.

Oman kokemukseni mukaan maaseudulla elämisessä on monia hyviä puolia. Yhteisöllisyys ja luottamus kanssaihmisiin tuo turvaa. Kauppareissulle voi lähteä lukitsematta ovia, ja harja oven edessä kertoo ohikulkijalle, että kotona ei olla. Jos tuttua kyläläistä ei hetkeen kaupalla nähdä, aletaan kysellä perään. Ettei vain mitään olisi käynyt, vai onkohan tuo reissuun lähtenyt.

Välillä on ärsyttävääkin, miten tarkasti muiden asiat tiedetään – tai ollaan tietävinään. Vaikka on kieltämättä iso bonus, ettei henkeään voi heittää ilman, että edes joku havahtuu asiaan. Kuolinsijoilleen muumioituneet ruumiit löytyvät yleensä kaupunkien kerrostaloista. 

Tiiviin yhteisöllisyyden myötä voimissaan ovat kuitenkin myös yhteisön normit, jotka voivat tehdä elämästä hyvin tukalaa paikkakunnan ulkopuolelta saapuneille ja vähemmistöihin kuuluville, etenkin nuorille.  

Maaseudun elämää ei ole muutenkaan syytä ylen määrin glorifioida. Rakennemuutos on syönyt asuntojen arvoa maaseudulla. Satojen tuhansien suomalaisten elämänmittaisen työn ja säästöjen arvo on katoamassa tai jopa muuttumassa rasitteeksi jälkipolville. Yhä useampi perii asunnon, josta pitää maksaa verot mutta josta on mahdoton päästä eroon edes hävyttömän alhaisella hintapyynnöllä.

Välimatkat ovat pitkiä niin koululaisille kuin kauppoja ja palveluita tarvitsevillekin. Sote-uudistuksen ja säästöjen myötä palvelut harvenevat entisestään. Lääkäreistä on krooninen pula monella paikkakunnalla, etenkin julkisen sektorin palkoilla.

Suomen maaseudun tilastollinen todellisuus on enimmäkseen hiljeneviä kyläteitä ja tyhjiä taloja. Mutta on maaseutu myös ihmisiä, jotka kiihkeästi rakastavat omia kotinurkkiaan ja kyläänsä eivätkä lähtisi muualle mistään hinnasta. Maaseudun rauha on kuitenkin aivan omanlaistaan.

Ymmärrän heitä hyvin. Minäkin rakastan taivasta, joka iltaisin pimenee kokonaan; metsänrajaa, joka hiljenee. Maailmaa, joka pitkän päivän jälkeen vihdoin pysähtyy.