Mitä voi sanoa
Yleistä ääneenajattelua ja vapaita hajahuomioita.
Raimo Pesonen on helsinkiläinen kirjailija, kulttuurin seka- ja pätkätyöläinen sekä ankara Dr. Gunnin varhaistuotannon fani, joka jaksaa uskoa ihmisessä oleviin positiivisen muutoksen mahdollisuuksiiin.
Miksi valkoista heterouttaan korostavilla ihmisillä on niin usein tarve myös mainostaa lihansyöntiään?
Valkoinen lihaa syövä hetero on kuin yleisönosaston nimimerkki Näin ajattelevat monet. Ilmaisu, jonka annetaan ymmärtää edustavan homogeenista ja hiljaista enemmistöä, jota on yleensä kohdeltu jollakin tavalla väärin.
Kyllä, suurinta osaa suomalaisista voi kutsua valkoihoisiksi, kasvissyöjiä on täällä vähemmän kuin sekaruokavalion valinneita, heteroja enemmän kuin homoja. On toinen asia, kuinka nämä ominaisuudet (ruokavalion osalta mieltymykset) kohtaavat yksilötasolla.
On tietysti selvää, että ilmaisuun valkoinen lihaa syövä hetero on ladattu paljon kirjaimellista tulkintaa enemmän merkityksiä. Valkoisiksi lihansyöjäheteroiksi ilmoittautuvat henkilöt vaikuttavat suhteellisen usein olevan arvokonservatiiveja, suhtautuvan kielteisesti vähemmistöjen oikeuksiin, kannattavan perinteisiä sukupuolirooleja ja vähintäänkin vieroksuvan muista kulttuureista tulevia ihmisiä. Ilmaisun kirjaimellisen tulkinnan kautta he taas antavat ymmärtää, että tällainen ajattelu olisi suomalaisten enemmistölle tyypillistä.
Mutta se lihansyönti. Tunteet liekehtivät suorastaan hämmentävällä tavalla, kun valkoiseksi lihansyöjäheteroksi ilmoittautunut henkilö kuvittelee tilannetta jossa lihanpala riistetään hänen suustaan.
Asia tuli mieleeni käydessäni Ateenassa, kaupungissa jossa kasvisravintolaan törmää suhteellisen harvoin. Kasvissyönti ei ole mikään juttu. Ei ole, koska ihmiset syövät kasvispainotteisesti joka tapauksessa. Perusduunariäijän lautasella ei välttämättä ole lihaa, mutta silloin kun on, rusto on rustoa eikä broilerinnahkaa naamioida lihapulliksi. Kreikassa lihateollisuus ei ole vielä saavuttanut samaa kehitystasoa ja asemaa kuin meillä Suomessa.
Liha on useimmissa kulttuureissa ollut juhlaruokaa. Suhteellisen vaikeasti saatavaa ja kallista, jotakin erityistä. Maailma on muuttunut, mutta vanhat mielikuvat lihasta ovat edelleen voimissaan, ja niitä hyödyntäen meille myydään lihankaltaisia valmisteita joilla arki taiotaan juhlaksi.
En muista nähneeni vaatimuksia lihansyönnin suoranaisesta kieltämisestä tai muuttamisesta luvanvaraiseksi, vaikka lihan nykyisen kulutustason vaikutukset ihmisten terveyteen, ympäristöön, maailman köyhimpien asemaan ja eläinten kohteluun ovat hyvin tiedossa. Kieltojen sijasta arvosteluun on kytketty erilaisten vaihtoehtojen esittelyä, kuten mielestäni oikein onkin. Kiinan tapaisten valtioiden länsimaistumisen myötä lihan kokonaiskulutus vaikuttaisi olevan kasvussa. Kerrannaisvaikutustensa kautta tämä saattaa tehdä lihasta meilläkin uudelleen ruokalajin, jota tarjotaan harvoin.
Valkoinen lihaa syövä hetero ei tietenkään puhu vain lihanpalasta silloin kun hän puhuu lihanpalasta. Kyse on maailmankuvasta, kriisiin ajautuvasta kulutuskeskeisestä kulttuurista ja sen oikeutuksesta. Lihan asemesta valkoinen hetero voisi yhtä hyvin puhua satojen hevosvoiminen moottorilla varustetuista perheautoistaan ja uusimmista digitaalihärpäkkeistään. Usein hän puhuukin. Tässä asiassa valkoisen suomalaisheteron ei sitä paitsi tarvitse tuntea olevansa yksin kaukaisella maapallon pohjoiskaistaleella. Tarpeen ylittävä kuluttaminen, välttämättömän tuhlaaminen ja uusien tuhlaamisen muotojen keksiminen onnistuu ihmisiltä maahan, ihonväriin ja seksuaaliseen suuntautumiseen katsomatta. Sille on syynsä.
Lihansyönnin lisäämisessä, öljyvarojen maksimaalisen nopeassa taivaalle tupruttamisessa ja sarvikuonon sarvien metsästämisessä potenssilääkkeeksi on järkeä. Se järki täytyy tosin hakea miljoonien vuosien takaisista hominidilaumoista, joissa varhainen kerskakuluttaja viesti teoillaan soveltuvuudestaan lauman johtajaksi, pohjimmiltaan omasta lisääntymiskyvystään. Tuhlaaminen on viesti kyvystä hankkia enemmän kuin tarpeeksi. Se on vahva suositus alfauroksen tai -naaraan paikkaa haettaessa.
Ihmisen ei yleensä tarvitse perustella valtaan tai lisääntymiseen liittyviä pyrkimyksiään itselleen. Mistä on peräisin kuluttamisen tuottama mielihyvä, mistä sen arvostelun tai vaihtoehtojen esittämisen synnyttämän raivon syvyys.
