Isäni jätti kotinsa aseellisen konfliktin vuoksi vuonna 1944, mutta ei ylittänyt kansainvälisesti tunnustettujen valtioiden rajoja. YK:n maan sisäisen pakolaisen määritelmää soveltaen minä olen pakolaisen lapsi. Tietenkään Suomessa ei puhuttu pakolaisista vaan evakoista tai siirtoväestä. Kansainvälinen oikeus ei edelleenkään tunne maan sisäisiä pakolaisia, vaikka heitä on maailmassa kymmeniä miljoonia, pelkästään Syyriassa neljä miljoonaa.

Meitä pakolaisten jälkeläisiä on Suomessa paljon. Sota heitti tyhjän päälle yli 400 000 ihmistä, enemmän kuin kymmenesosan koko maan väestöstä.

Onneksi maassamme oli sekä tahtoa että mahdollisuuksia sotaa paenneitten auttamiseen. Kumpikaan ei ole konfliktialueilla itsestäänselvyys, ei liioin kansainvälisen avun saaminen. Ilman Ruotsin antamaa elintarvikeapua Suomen historia olisi vuodesta 1944 alkaen kovin erinäköinen. Onneksi Ruotsi ei myöskään sulkenut rajojaan yli 55 000 Lapin sodan pakolaiselta. Pakolaisiksi Suomen rajojen yli on lähdetty ennenkin – sisällissodan yhteydessä niin länteen kuin itäänkin.

Aika kultaa muistot. Evakko-sanaan on latautunut melkoinen määrä merkityksiä kesäteatteriromantiikasta torjuntavoittoisänmaallisuuteen. Evakot on haluttu nähdä jalosti kärsivinä, mutta pohjimmiltaan huolettomina luonnonlapsina, jotka pusertavat ilon pintaan vaikka sydän märkänis. Evakko on täydellinen autettava, jonka pelastamista sopii muistella ja heristää samalla sormea muulle maailmalle: me hoidimme itse omat ongelmamme, mikseivät muut tee samoin.

Evakko-kiiltokuvan pinta ei kuitenkaan kestä raaputtamista. Pyyteettömän avun lisäksi pakolaiset kohtasivat pienen, mutta äänekkään joukon syytökset. Mikseivät ne jääneet sinne mistä tulivat. Ne eivät tee edes töitä. Ne vievät meidän työmme, naisemme ja maamme. Karjalan ryssät eivät osaa edes puhua suomea. Loukkaavat sanat yleensä nieltiin. Pahempaakin oli koettu. Koettu vihamielisyys jäi kuitenkin elämään vaiettuna perintönä.

Sodan jälkeen maatalousministeriön asutusasiainosaston eli ASO:n päällikkönä työskennellyt Veikko Vennamo oli monien uudelleenasutettujen arvostama mies. Kun hän perusti 1959 Suomen Pientalonpoikien Puolueen, isäni oli mukana perustamiskokouksessa Pieksämäellä. SPP:stä tuli myöhemmin SMP, jonka konkurssipesästä perussuomalaiset ponnistivat vuorostaan liikkeelle 1990-luvulla.

Jonkinlaista historiallista ironiaa voi löytää siitä, kuinka vahvasti pakolaisiin kohdistuva vihamielisyys on pesiytynyt puolueeseen, jonka perustamisessa monet karjalaispakolaiset olivat aikoinaan mukana. Vihan ilmaisemiseen käytetyt lauseet eivät sen sijaan ole juuri muuttuneet sisällöltään.