Teksti Peristerakis

Kreikan hallitus tekee EU:n kanssa parhaansa, että vanha valta säilyy.

Kreikka valmistautuu EU-vaaleihin ja äänioikeutettu väestö käyttämään perustuslaillista valtaansa vallanpitäjiensä valitsemiseen. Vaalit ovat modernin demokratian suuri hetki – kiteytyyhän niihin noin puolet siitä ”lottovoitosta”, millä eurooppalaisia hellitään.

On erikoista havaita, miten Suomessa on pöhötytty näkemään yhteiskunnassa yleviä periaatteita, jotka ovat lähestulkoon loukkaamattomia. Sorrun itsekin tähän harhaan ja toisinaan havahdun päivittelemästä kreikkalaisen järjestelmän korruptoituneisuutta. Tämä ajatusmalli kiteytyy refleksinomaiseen kauhistukseen ”Suomessa ei ikinä menisi tällainen läpi”. Miten typerä ja nationalistinen harhaluulo.

”Transparency Internationalin korruptioindeksin perusteella Suomi on yksi maailman vähiten korruptoituneita maita ja vuosien 2005–2013 (…) Suomen ulkoasiainministeriö rahoitti tutkimusta yli 500 000 eurolla.”

Mutta kun ulkoa opittua pääsee arvioimaan omalla järjellä, huomaa, etteivät asiat ehkä niin puhtoisia pohjolassakaan ole. Jos korruption ongelma on siinä, että rahalla saa erioikeutta, niin tämä toteutuu mainiosti Suomessakin, vaikka ylinopeussakot täytyisikin maksaa eikä hankalista tilanteistä pääsisi niin helposti kiemurtelemaan ulos. Ero on lähinnä siinä, että Suomessa rikkaan elämä on tehty hieman teknisesti vaivalloisemmaksi, mutta helppoa ja etuoikeutettua se on siitä huolimatta.

Kreikassa lahjuksia annetaan kaikille. Viranomaisluvat irtoaa pienellä voitelulla, kunhan asiat ovat sinnepäin. Lääkärille annetaan pöydän alta ”kirjekuori”, joka nopeuttaa hoitoon pääsemistä. Autokoulun inssiin täytyy varautua kahdella satasella, jotka annetaan kahdelle takapenkillä istuvalle inssivalvojalle, joita on kaksi juuri siksi, että he tarkkailisivat toistensa nuhteettomuutta. Rikkaiden kersat saavat parhaat työ- ja opiskelupaikat ja niin edelleen. Tämähän on tietysti kaikki väärin, siitä ei ole epäilystäkään, mutta asia ei ole aivan niin yksiselitteinen.

Korruption mahdollistama joustavuus koskee myös vähäosaisempaa väkeä. Puolet viranomaisvaatimuksista on elinkeinoelämän lobbaamia turhuuksia tyyliin ”Suomi on maailman paras energiansäästäjä (…)Materiaalivalmistajien häikäilemätön lobbaus on onnistunut mitä parhaiten”.

Kreikassa tällaista tuotteiden pakkomyymistä lakien nojalla ei samassa mittakaavassa tapahdu. Vastaavasti antamalla satasen terveyskeskuslääkärille leikkaukseen pääsee nopeasti, vaikka olisikin köyhä. Suomessa tällaista mahdollisuutta ei ole, vaan köyhä on köyhä, aina ja kaikissa tilanteissa, myös leikkausjonojen venyessä useiden kuukausien mittaiseksi, kuten eräs ystäväni kuukausia jatkuneen kipulääkekuurin kourista vastikään minulle kirjoitti. Rikkaita tämä ongelma ei Suomessakaan kosketa, sillä yksityisellä puolella jonoja ei ole.

Toisaalta sosiaalinen kreikkalainen kulttuuri tarkoittaa välillä myös sitä, että palveluja saattaa saada ilmaiseksi. Tätä ei koskaan tapahdu Suomessa, jossa joustavuus ja solidaarisuus ovat unohtuneet samalla vauhdilla kun yhteiskunnan rakenteet ovat jämäköityneet. Voisiko suomalaisia luokkaeroja näin ollen kutsua juuri rakenteellisiksi, sillä niihin ei vaikuta rehellinen vilunkipeli, vaan erot ovat olemassa siksi, että huolella suunniteltu ja valvottu yhteiskunta toimii moitteettomasti. Suomessa rikkaan tyhmä hulttiolapsi ei saisi hyvää duunia – paitsi ehkä isin tai äitin firmassa – joten rikkaille täytyy oikeasti taata, että heidän jälkikasvunsa on fiksumpaa, koulutetumpaa, terveempää ja kaikin puolin parempaa. Niinpä köyhät ovat oikeasti ”huonoja” ja rikkaat ”hyviä”. Eikös tällaisten eugeniikalta vaikuttavien rakenteellisten luokkaerojen pitäisi itse asiassa olla erityisen huolestuttavia?

Jotta mahdollisia väärinymmärryksiä voitaisiin välttää, on syytä painottaa etten suinkaan tarkoita korruption olevan hyvä juttu, vaan sitä, että ensinnä asiaa täytyy analysoida yksittäistapauksia laajemmassa kontekstissa. Toiseksi on huomioitava, että varallisuuserojen aiheuttamia ongelmia on pohjoisessakin ja jo valmiiksi rikkaiden pussiin pelaamista esiintyy jotakuinkin samassa mittakaavassa kaikkialla maapalloa, vaikka menetelmät siihen ovatkin erilaiset. Omaa hyveellisyyttään alleviivaava skandinaavinen moralismi on siis hieman surkuhupaisaa.

Nyt kun ollaan hieman pehmitetty maaperää, voidaan mennä itse asiaan: Kreikan vaaleihin 2014, joita vietetään 18.5. ja 25.5. Tällä erää kyse on europarlamentti- ja kunnallisvaaleista, jotka ovat viikon päässä toistaan.

Erityispiirteensä näihin mittelöihin tuo se, että vaalitulokseen on kasattu poikkeuksellisen suuria poliittisia paineita koskien hallitusta. Kreikan mediassa on äänekästä spekulaatiota siitä, miten oppositiolle suotuisa vaalitulos saattaa hajottaa äärimmäisen hataran hallituksen, joka tapahtuessaan johtaa uusiin eduskuntavaaleihin. Jos hallitus kärsii nyt vaalitappion, laskee tämä hallituspuolueiden kannatusta. Se puolestaan tarkoittaa sitä, että vasurien liittouma Syriza voittaa vaalit ja muodostaa vasemmistohallituksen, joka todennäköisesti sanoo Troikan leikkausohjelmalle – jos ei nyt suoraa eitä, niin ainakin – kovan sanan.

Jonkinlainen jäiden hattuun laittaminen on hallituksen hajoamisen osin aiheellista, sillä tätä on spekuloitu tapahtuvaksi määräajoin siitä saakka, kun se vuonna 2012 valittiin. Aiemmasta puheesta poikkeavaa on kuitenkin se, että Kreikan Sosiaalidemokraattinen puolue Pasok – joka itse istuu hallituksessa – on käyttänyt pelottelua uusista vaaleista jonkinlaisena kieroutuneena vaalimainoksena. ”Jos ei kannatus lähde nousuun, niin saatte tuntea nahoissanne, että vasemmistoliitto Syriza voittaa vaalit ja viime vuosien säästöohjelmat kariutuvat.”

Tilanne on jotakuinkin yhtä koominen kuin jos demareiden uusi äänitorvi Rinne kovistelisi äänestäjiä sillä, että jos ette saatana nyt äänestä meitä, niin perussuomalaiset voittaa vaalit ja pian on avioliitto sallittu vain eri sukupuolisten serkkujen välillä tai koko porukka laitetaan keskitysleirille ojaa kaivamaan. Molemmat ”uhkakuvat” ovat sinällään todellisia vaikkakin hyvin erilaisia, mutta eniten pelotteluretoriikka kuvastaa epätoivoa ja oman poliittisen projektin puuttumista kuin mitään muuta.

Kreikan vasemmiston pelkoon kuitenkin liittyy paljon merkittävämpiä ilmiöitä, joita ylemmyydentuntoisen skandinaavisen etiikan näkökulmasta tulisi pitää erityisen hälyttävinä.

Kreikan kriisi alkoi virallisesti vuonna 2009. Vuodesta 2010 saakka on voinut kerta toisen jälkeen lukea hallituksen riemuntäyteisiä lupauksia siitä, miten leikkauskuuri on juuri ”onnistumaisillaan” ja ensivuonna valtiontalous saa päänsä pinnalle. Vuodenvaihteessa tällainen tieto niin ikään julkistettiin ja tällä kertaa vakuuttelut olivat poikkeuksellisen kovat, sillä painettiinpa lehtiin jopa tarkkoja summia siitä, miten paljon budjettitalous tulee olemaan ylijäämäinen vuonna 2014 – asialle tarvittaisiin enää vain Euroopan komission vahvistus.

Kummallista kyllä tällainen vahvistus komissiolta tuli. Valtio tuotti todellakin 0,8 prosenttia eli noin puolitoista miljardia euroa ylijäämää! Näin vaikka kaikki julkisella sektorilla työskentelevät tuttuni samaan vanhaan tapaan valittivat, miten palkat ovat vieläkin maksamatta kuukausien ajalta. Monet terveellä maalaisjärjellä varustetut kreikkalaiset tietysti epäilivät, että budjettiylijäämä on nyhdetty kasaan heidän maksamattomista palkoistaan. Ja näinhän sen jossain mielessä voisi sanoa olevankin.

Hallituksen riemastus oli ylitsevuotavaa: leikkaukset, vuosien massiivinen poliisiväkivalta ja kaikkinainen kurjistaminen ei ole mennyt tyystin hukkaan, vaan on viimein tuottanut haluttua tulosta! Markkinat reagoivat tietoon positiivisesti ja viime kuussa valtionvarainministeriö ylpeänä ilmoitti Kreikan palaavan kansainvälisille rahoitusmarkkinoille, joista se joutui 2010 häpeissään eroamaan. Jopa Merkel tuli Saksasta asti puristamaan pääministeri Antonia Samraksen kättä sotkien seitsemäntuhatta poliisia vaatineilla turvajärjestelyillään koko keskustan tuntikausiksi. Päivää ennen Angelan taivaasta laskeutumista räjähti sentään Kreikan Kansallispankin edessä anarkistiryhmän virittämä autopommi repien puolet rakennuksen seinästä säpäleiksi ja muistuttaen, etteivät asiat välttämättä ole aivan siten kuin poliitikot ne suustaan sylkevät.

Massiivinen jysäys jäi kuitenkin suuremman ja paremmin organisoidun melun varjoon: hallitus on aikeissa jakaa (juuri ennen vaaleja) suuren osan budjettiylijäämästä köyhille. Loput menköön kompensoimaan poliisin ja muiden univormuihin pukeutuvien palkkoihin viime vuosina tehtyjä leikkauksia. Viidensadan euron köyhäinapua saivat hakea kaikki, joiden vuositulot jäävät alle 9000 euroa. Hakemuksia tuli kaikkiaan n. 450 000 kappaletta, joista vajaa puolet hyväksyttiin. Olipa joukossa muutama miljonäärikin, mutta ei mennä nyt siihen.

Kuinka ollakaan kaikki edellä kirjatut edistys askeleet otettiin juuri ennen vaaleja ja nyt näyttää siltä, että suurimman hallituspuolueen, oikeistokonservatiivisen ND:n kannatus on kääntynyt jonkinlaiseen nousuun. Luottamus hallitusta kohtaan on toisin sanoen syystäkin kohentunut. Riihikuivaa saaneet äänestäjät varmasti muistavat laittaa rastin oikeaan ruutuun myös äänestyskopissa.

Jos autopommi jäi aamu-uutisissa rahoitusmarkkinoiden ja merkeleiden jalkoihin, jalkoihin on jäänyt myös muutama erittäin hyvä ja analyyttinen artikkeli koskien Kreikan juhlistamaa ylijäämää. Suomen medioista ylijäämää kunnostautui laskeskelemaan vain Taloussanomat, jonka hyvässä analyysissa toimittaja Jan Hurri osoittaa mistä Kreikan ylijäämä todella koostuu. Hurrin teksti on kylmäävää luettavaa. Positiivinen taloustulos on saatu aikaiseksi Kreikan ja EU:n tilastoviranomaisten yhteistyöllä muuttamalla laskentatapaa, jolla kansantalouksia yleensä mitataan. Taloussanomien Hurri kirjoittaa:

”Eurostat ja EU-maiden tilastoviranomaiset laskevat perinteisen perusjäämän niin kuin muutkin kansantalouden tilinpitoon liittyvät luvut yhdenmukaisten ESA-sääntöjen mukaan. Niiden tarkoitus on varmistaa, että taloustilastot lasketaan kaikissa jäsenmaissa oikein ja samalla tavalla.

Kreikka ja komissio ovat jostakin syystä katsoneet, että pelkät ESA-kaavat eivät anna Kreikan valtiontalouden tilasta totuudenmukaista kuvaa. Siksi ne ovat keksineet laskukaavoihin erityisesti juuri Kreikalle räätälöityjä parannuksia.”

Hurrin ja muiden analyytikkojen mukaan vanhalla ESA-kaavalla laskettuna todellinen budjettitalous jäi alijäämäiseksi 12,7 prosenttia, joka tarkoittaa noin 25 miljardin euron tappiota. Hurri jatkaa:

”Alun perin 12,7 prosentin alijäämä muuttuu tilastoteknisin toimin 0,8 prosentin ylijäämäksi, kunhan runsaan seitsemän miljardin euron korkomenojen lisäksi jätetään laskuista pois vähän yli 17 miljardin euron verran muita menoja.”

Tästä voi tyhmempikin tehdä johtopäätöksen, että vaalien alla köyhäinapuna jaettavat miljoonat eivät ole valtion kassaan kertynyttä voittoa, vaan jostain muualta nyhdettyä rahaa, jolla hallitus ostaa sumeilematta ääniä sekä voitelee univormuväkeä, jonka lojaalisuutta tullaan tällä menolla vielä tarvitsemaan.

Parasta sopassa on tietysti se, että siihen ovat sotkeutuneet Euroopan unionin viranomaiset merkeleitä ja muita perkeleitä myöten samalla vakavuudella kuin heidän kreikkalaiset kollegansakin. Istuupa Troikassa myös rehdin suomalaisen maineessa oleva Olli Rehn.

Koko ylijäämäsirkus on masinoitu Kreikan Bryssel-myönteisen nykyhallituksen tukemiseksi ja vasemmistoa vastaan. Brysselin tärkeimpiä asiakkaita ovat taas suurinvestoijat ja muut ylikansalliset taloustoimijat. Ainoa heikko lenkki tässä analyysissä on se, että Syriza ei nyt välttämättä edusta kovin radikaalia uhkaa pääomien liikkeille, enkä ole edes kovin vakuuttunut, että eurovasemmistolaisuus pystyy/haluaa edes hillitä niitä. Noh, ajattelivat silti varmistaa, ettei Syrizaa tulla näkemään hallituksessa.

Yhtä kaikki, kun otin tämän EU:n ja Kreikan harjoittaman keplottelun ja törkeän äänten ostamisen esiin kreikkalaisten tuttavieni kanssa, suhtautuivat he tähän oikeustokepulien perseilyyn paljon minua maltillisemmin. Näinhän se aina on mennyt. Olipa vaalivoittaja oikealta tai vasemmalta julkisen sektorin virat ovat vaalien jälkeen täyttyneet voittajan kannattajista jo vuosikymmenet. Eräs Ranskassa opiskellut kreikkalainen tuttuni kertoi, miten demaripuolue Pasok oli maksanut vaalien alla hänen lentolippunsa Pariisista Kreikkaan, ”jotta kreikkalaiset pääsisivät äänestämään omassa kotimaassaan”.

Myöhemmin ajateltuna koko närkästykseni tuntui hieman nololta. Niin syvään on taottu saastainen valhe oikeamielisestä yhteiskunnasta, ettei sitä meinaa saada pesemälläkään pois. Tätä kutsutaan maailman parhaaksi peruskoulutukseksi ja se on totisesti Pisa-arvosanansa ansainnut. Kumma kyllä kriittistä ajattelua tuntuisi löytyvän paremmin maista, joissa yleinen koulumenestys on niin ja näin.

Hyvin terve piirre monissa kreikkalaisissa on heidän loputon epäluottamuksensa poliitikkoja ja esivaltaa kohtaan. Suomalaisilta tämä terve itsesuojeluvaisto on täysin hukassa. Ja näinhän se on. On aivan sama missä päin maailmaa ollaan, jokainen vallankäyttäjä on roisto – onhan kansan edustaminen jo lähtökohtaisesti ihmisten yksilövallan varastamista. Tästä on sitten luontevaa jatkaa lahjusten ottamiseen tai lobbareiden, etujärjestöjen ja pääoman puolustamiseen, minkä sitten itselleen parhaaksi kokee.

Miten ikinä parlamentaarista politiikkaa haluaakaan lukea ja tukea, on selvää, että nykyinen poliittinen valta on ensisijaisesti maailmantalouden työkalu, ja näin se on kaikkien puolueiden kohdalla, vai tuleeko mieleen ainutta puoluetta, joka irtisanoutuisi vallitsevasta talousjärjestelmästä? Ja kaikki suut yhdessä äänessä huutaa: menkää lampaat ja äänestäkää! Kansalla on valta!