Teksti Jenni Jarventaus

Sydneyssä on todennäköisempää kuolla surffatessa kuin rikoksen uhrina.

Kaksi vuotta sitten minä ja siippani kerroimme kavereillemme, että muuttaisimme silloisesta kodistamme Washingtonista Sydneyyn. Takanamme oli pitkähkö aikajakso Yhdysvaltain pääkaupungissa, jota rakastimme kuin juoppoa puolisoa. Näimme edelleen kaupungin renttuisen vetovoiman, mutta olimme väsyneitä sen jokapäiväiseen käytökseen: rikollisuuteen ja väkivaltaan.

Kun mieheni työnantaja tarjosi hänelle siirtoa Australiaan, ajattelimme molemmat naapurustomme lähikoulua. Koulun ovella seisoi metallinpaljastin, ja naapurikorttelissa bisnestään pyöritti vilkas huumetalo. Oppilaista alle 40 prosenttia osasi lukea ja laskea ikäluokaltaan odotetulla tasolla. Parin vuoden päästä esikoispoikamme olisi ollut ekaluokkalainen kyseisessä koulussa.

On Washingtonin julkisten koulujen ansiota, että muuttopäätöksen teko oli meille äärettömän helppoa.

Lähdön lähestyessä tajusin, että tuskin tunsin Sydneya. Olin käynyt Australiassa monta vuotta aiemmin samanlaisella kolmikantaisella reissulla kuin miljoonat muutkin: ensin pysähdys Sydneyssä, sitten sukeltamista Suurella valliriutalla ja hikoilua Ulurulla keskellä autiomaata. Visiitissä ei ollut mitään vikaa, mutta sen perusteella oli vaikea päätellä, millaista olisi toimia perhesirkuksen tirehtöörinä Australian suurimmassa kaupungissa.

Nyt puolisentoista Sydneyn-vuoden jälkeen on aika peilata mitkä ennakko-oletuksistani pitivät paikkaansa ja mikä paikan päällä yllätti.

Oletus 1: Sydney on täynnä hillittömän hienoja rantoja.

Totta. Tässä se kuuluisin, Bondi.

Oletus 2: Sydney on täynnä haita ja tappavan myrkyllisiä hämähäkkejä.

Totta. Mutta niiden kanssa oppii pian viettämään rauhallista yhteiseloa: minä en häiritse niitä, eivätkä ne toivottavasti häiritse minua.

Oletus 3: Sydney on turvallinen.

Totta. Täällä on todennäköisempää kuolla surffatessa kuin väkivaltaisen rikoksen uhrina. (Vertailun vuoksi: Washingtonissa tapahtui viime vuonna 13.91 murhaa per 100,000 asukasta. Sydneyssa murhia oli vuonna 2011 yksi per 100,000 asukasta.)

Yllätys 1: Sydney on lapsiperheen unelma.

Täällä riittää puistoja, museoita, vauvaystävällisiä kahviloita, leikkiryhmiä, ilmaisia satutunteja ja ennen kaikkea järjettömän hyvää säätä, joka tekee kahden kakaran ulos viemisestä helppoa. Washingtonista tuomamme talvitakit keräävät autotallissa hämähäkinseittejä.

Yllätys 2: Sydney on sikamaisen kallis paikka asua.

Täällä on tuiki tavallista maksaa 1700 euroa kuussa kahden makuuhuoneen homeisesta kellarikämpästä.

Yllätys 3: Australian politiikassa sattuu ja tapahtuu.

Viimeisen puolentoista vuoden aikana Australiassa on potkittu vallasta maan ensimmäinen naispääministeri Julia Gillard, jonka korvasi entinen pääministeri Kevin Rudd, jonka tilalle pääsi oikeistolainen vaalivoittaja Tony Abbott.

Maa on säätänyt historiansa tiukimman pakolaislain, jonka takia venepakolaisilla ei ole mitään mahdollisuutta jäädä Australiaan. Kymmeniä venepakolaisia on hukkunut, koska australialaisrajaviranomaiset eivät pyynnöistä huolimatta ole lähettäneet uppoaville veneille apua.

Kaivosteollisuuden pönkittämä talous on hidastumassa, ja monet ovat alkaneet kysyä, miksi maa on kohta louhittu tyhjäksi, mutta mineraaleista saadut rahat ovat päätyneet harvojen ja valittujen taskuihin.

Suuri valliriutta ja Australian muut luonnonihmeet riutuvat ilmastonmuutoksen kourissa. Australian valkoisen väestön, siirtolaisten ja alkuperäiskansojen suhde on edelleen herkkä ja tulenarka.

Nämä ja muut nyky-Australian ilmiöt tekevät toivottavasti tästä blogista kiinnostavan Fifin lukijoille. Australia on Suomesta fyysisesti kaukana, mutta henkisesti lähempänä kuin moni uskoisi. Kerron myöhemmissä kirjoituksissa miten.