Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Annareetta Rantala
Meksikon historia huumemaana on pitkä. 2000-luvun alkupuolella huumeista johtuva väkivalta kärjistyi.
Meksiko on aina ollut huumeiden kauttakulkumaa. Meksiko itse tuottaa marihuanaa ja sen kautta viedään kokaiinia Yhdysvaltoihin aina Boliviasta asti. Ja Yhdysvaltojen rajamaana se on aina joutunut pahimpien konfliktien alueeksi.
2000-luvun alkupuolella huumeista johtuva väkivalta kärjistyi. Liian vahvat huumekartellit pyrkivät levittäytymään, ja ennen kaikkea elintärkeät kaupungit pohjoisrajalla joutuivat raa’aksi sotatantereeksi kartellien taistellessa salakuljetusreiteistä. Rajakaupunki Ciudad Juárez on yhä yksi Meksikon vaarallisimmista kaupungeista. Huhujen mukaan pahimpina aikoina asunnoista ei ollut tapana poistua muuta kuin kauppaan ja töihin.
Huumesodan julisti entinen presidentti Felipe Calderón vuonna 2006. Julistuksessaan hän vihjasi Meksikon ajautuneen tähän kaaosmaiseen tilanteeseen entisen valtapuoleen PRI:n korruption takia ja vannoi tuovansa rauhan oman puolueensa, Kansallisen toimintapuolueen (PAN), johdolla. Todellisempi syy Calderónin sodan julistukselle lienee kuitenkin ollut se, että hän halusi voittaa kansan puolelleen. Calderón ei ollut nimittäin toivottu presidentti, ja hänen sanottiin voittaneen vaalit vilpillä.
Lisäksi uuden presidentin oli maksettava velkansa. Ilman huumeparoni Chapolta saamaansa vaalirahoitusta Calderón ei olisi koskaan istunut presidentin silkkisellä jakkaralla. Oli aika lunastaa lupaus ja tehtävä Chaposta Jefe de jefes eli pomojen Pomo.
Mutta kuinkas sitten kävikään. PAN oli aliarvioinut huumekartellien voiman ja raivon, joka syntyi, kun kartelleiden toimintaan puututtiin ja niiden asemaa uhattiin. Calderónin strategiana oli isojen pomojen kiinniottaminen – joka ei siis koskenut Sinaloa kartellia, Chapon joukkoja. Calderónin toimenpiteet aiheuttivat kuitenkin vain kartellien pirstoutumisen, mikä taas johti pienempien kihojen valtataisteluun, kun kaikki yrittivät hyötyä tilanteesta ja nousta ison pomon asemaan. Väkivalta lisääntyi, ja kansan kiukku ja pettymys Calderónia kohtaan kasvoi samaa vauhtia kuin Chapon kaikkivaltius.
Lopulta maa oli ajautunut niin levottomaan tilaan, että useisiin paikkoihin vain lentokone oli riittävän turvallinen kulkuväline. Tällöin Felipe totesi, että nyt ei ole ohjat enää oikeissa käsissä, ja kääntyi naapurinsa Yhdysvaltojen puoleen.
Yhdysvallat lupasi antaa tukensa sodassa. Olihan heilläkin osasyynsä Meksikon huumeongelmaan: USA:n markkinoillehan ne kaikki huumeet loppujen lopuksi tähtäsivät. Meksikon ja USA:n suhde on kuitenkin sen verran monimutkainen, että se vaatisi aivan oman tekstinsä. Siitä siis lisää myöhemmin.
Itse meksikolaisilla on enemmän tai vähemmän kieroutunut suhde huumekartelleihin ja huumesotaan. Lähes jokaisen pohjoisessa asuvan sukulainen tai tuttu on joko kuollut kartellien yhteenotoissa tai kadonnut koskaan löytymättä. Eikä huumesota ainakaan parantanut tilannetta. Kaduille nousivat nyt vain armeija ja poliisi kartellien lisäksi. Eli lyhyesti: enemmän aseita ja enemmän kuolleita.
Toisaalta, niin kauan kuin kukaan läheinen ei kuole yhteenottojen takia, kartellit ovat aina tervetulleita kaupunkiin. He tuovat mukanaan rahaa ja työtä.
Kartellien on pestävä paljon rahaa, jotta likaisesta saataisiin laillista. Tämä onkin yksi syy miksi Meksikossa rakennetaan aina jotain. Teitä, kouluja ja sairaaloitakin. Rahanpesu sujuu helposti, kun sovitaan, että laitetaan kolme miljoonaa pesoa laskuun, mutta käytetäänkin summasta vain kolmasosa. Ja kappas, yhtäkkiä on kaksi miljoonaa laillista pesoa markkinoilla! Olipa tarkoitus mikä tahansa, koulun rakentaminen työllistää ihmisiä. Kun se on rakennettu, se työllistää lisää uusia ihmisiä, ja lapsetkin pääsevät kouluun. Ja antaa ehkä jopa mahdollisuuden nousta yhteiskunnallisella luokka-asteikolla. Köyhilläkin alueilla. Kiitoksena busseissa soi ylistyslauluja huumepomoille.
Huumekaupan kannattajia löytyy yllättävistäkin paikoista. Luulisi, että sotilaat nyt ensimmäisenä haluaisivat kartellit pois Meksikosta. He ovat kuitenkin Chapon pääasiallisia suojelijoita, mikä tarkoittaa toistuvia palkankorotusta sekä ilmaista kokaiinia. Meksikon armeija onkin yksi suurimmista huumeita käyttävistä ryhmistä. Kuten meksikolainen sanonta osoittaa: olla aineissa kuin sotilas.
Meksikon talous (ja varmasti myös Yhdysvaltojen) nojaa huumekaupasta tulevaan rahaan. Itse huumekauppiaat tienaavat kolmasosan siitä, mitä koko Meksikon valtio. Ja tämäkin on vain ”laillisesti” todistettavaa rahaa. Todennäköisimmin sitä on todellisuudessa huomattavasti enemmän. Hölmö onkin se, joka luulee, että huumekauppa saataisiin kitkettyä tappamalla sen nykyiset työjuhdat. Kun vaatimus huumeisiin on niin kova kuin se on Yhdysvalloissa, ei narua voi katkaista keskeltä. Aina löytyy uusia Chapoja.
Onneksi uusi presidentti, kuvankaunis Peña Nieto PRI:stä, onkin luvannut jatkaa huumesotaa, mutta uusin strategioin. Elintärkeä rahavirta jatkaa kulkuaan, mutta ehkä levottomuus vähenisi. Tai ainakin saataisiin piilotettua paremmin medialta. Vanha kunnon PRI, joka kyllä tietää, 70 vuoden kokemuksella, kuinka numeroita peitellään.
