Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Shams Tabrizi
Miksei Marokko ole jakanut muun Pohjois-Afrikan kohtaloa?
Muutama sata marokkolaista nuorta kokoontui viime viikolla juhlistamaan vallankumouksensa toista vuosipäivää maansa pääkaupungissa Rabatissa. Mielenosoittajien lukumäärä sateisena keskiviikkona oli paljon pienempi kuin helmikuun 20. päivänä vuonna 2011, kun kymmenettuhannet marokkolaiset osallistuivat rauhanomaisiin mielenosoitusiin joka puolella maata.
Protestiliike menetti tuulta altaan, kun mielenosoituksiin vastattiin nopeasti uudella perustuslailla ja vaaleilla. Marokko näyttäytyy tänä päivänä ainoana Pohjois-Afrikan valtiona, joka on säilyttänyt tasapainonsa arabikevään aallokossa.
Saharan laidalla Tamegrouten aavikkokylässä keskustelen 28-vuotiaan Omarin kanssa, joka on palannut nykyisestä asuinmaastaan Skotlannista kotiin tapaamaan perhettään. Hänen mielestään ensimmäinen ja tärkein syy Marokon vakauteen on sen monarkia.
”Aina kun uusi presidentti astuu valtaan muissa Pohjois-Afrikan maissa, hän kuluttaa koko valtakautensa haalien rikkauksia itselleen. Kuninkaalla taas on jo syntyessään niin paljon rahaa, ettei hänen tarvitse varastaa sitä kansalta.”
Vuodesta 1999 hallinnut ”ihmisten kuningas” Muhammad VI pelasti hallintonsa arabikeväältä nopealla reaktiollaan, mutta maan uudistustyö on ollut osa hänen koko valtakauttaan. Omar vertaa nykyisen kuninkaan valtakautta tämän isän, Hassan II:n autokraattiseen kauteen, jolloin sananvapaus oli heikkoa ja taloudelliset ongelmat arkipäivää. Muhammad on kautensa aikana avannut ja nykyaikaistanut marokkolaista yhteiskuntaa, elvyttänyt taloutta luomalla työpaikkoja ja rakennuttanut valtion laitoksia syrjäisimpiinkin kyliin. Omar muistaa, miten hänen lapsuudessaan Tamegroutessa pystyi opiskelemaan vain muutaman ensimmäisen kouluvuoden, mutta nykyään paikkakunnan nuoret voivat valmistua lukiosta omassa kotikylässään.
”Vaikka eihän Muhammadkaan täydellinen ole. En pidä siitä, että hänellä on jättimäinen palatsi Marokon jokaisessa suuressa kaupungissa, kun köyhiä on joka puolella. Hän on kuitenkin tehnyt erittäin paljon maan hyväksi, eivätkä marokkolaiset ikinä unohda sellaista.”
Toinen Omarin mainitsema syy arabikevään tähän asti onnistuneelle väistöliikkeelle on ollut kuninkaan nopea reaktio muiden arabimaiden mullistuksiin. Maaliskuussa 2011 Muhammad VI julkisti uuden perustuslain, jossa hän luopui absoluuttisesta valta-asemastaan. Jo samana vuonna järjestettyjen parlamenttivaalien jälkeen pääministeriä ei ensimmäistä kertaa nimittänytkään kuningas, vaan salkun sai eniten ääniä kerännyt puolue, kauan kuningashuoneen epäsuosiossa ollut islamistinen PJD.
Kuninkaan auktoriteetti ei silti käytännössä ole kaventunut lainkaan – hän hallitsee yhä täysin sekä maan armeijaa että valtion uskonnollista järjestelmää ja pystyy halutessaan torppaamaan parlamentin lakiesitykset. Tämä ei useimpia marokkolaisia tunnu häiritsevän, vaan kuninkaan ylistys turuilla ja toreilla on runsasta ja aitoa.
Arabikevät on niittänyt monta presidenttiä, mutta tähän asti yhdenkään kuninkaan valtaistuin ei ole kiikkunut paljoa. Arabikuninkaat nauttivat monien muslimien silmissä profeetta Muhammadin jälkeläisyyden suomasta legitimiteetistä ja heillä on myös käytännön valta yhdistää saman valtion rajojen sisällä elävät hajanaiset kansanryhmät. Kuninkaista harvoin kukaan puhuu pahaa – syntipukeiksi joutuvat varjohallitukset.
