Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Veli Itäläinen
Venäjällä on mitä tarjota myös matalakulttuurin ystävälle
Suomalaiset usein elävät käsityksessä, että Venäjän kulttuurin harrastaminen tarkoittaa balettia ja joitain 1800-luvulla eläneitä kirjailijoita. Mutta Venäjä on myös loputon roskakulttuurin aarreaitta, joka syöttää jatkuvasti ilmiöitä, joihin verrattuna Suomen tiukimmatkin euroviisuväännöt jäävät armotta kakkoseksi.
Kaksi viikkoa sitten mainitsin sivulauseessa Siperian punkin. Genre on sittemmin kehittynyt “Venäjä-punkiksi”, josta loistava esimerkki on Danger-kollektiivi Kirovista, joka on ikävä kyllä jo hajonnut:
Viime vuonna muistelin Dina Verniä, jolle kuuluu osakunnia blatnjakin popularisoimisesta. Sitten 1970-luvun on tapahtunut paljon, mutta jätän tarkemman genren historian esittelyn väliin, jotta lukijan itämatkailun elämysten autenttisuus ei pilaannu – jos liftaatte joskus pitkän matkan rekan kyytiin Venäjällä, saatte varmaankin kuunnella esimerkiksi viiden CD-levyn pituista “Kotujskajan tarinaa”, vankilamaailmaan ja rikolliseen alakulttuuriin sijoittuvaa jahkailevaa saippuaoopperaa vaikka tuhannen kilometrin ajan.
Itse asiassa vankilateema dominoi niin vahvasti singer-songwriter genreä Venäjällä, että blatnjakia kutsutaan yleensä yksinkertaisesti chansoniksi. Toisaalta elektroninen jumputuskin voi kulkea chansonin nimellä, jos se käsittelee vankilaelämää.
Minulle ennestään täysin tuntematonta oli kuitenkin blatnjak homonäkökulmasta. Venäjän vankilakulttuuriin kuuluu neljä kastia – “blatnoit” eli “mustat”, “äijät” eli “harmaat”, “pukit” eli “punaiset” ja “kukot” eli “taivaansiniset”. Näistä “kukkojen” kasti on alin, ja siihen joutuvat myös kaikki passiiviset homoseksualistit, vaikka suurin osa on siihen alennettu korttipelivelkojen tai vastaavien virheiden vuoksi. Aleksandr Zalupin kertoo vankilaelämästä tämän alimman kastin näkökulmasta, mikä on tietysti tuonut hänelle paljon vihamiehiä. Kerrotaan, että nimimerkin taakse suojautuvalla artistilla on aiheestaan omakohtaista kokemusta. Sukupuolineutraali avioliittolaki ja perhearvot eivät nouse teemoina esille Zalupinin tuotannossa, tosin äitiä piikkilangan ja kaltereiden takana muistetaan, kuten genren perinteisiin kuuluu. Ja Zalupinin maailmassa elämä on karua myös vapaalla jalalla – nuoret homot hyväksikäyttävät siekailematta vanhaa vankilakundia taloudellisesti.
Kulttuurin pornoistumisesta puhutaan paljon, mutta yleensä tämä keskustelu on aika turhanpäiväistä. Pornosta on siirrytty valtavirran elokuvateollisuuteen jo vuosikymmenien ajan, en kuitenkaan muista ketään kovasta pornosta ponnistanutta muusikkoa – ennen italialaiselta likööriltä taiteilijanimensä lainannutta venäläistä Katja Sambucaa. Ehkä tämä on yksi niistä monista asioista, joissa Venäjä on länsimaailmaa edellä. En viitsi linkata Katjan “virallisille kotisivuille”, koska ne yrittivät asentaa koneelleni jonkin haittaohjelman. Videot ovat lähinnä pornoleffojen trailereista leikattuja pätkiä, joihin ei ole edes vaivauduttu laittamaan huulisynkkausta, mutta laitetaan nyt vaikka linkki tähän hittikappaleeseen – siinä Katjan suoritusta on vaikeaa kuvata laulamiseksi, mutta musiikki on ihan kelvollista elektroa. Katja on 19-vuotias, viimeiset neljä vuotta hän on ollut Pietarilaisen pornotuottajan “Bob Jackin” vaimo, ja lisäksi hänellä on tämän kanssa kolmivuotias lapsi.
Älkää kysykö minulta miksi Venäjän pornoteollisuus on keskittynyt Pietariin, ja miten pornolla voi ylipäätänsä tehdä mitään rahaa maassa, jossa tekijänoikeuksia muistetaan yleensä vain jos joku kioskinpitäjä ei ole voidellut miliisiä tarpeeksi. Mutta ilmeisesti porno voi olla Venäjällä jopa niin kannattavaa, että musiikki on Katja Sambuca -brändille vain vasemmalla kädellä tehty oheistuote. Venäjällä on olemassa useita rinnakkaistodellisuuksia, ja ilmeisesti yhdessä näistä asuu ihmisiä jotka ostavat jopa pornonsa lisenssin kera, omaa kasti-identiteettiä pönkittääkseen. Joka tapauksessa Katja on seuraava looginen askel Kata Kärkkäisestä, ja lähinnä yllättää vain se että tämän askeleen ottamiseen meni näin monta vuotta. Sambuca on saavuttanut Venäjällä laajaa suosiota ja kohderyhmiä, joita porno ei välttämättä heti tavoita, mistä todistuksena netissä pyöriviä videoita joissa lapset laulavat Sambucan hittejä.
