Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Tuomas Aivelo
Madagaskarin sademetsässä piileskelee eläin, joka saattaa auttaa ymmärtämään vanhenemista.
Hiirimakit ovat maailman pienimpiä kädellisiä – keskipaino tutkimuslajillani on 45 grammaa – ja ne ovat objektiivisesti sanottuna maailman söpöimpiä eläimiä.
Lalao katso uteliaana ansan suuaukosta.
Hiirimakit kuuluvat muiden Madagaskarin kädellisten tapaan puoliapinoihin, kaukaisiin sukulaisiimme. Muista kädellisistä tämä ryhmä eroaa muun muassa sillä että niillä on silmissään samanlainen kiiltävä kalvo kuin esimerkiksi kissoilla – kätevä ominaisuus, jos tutkii yöaktiivisia eläimiä!
Pieni koko tarkoittaa, että hiirimakeja voi pyydystää helposti: ne tulevat banaanin perässä pienikokoisiin ansoihin ja niitä asuu monia pienellä alueella. Molemmat ominaisuudet helpottavat tutkijan arkipäivää. Kiinnostavan niistä tekee se, että hiirimakit voivat elää luonnossa yli kymmenen vuotta. Uskomaton saavutus niin pienikokoiselle nisäkkäälle! Erityisen kutkuttava on tieto, että hiirimakit ovat tietääksemme ainoita lajeja, joille tulee samanlaisia plakkeja aivoihin kuin ihmisille Alzheimerin taudissa. Madagaskarin sademetsässä siis piileskelee pieni söpö eläin, joka saattaa auttaa meitä ymmärtämään vanhenemista!
Oma kiinnostukseni on hiirimakien suolistoloiset. Tutkimus on suoraviivaista: viritän ansat, katson ketä on tullut ansoihin (eri yksilöt tunnistetaan ihon alla olevista mikrosiruista), kerään ulosteen ja päästän hiirimakin takaisin metsään. Ulostenäyte on kultakaivos. Sukkulamatoja, heisimatoja, alkueläimiä – kakka kertoo ihmeellisestä maailmasta hiirimakin sisällä, jossa ruokaa riittää ja lämpötila säilyy tasaisena, mutta kilpailua on aivan yhtä tiukkaa kuin sademetsän latvustossa.
Viime aikoina on puhuttu uusista tartuntataudeista, joista monet ovat zoonooseja, eläimistä ihmisiin tarttuvia tauteja. Ihmiset eivät ole sopeutuneet näihin taudinaiheuttajiin, joten epidemian sattuessa kuolleisuus voi olla suuri: sikainfluenssa oli esimerkki siitä, mitä zoonoosit voivat aiheuttaa. Taudit voivat liikkua myös toiseen suuntaan. Ihmisistä eläimiin tarttuvat taudit, antroponoosit, ovat vielä huonosti tunnettu alue. Sen tiedämme, että ihmisistä – niin paikallisista asukkaista kuin ekoturisteistakin – tarttuu tauteja apinoihin Afrikassa ja ne saattavat lisätä kuolleisuutta. Meilläkin on epäilys, että hiirimakeilla olisi ihmisperäisiä tauteja.
Hiirimakit eivät paljon elinympäristöjen pirstoutumisesta hätkähdä – ne voivat asua hyvinkin lähellä ihmisasutusta. Toisaalta, ihmiset myös kulkevat metsissä ja ulosteista ei kanneta liiemmin huolta, on ne sitten jätetty metsään tai oman talon nurkalle. Hiirimakeilla on siis kaikki mahdollisuudet saada tartunta ihmisten ulosteista. Jos hiirimakit kantavat ihmisten taudinaiheuttajia, ne saattavat levittää niitä muihin makeihin, jotka ovat valikoivampia elinympäristönsä suhteen.
Avoimia kysymyksiä riittää. Tapahtuuko tartuntaa ihmisten ja makien välillä jatkuvasti? Kulkevatko taudit vain ihmisiltä makeille vai onko tartunta kaksisuuntaista? Vai tarvitaanko taudin leviämiseen välimies, esimerkiksi tulokaslaji mustarotta? Vastaukset ovat olennaista tietoa niin ihmisten kuin villieläinten suojelemiseksi.
Ansa viritetty pari tuntia ennen auringonlaskua.
