Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Jenni Jarventaus
Amerikkalaisten 9/11 -muistelot ovat yllättävän hillittyjä.
Syyskuun 11. päivän terrori-iskuista on tällä viikolla kulunut kymmenen vuotta, ja olin odottanut amerikkalaisten nostattavan itsensä ylitsevuotavaan 9/11-muistelohurmokseen. Kuvittelin jotain siihen tyyliin, että jokaisen melkein 3 000 uhrin nimi piirrettäisiin lentokoneella New Yorkin ja Washingtonin taivaalle, supertähdet levyttäisivät tribuuttilevyn, ja amerikkalaiskaupunkien kaduilla marssisi muistoparaateja. Jos jotain tässä maassa nimittäin osataan, se on yliampuva show-spektaakkeli.
Mutta hiljaiselta tuntuu. Lehtien erikoisliitteitä ja muutamia tv-dokumentteja lukuun ottamatta 9/11/11 näyttää sujuvan verrattain matalalla profiililla.
Ehkä kyse on siitä, että amerikkalaiset ovat nykyhetkeen keskittyvää ja tulevaisuuteen suuntaavaa porukkaa, joille esimerkiksi suomalaisten jatkuva tapa kaivaa talvisodan muistot naftaliinista on omituista ja hieman surullista menneen märehtimistä.
Tai syy voi olla se, että 9/11 on vieläkin liian tuoreesti viilletty amerikkalaiseen psyykeen. Päivän merkityksen tämän kansakunnan kollektiivisessa muistissa ymmärtää, kun kysyy amerikkalaisilta heidän muistoistaan tuolta aurinkoiselta syyspäivältä. Vastaukset tulevat usein kyynelten kera. Epäusko ja järkytys nousevat uudestaan pintaan, kuin lentokoneet olisivat vasta äsken iskeytyneet World Trade Centeriin ja Pentagoniin.
Poliitikot eivät tietenkään hukkaa tilaisuutta töräyttää omia torviaan 9/11:n yhteydessä. Röyhkeimmästä päästä on entinen varapresidentti Dick Cheney, joka julkaisi juuri muistelmansa. Niistä huomaa, että äijä elää edelleen rinnakkaisessa todellisuudessa, jossa Irakin-sota oli hyvä idea ja tuplavee-Bush ei tehnyt yhtään virhettä valtakautensa aikana. Cheneyn opus on mainiota rantaluettavaa kenelle tahansa, joka haluaa kuolla raivosta johtuvaan aivoverenvuotoon.
Puolueettomienkin analyysien mukaan Yhdysvallat olisi iskujen jälkeen voinut tehdä monta asiaa paljon paremmin. Lista mokista on surullisen pitkä: Bushin hallinto missasi mahdollisuuden tappaa Osama bin Laden Tora Borassa, aloitti Irakin-sodan ja mokasi sen täysin, jätti jälkipolville maksettavaksi kaksi mittavaa konfliktia, sekä salli kidutuksen ja omien kansalaistensa vakoilun. Maailman mielipide Amerikasta vaihtui myötätunnosta inhoon.
Should have, would have, could have, moni miettii parhaillaan. Monta mahdollisuutta missattiin, ja kourallinen fundamentalistimiehiä onnistui teoillaan kääntämään maailmanhistorian kulun. Kaksi sotaa alkoi, lentomatkustamisesta katosi viimeinenkin huvi, ja muslimien elämä länsimaissa vaikeutui huomattavasti. Terrorismin pelko pesiytyi Amerikan suurkaupunkilaisten takaraivoihin.
Mutta ehkä hillitty 9/11-muistelo on merkki nimenomaan siitä, miten hyvin maa on onnistunut tekemään surutyötään.
Hyvänä symbolina tästä käy Ground Zerolle rakenteilla oleva muistomerkki, josta ainakin suunnitelmien mukaan näyttää tulevan tyylikäs, vehreä ja äitelän isänmaallisuuden välttävä alue (video osoitteessa http://www.theatlantic.com/video/archive/2011/08/beautiful-digital-rendering-of-the-new-9-11-memorial-and-world-trade-center/244129/).
