Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Satu Taskinen
Palkoja joka puolella.
Sain puhelun täkäläiseltä mökkiomistajapariskunnalta. Tuttavapiirissämme vaikuttaa nykyään olevan oikeastaan monia lapsettomia pariskuntia, jotka ovat viime vuosina tulleet siihen tulokseen, että heidän on välttämätöntä hankkia kesäpaikka eli täkäläinen mökki. Niinpä näitä aikaisemmin vannoutuneita urbaaneja maailmanmatkaajia tai mallihippejä ei sitten enää viikonloppuisin kaupungissa tapaakaan. Ei ainakaan huhtikuusta lokakuun loppuun.
Siinä on se hyvä puoli, että meidätkin jäljelle jääneet kaupunkilaiset kutsutaan vähintään kerran kesässä mökkiviikonloppua viettämään, ja koska kaikki pariskunnat tuntevat toisensa, voimme kilpailuttaa heidän grillitaitojaan ja vieraanvaraisuuttaan. Standardi nousee vuosi vuodelta korkeammalle.
Minä vaadin aina kaikkien päivällä ja illalla nautittujen herkkujen lisäksi keskiyöllä nuotiolla paistetun luomugrillimakkaran. Sana on kiertänyt eikä makkaroita enää tarvitse itse tuoda mukana. Useimmiten tarjotaan makoisaa lammasta. Siihen sinappia, niin makeaa kuin tulistakin, ja täkäläisittäin aina myös leipää, johon minä en kyllä siinä yhteydessä koske.
Tuttavapariskunnat pitävät kovasti heille uudesta esittelemästäni rituaalista. Eri vuosina kokeilemme erilaisia tapoja pujottaa makkara keppiin. Olen tästä rohkaistuneena alkanut ujuttaa heidän mökkielämäänsä toistakin asiaa: saunaa. Se ei vielä ole onnistunut, mutten lakkaa yrittämästä. Puhun saunasta aina kun pystyn. Vaihdan puheenaiheen aina saunaan, kun minulta kysytään jotain. Syksyisinkin olisi mukava saunoa vaikka koko päivä ja kirmailla sitten höyryävänä pitkin pihamaita, kukkuloita ja niittyjä. Järvi kun täälläpäin on melko harvinaista herkkua.
Mutta takaisin tuohon maaseudulta tulleeseen puheluun. Siellä siis mökiltään soitti tuttava, joka kertoi nauraen nyt vihdoin tietävänsä kaiken Suomesta. Hän oli lukenut lehdestä Tex Rubinowitz -nimisen kuvataiteilijan, sarjakuvapiirtäjän ja matkajournalistin jutun pohjoisesta kotimaastani, ja niin hän voikin vaatia minua tilille muun muassa siitä, etten ole koskaan kertonut, kuinka Suomessa kaikki jatkuvasti syövät herneitä.
Olin maininnut makkarat, saunat ja tangon. Kaunistelematta, kliseitä koristelematta, aivan asiallisesti. Mutta olin tosiaan jättänyt herneet kokonaan pois. En suoraan sanoen tiennyt ollenkaan, mistä hän edes puhui. En kuitenkaan alkanut väittää vastaan, sen kuin naureskelin ja olin aivan avoimen tietämätön.
Kyllähän näitä ihmisiä tunnetaan: he käyvät jossain kääntymässä ja ottamassa valokuvia ja tietävät sitten paikallisiakin paremmin, miten asiat kussakin maassa todellisuudessa ovat. He sitten esimerkiksi kertovat, kuinka onnellisia kaikki kuubalaiset ovat elämäntilanteestaan ja miten Japanissa kaikki itseään kunnioittavat ihmiset juovat sakea ainoastaan jääkylmänä. Nyt minä siis sain kuulla, että sen lisäksi, että suomalaiset syövät herneitä, he ovat intohimoisia tanssijoita. Eivätkä yhtään kännää vaan juovat kahvia. Jatkuvasti kahvia.
Niin. Toisaalta. Minäkin kerron teille aina uusia totuuksia itävaltalaisista ja lisäksi kielellä, jota he eivät ymmärrä eivätkä he siksi voi vastustaa mitään, mitä minä väitän. Kyllä tämä tiedetään.
Kaivoin siis puhelun jälkeen Tex Rubinowitzin artikkelin internetin arkistoista. Se oli tituleerattu ”Herne huumeena”.
Kaupungilla on jo vuosikausia liikkunut juttua, että tämä Tex Rubinowitz -niminen taiteilija fanittaa Suomea kovasti. Se ei siis ole mikään uutinen. Kuten ei Tex itsekään. Olen täällä blogissakin maininnut luovan ja alun perin Saksassa syntyneen, myöhemmin wieniläistyneen Texin jo aikaisemmin ainakin kerran.
Texin artikkeli kiinnosti ja luin sen parikin kertaa. Se oli julkaistu matkailuosastossa. Leipätekstin vieressä oli kuvia ja tietoja siitä, kuinka Suomeen pääsee ja mistä mökkejä voi vuokrata, joten se oli tulkittava tarkoitukseltaan matkailumainokseksi.
Texin jutussa kerrottiin Suomesta itse asiassa kaikki oleellinen järvistä vaikeaan kieleen ja hyttysiin ja tämä melko raikkaasta näkökulmasta. Siinä mainittiin loputtomien herneiden syömisen ja tavaroiden heittämisen lisäksi kaikki muutkin suomalaisen kesäisen luontoelämän salat. Siinä esimerkiksi paljastettiin, että Suomessa juodaan snapseja, joilla voi pestä niin saniteettitiloja kuin hampaita. Niin. Täällä esimerkiksi salmiakilla tosiaan tarkoitetaan pesuainetta. Sitä ei missään mielessä pidetä syömäkelpoisena aineena.
Artikkelissa paljastettiin myös, että suomalainen laiha olut maistuu ainoastaan metsässä eikä siitä millään voi tulla humalaan. Jutussa kuvattiin, kuinka suomalaiset tulevat metsästä toisten ihmisten ilmoille ainoastaan ostoksille, tanssimaan ja syömään pitsaa. Ja että jos suomalaiset eivät tanssisi niin intohimoisesti, he olisivat taatusti kuolleet sukupuuttoon. Niin vaikeaa heille lähestyminen muuten on.
Toisin sanoen, Tex kertoi maailman kauneimmasta ja ainutlaatuisimmasta maasta eli Suomesta koko kaunistelemattoman totuuden. Pisteenä i:n päälle hän vielä määritteli suomalaisen makkaran. En siinäkään voinut kuin nyökytellä hyväksyvästi päätäni.
Ote Texin jutusta:
”Tanssijat eivät juo, ja jos, ainoastaan valtavat määrät kahvia, kesä pakottaa tanssimaan läpi yön, välillä he syövät tietynlaista makkaraa. Makkara on pergamenttikuoreen täytettyä puuroa, joka koostuu pääasiassa jauhosta ja liha-aromeilla maustetusta vedestä, tämä puuro ikään kuin imetään kuorestaan, syödään ilman leipää, korkeintaan raakojen herneiden kanssa, tämän kansan herneiden kulutus per pää on korkeinta luokkaa, joka paikassa lojuu tyhjiä palkoja, jokaisella on pieni säkillinen herneitä mukana, aivan kuin bolivialaisilla kokalehtiä, herneet pitävät nämä ihmiset hereillä koko yön, jopa koirille annetaan herneitä, tietenkin joka kesä on herneenheittomaailmanmestaruuskilpailut, ja kun Etelä-Afrikassa oli jalkapallon MM-kisat, täällä yhtään kukaan ei ollut niistä kiinnostunut, ei minkäänlaista hysteriaa, ei Public Viewingia, kunnes sitten pohjoiskarjalaisessa Hyrynsalmessa Suomi voitti Espanjan ja samalla maailmanmestaruuden suojalkapallossa, mikä uutislähetyksissä luonnollisesti mainittiin pääotsikoissa.”
Itävaltalaiset pitävät suomalaisista. He pitävät suomalaisia aika outoina, mutta puhuvat heistä poikkeuksetta lämpimästi ja kunnioittaen. Juuri niin kuin sellaisista ihmisistä puhutaan, jotka vaikuttavat oudoilta, mutta joista pidetään, joita tavallaan juuri outoutensa ja pärjäämisensä takia jopa ihaillaan.
