Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Oona Juutinen
Amsterdamin aaltoihin siis!
Kevätauringon ilmaantuessa taivaalle hollantilaiset ryntäävät veden äärelle. Kanavien varrella olevien ravintoloiden terassit ovat tupaten täynnä, turistit pakkautuvat kanavalaivoihin kaupunkia kiertämään, tai jos ovat oikein itsetuhoisia, vuokraavat polkuveneen. Asuntolaivojen asukkaat siirtyvät laivojensa katoille tai kelluviin puutarhoihinsa. Vähemmän onnekkaat, kuten esimerkiksi allekirjoittanut, ryntäävät pienen paatin omistavan ystävän luo ja ruinaavat tätä viemään vesille.
Kaikki tietävät, että hollantilaiset ovat jotakuinkin syntyneet polkupyöriensä selkään, mutta myös vesi on monille tuttu elementti. Kyseinen pikkujollan omistava ystäväni on kasvanut asuntolaivalla ja kuulemma kulki jo kymmenvuotiaana ympäri kaupunkia omalla veneellään – pyöräilyn oli isä kieltänyt, kömpelö lapsi kun joutui usein liikenneonnettomuuksiin. Vesilläkin haavereita sattui, mutta kun tarpeeksi monta paattia oli kolhittu korjauskelvottomiksi ja yhden purjeveneen masto päätynyt pilkkeiksi, hankittiin jälkikasvulle puupaatin sijaan metallista tehty vene. Ja matka jatkui.
Pyöräillessä paikalliset vähät välittävät liikennesäännöistä. Suunnilleen sama meininki on käytössä vesilläkin. Kesäisin liikenneruuhkat aalloilla saattavat olla lähes yhtä pahat kuin maallakin. Viime vuosina kanavien liikennettä helpottamaan on luotu runsaasti lisää liikennesääntöjä, ja nyt kaikkialla näkyy parkkipaikkamerkkiä ja parkkeeraamisen kieltävää merkkiä, jotkut kanavat ovat yksisuuntaisia ja toisille ei parane mennä ollenkaan. Säännöt on tehty yhtälailla suojaamaan veneilijöitä kuin kaupungin asukkejakin – sen lisäksi että moottoriveneet häiritsevät metelillään veden äärellä asuvia, saattavat ne olla myös todellinen vaaratekijä aaltoja aiheuttaessaan. Keskustan vanhimmissa osissa on taloja, joiden alimpien kerroksien ikkunat ovat vain parinkymmenen senttimetrin päässä vedenpinnasta. Lisäksi monet talot ovat jo valmiiksi niin vinkkelissä ja heikossa kunnossa, että aaltoliikkeestä liikaa rapautuessaan saattavat jonakin päivänä rojahtaa suoraan kanavaan.
Liikennesäännöille on siis todella tarvetta. Amsterdamissa on yli 160 kanavaa, jotka jakavat kaupungin 90 pieneen saareen, joita puolestaan yhdistää noin 1500 siltaa. Vesiliikennereittiä on kaupungin sisällä reilut sata kilometriä. Historiallisesti kanavat toimivat kaupungin puolustuksena, ja lisäksi niitä käytettiin erilaisten tuotteiden kuljettamiseen kaupunkiin ja sieltä pois. Nykyään kanavia kansoittavat erilaisten huvipursien lisäksi muun muassa kanavien reunoille parkkeeratut asuntolaivat, erilaiset turistialukset sekä vesillä liikkuva poliisi upouusine pikaveneineen. Paikallisella palolaitoksella on kelluva sammutuskalusto, ja jopa kuljetusfirma DHL vie paketteja perille veneitse.
Viime vuosisadan aikana monia alkuperäisiä kanavia täytettiin, jotta tieliikenteelle saataisiin lisää tilaa. Kuulemma vielä vuonna 1955 eräs harvinaisen arvostelukyvytön poliisi ehdotti vakavissaan, että kaikista kanavista tehtäisiin autoteitä. Tarinan mukaan kyseinen herra lähestulkoon kieriteltiin tervassa ja höyhenissä hölmöytensä vuoksi. Alkuperäisistä kanavista on jäljellä enää vain noin puolet, mutta siitä huolimatta neljäsosa kaupungin pinta-alasta on yhä vesireittiä.
Siinä missä pyöräilijät ovat yleensä kiinnostuneita vain omaan päämääräänsä pääsemisestä ja mieluiten mahdollisimman nopeasti, vesillä ollaan solidaarisia. Asuntolaivojen asukkaat moikkaavat veneilijöitä ja nämä moikkaavat takaisin. Veneestä toiseen huudellaan tervehdyksiä ja vaihdetaan kohteliaisuuksia, vaikka osapuolet olisivatkin pikkuisella paatilla liikenteessä olevat talonvaltaajat ja kaupungin puhtaanapitolaitoksen suuri alus, joka kuopii kanavan pohjasta pois sinne päätyneitä polkupyöriä, huonekaluja ja muuta mukavaa. Ja jos moottori kesken kaiken sanoo sopimuksen irti, aina löytyy joku tarjoamaan hinauskyydin kotiin.
Mutta juppien muskeliveneitä ei kuulemma moikkaa kukaan.
