Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Matti Kohonen
Pariisilaisissa baareissa on taas pamflettien aika.
Kevät on aina Ranskassa poliittisten aloitteiden aikaa. Kun porvariboheemit ryhtyvät käyskentelemään St. Martinin kanaalin kupeessa ja viini virtaa vähän vuolaammin läheisissä baareissa, herää myös poliittinen eläin mahdollisuuksien aikaan. Kyynikkokin alkaa rustata traktia.
Tämän kevään pamfletit väännetään veroasioista. Toisaalla täällä heräilee vastustus presidentti Sarkozyn ajamaan verokilpeen, josta hän vaalilupauksena totesi retorisesti, että ”kenenkään ei tulisi maksaa veroina yli puolia tuloistaan”. Verokilpi onkin superrikkaiden pamfletti, ja heidän palkkaamien poliittisten PR-toimistojen keksimä iskulause.
Ranskahan on sekä poliittisen retoriikan että teatraalisuuden luvattu maa. Vaikka ajatus saattaa kuulostaa selkokieliseltä, niin käytännössä verokilpi antaa torjuntavoiton kaikkein suurimpien kiinteistöjen omistajien kiinteistöveroista. Kilpi koskeekin vain puolta prosenttia kotitalouksista – yhteensä 13 988 taloutta, kertoo Le Monde.
Suurimman hyödyn verokilvestä saavat yli 15 miljoonan euron varallisuuden keränneet, joille luvassa on keskimäärin 700 000 euron vuotuinen veronpalautus. Toisin sanottuna 67 prosenttia koko potista menee noin 834 kotitaloudelle, jotka Ranskassa ilmoittavat tulonsa tähän tuloluokkaan. Tulonjaollisesti tämän regressiivisempää verouudistusta saa etsiä.
Koko verouudistuksesta 34,4 prosenttia meni Merrill Lynchin ja kumppaneiden varallisuusraporteissa niin kutsutuille korkean nettovarallisuuden henkilöille: superrikkaille, joilla on yli miljoonan dollarin verran sijoituspääomaa (varallisuus miinus oma asunto ja auto).
Kiinteistöjähän ei voi fyysisesti siirtää veroparatiisiin. Vaikka talon omistus laitettaisiinkin luxemburgilaisen trustin taakse, niin ranskalaiset maanmittaajat silti tietävät sen olevan edelleen samalla paikalla. Superrikkaiden muu varallisuus onkin jo pitkälti veroparatiisitileillä: arviolta kolmasosa siitä on jo nyt verottajan ulottumattomissa.
Tuskallisista kiinteistöveroista pääsisi toki eroon muuttamalla Monacoon tai Sveitsin kantonien veroparatiiseihin. Se olisi kuitenkin liian raskasta monille, varsinkin perheellisille. Yksi vaihtoehto olisi asua kansalliseksi monumentiksi luokitellussa rakennuksessa: näin saisi vapautuksen kiinteistöverosta kokonaan, mutta sitten museovirasto olisi koko ajan niskassa.
Vaihtoehdoksi jäi keksiä poliittinen liike nimeltä ”verokilpi”, joka sopi hyvin Sarkozyn suuhun vaalikampanjan aikana, vaikka tulonjaosta ei tietenkään muuten sen kummemmin puhuttu.
Tämän kevään verokeskustelun pamfletit on kuitenkin jo pian laadittu, ja suunta on muuttumassa. Le Monden julkaistua tietonsa verokilven tulonjaosta ja talouskriisin vaatiessa lisää julkisia varoja alkaa verokilven päivät olla luettuja. Myös veronkerääjien ammattiliiton (SNUI) antoi asiasta kielteisen kantansa. Liitto päätti laskea lisäksi sen, että veronkierto maksaa Ranskan valtiolle noin 50 miljardia vuodessa – tässäpä kansalliskeskustelun eväitä.
Viinin virratessa verokeskustelu onkin kiivasta, ja vaikka viinilasillisellakin saa tulonjakoa muutettua solidaarisuuden nimissä, vielä parempi on laatia pamfletteja ja julkilausumia veronkiertoa ja verokeinottelijoiden kuriin saattamiseksi.
Tässä pari julkilausumaa viime viikolta baarista Chez George: ”Verokilvellä ei torjuta talouskriisiä” (vähän laimea); ”Veroparatiisi – sosiaalihelvetti” (vähän jo parempi, täytyy hioa), ”Lisää töitä, ei verohelpotuksia” (vähän ay-henkinen); ”Perhana joku köyhyyskilpi täytyis bygata” (tämä tuli mieleen loppuillasta).
Tietenkin täytyy myös turvautua Platoniin, joka jo noin vuonna 300 ekr. istuessaan ateenalaisessa viinibaarissa ärähti: ”Kun on tulovero, niin oikeudenmukainen kansalainen maksaa enemmän ja epäoikeudenmukainen vähemmän samasta määrästä tuloja.” Siis näinhän sen piti olla.
