Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Milja Rämö
Nielurisaleikkaus Intiassa on omituinen matka.
Intialainen sairaala on mielenkiintoinen ja hämmentävä kokemus. Ihmisillä on mitä epämääräisimpiä työnkuvia, verinäytteitä otetaan milloin mistäkin ja lakanoita vaihdetaan kuudelta aamulla.
Kouluni lähetti minut Puneen sairaalaan viideksi päiväksi nielurisojeni takia, jotka lopulta leikattiin. Saapuessani sairaalaan nielurisani olivat niin turvonneet, että en pystynyt puhumaan. Ystäväni päätyi tulkkaamaan epäselvää ääntelyäni.
Kun astumme sisään, laukkujemme sisältö tarkistetaan ja kävelemme metallinpaljastimen läpi. Sairaalan aula on valtava. Tuntuu, kuin olisimme saapuneet juna-asemalle. Ihmisiä virtaa joka suunnasta ja sairaalalle ei näyttänyt tulevan loppua. Matkustajien sijaan tilan täyttävät potilaat ruudullisissa vaatteissaan ja pyörätuoleissa sekä perheet, jotka ovat tulleet tapaamaan potilata. Joillakin potilailla on ihmeellisiä virityksiä. Eräs mies kävelee ohitseni putki roikkuen nenästään.
Aulan hälinästä minut siirretään huoneeseeni. Punen liikenteen äänet kuuluvat vaimeana taustameluna, muuten huone on rauhallinen – tai niin ainakin luulen. Välillä tuntuu, kuin olisin intialaisessa junassa. Ihmisiä ravaa sisään ja ulos. Joku tuo sanomalehtiä, toinen siivoaa, kolmas tuo teetä tai kahvia, neljäs tulee kysymään do you have any problems? ja katoaa vastauksen jälkeen ikiajoiksi, viides tulee ihastelemaan valkoista tyttöä.
Kokeita, röntgeneitä ja verinäytteitä. Kukaan ei tunnu kertovan minulle miksi mitäkin tehtiin. Välillä kukaan ei tunnu osaavan englantiaakaan. Leikkauspäivän aamuna kaksi hoitajaa tulee ottamaan verinäytteitä, mikä ei tunnut onnistuvan. 45 minuutin päästä he ovat saaneet otettua vähän verta kolmesta eri kohtaa: käsivarsista ja ranteista. Espanjalainen ystäni nauraa ja kauhistelee vieressäni.
Huoneessa on vielä pimeää kun kuudelta aamulla kaksi miestä rynnii huoneeseen sisään. On lakanoiden vaihdon aika! Hivuttaudun ylös sängystä leikkauksen jälkeisenä aamuna ja menen vaihtamaan sairaala-asuni toiseen heidän pyynnöstään.
Kun tulee lähdön aika, siivoojaat ravaavat huoneessani. Ensimmäisenä tulee nainen, joka selittää jotakin marathiksi. Pian hän tulee miehen kanssa. He seisovat huoneessani ja puhuvat minulle marathiksi. Tunnin päästä he tulevat uudestaa, mutta nyt mukana on toinen mies. Nämä kolme seisovat edessäni ja lopulta he sanovat money. Minä ja ystäväni hämmennymme. Sairaala tosiaan on kuin intialainen juna. teen myyjien lisäksi täällä on kerjäläisiä.
Paperini ehtivät kadota moneen otteeseen sairaalassa. Joudumme metsästämään tietojani eri paikoista. Lääkeallergianikin taitaa unohtua, sillä sairaalasta tuliaiseksi saan järjettömän ihottuman allergisena reaktiona.
Luksussairaalan ilmastoidussa huoneessa melkein unohdan ulkoisen maailman. Sairaalasta ulos astuessa vastassa on kuumuus, liikenne ja köyhyys.
