Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Siru Valleala
Tokiottaret tekevät mitä vain pysyäkseen hoikkina.
Japanilaiset ovat sivistysmaiden kevyintä ja kapeinta kastia. Hoikkuus on erityisesti naisten ihailtu ominaisuus, jota länsimaalaiset pömppömasut eivät lakkaa päivittelemästä. Miten on mahdollista, että leivoskauppojen ja herkkuravintoloiden kyllästämillä seuduilla ja 3000 mäkkärin maassa asukkaat näyttävät jatkuvasti siltä, kuin eivät koskaan söisi palaakaan? Ruokaahan on kaikkialla! Sipsi- ja muut snackvalikoimat ovat laajempia kuin missään maailmassa! Eikä kukaan ole edes kasvissyöjä!
Yksi, erityisesti Tokion ja muiden suurkaupunkien hoikkuutta selittävä seikka, on julkisen liikenteen tehokkuus. Kun omaa autoa on mahdoton suurkaupunkiviidakossa käyttää, ihmiset kävelevät kodeistaan junille. Yhdellä junalla harvoin pääsee kohteeseensa, vaan matkan varrella joutuu vaihtamaan – ja maan sisällä saa vaeltaa käytäviä ja kulkea portaita useita satoja metrejä. Kun jokaisena työpäivänä on pakollista liikuntaa lähes puoli tuntia suuntaansa – ja lisäksi jännittää jokaista lihastaan huojuessaan täpötäyden junan kaarteissa – ei kuntosalia enää tarvitse. Japanilaiset, kuten kotiäidit lapsineen, myös pyöräilevät paljon, ja yleisin pyörä on mamachari, romuluinen mummopyörä, jossa ei ole vaihteita.
Myös lapset liikkuvat julkisilla kulkuneuvoilla eli tottuvat samaan junajumppaan pienestä pitäen. Kouluruokailu tapahtuu kotona valmistetuin eväsboksein, ja yleistä on äitien keskinäinen kisa siitä, kenellä eväsboksi on sekä kauneimmin aseteltu että sisällöltään terveellisin. Kouluissa opetetaan syömään vain silloin, kun on nälkä.
Yksi syy japanilaisten hoikkuuteen on siis ruokavalio. Ravinto on vähärasvaista, eikä juustoja ja muita maitotuotteita juuri käytetä. Aamiainen koostuu riisikupista, papu-nattoosta ja misokeittokulhollisesta. Vihreä tee vaikuttaa aineenvaihduntaan tehokkaammin kuin kahvi. Se laskee myös kolesterolia. Kahvi, myös jääkahviversio, juodaan usein mustana. Syöminen on rauhallista, ja suuhun kulkeutuu pieniä paloja kerrallaan, jo puikkojen käyttämisen vuoksi.
Japanilaista ruokaa nauttimalla on toki mahdollista lihoa. Esimerkiksi uppopaistettu tempura on rasvaista. Mutta koko ratkaisee: ruoka-annokset ovat pieniä. Jos ystävän kanssa menee lihottavampaan ravintolaan, kuten vaikkapa italialaiseen, on yleistä tilata yksi salaatti, yksi leipäannos ja yksi pasta-annos – tarjoilija tuo aina kaksi pikkulautasta, jolle annokset voi jakaa keskenään.
Kun kaduilla ja julkisissa liikennevälineissä syömistä paheksutaan, ei pikkusnackia tule niin helposti popsittua. Pitkät työpäivät vähentävät syömiseen kulutettavaa aikaa. Jääkaapit kodeissa ovat pieniä, ja koska ruoka ostetaan tuoreena, sitä ei loju houkutuksena hyllyillä. Kaupoissa ruuat on pakattu pieniin annoksiin, keksit jopa yksittäin! Ruoka on kallista, eikä sitä osteta kuin tarpeellinen määrä. Riisi ei ole laihdutusruokaa, mutta riisin syöminen aterialla pienentää muun ruuan, kuten lihan, syömisen määrää. Leipää haukkaillaan harvoin. Karkkia ei juuri popsita, ja kaikki makeat asiat, kuten marmeladi, eivät ole lainkaan yhtä makeita kuin lännessä. Sokeria on kauttaaltaan niukemmin.
Kevyesti syömisen syy on myös käytännöllinen: jos lihoo yli länsimaisen L-koon (Japanissa LL), vaatteiden ostaminenkin on hankalaa, sillä kokoja ei ole! Usein vaatekaupassa on ainoastaan M-kokoa (länsimainen S).
Toisinaan ravinnon ja elintapojen luoma luonnollinen aineenvaihdunta ei japanilaisille nuorille riitä. Astukaamme lieveilmiöiden maailmaan.
Hoikkuus on yleisesti japanilaisen kulttuurin vaatimus, jota ihannoidaan niin naisten kuin miestenkin keskuudessa. Hoikkuus kuuluu kauneuteen ja tyylikkyyteen, jotka ovat kenties tärkeimpiä määreitä japanilaisnaisen elämässä. Painoasioista keskusteleminen samaan tapaan kuin säästä on yleistä.
”Oletpa hieman lihonut tänään!” saattaa naapuri toivottaa, ilman loukkaamisaietta. ”Voisit hieman pudottaa painoa!” sanoo hoikka nuorimies hoikalle tyttöystävälleen. Suomenkin lehtiin ylsi taannoin uutinen keski-ikäisten japanilaismiesten vyötärönmittauksista työpaikoilla. Jos lukema on korkeampi kuin 85 cm, on hallituksen määräysten mukaan ryhdyttävä laihdutuskuurille, käytävä lääkärissä ja oltava valmis maksamaan korkeampia vakuutusmaksuja!
Tutkimusten mukaan äärihoikkien naisten määrä Japanin kaupunkialueilla on viimeisen 25 vuoden aikana kohonnut rajusti. Tupakointi on lisääntynyt samaa tahtia. Tupakointi naisten keskuudessa onkin yksi hyväksi havaittu laihdutuslääke. Syömishäiriöt ovat nekin lisääntyneet, mutta Japanissa on yhä merkittävästi vähemmän anoreksiaa ja bulimiaa kuin muissa kehittyneissä maissa. Hoikkuusstatistiikkaa: 68 prosenttia erään japanilaisen kyselyn naisista vastasi, että nainen on lihava, jos hän painaa yli 52kg. 160-164-senttiä pitkien naisten paino oli keskimäärin 45kg. Toki muistettava on japanilaisten luuston kevyempi rakenne.
Ulkonäköpaineiden alla ihmedieettejä tietysti riittää. Japanilaiset ovat massahysteriahenkistä kansaa, joten jos julkimo televisiossa kertoo syövänsä aamuisin vain banaaneja, seuraavalla viikolla kauppojen banaanitiskit ammottavat tyhjinä. Koska japanilaisnaiset ovat maailman pitkäikäisimpiä, tv pursuaa nuoruudensäilytysvinkkejä. Laihdutustuotemarkkinat ovat valtavat ja dieettipilleripurnukoita löytyy Hello Kitty -kuosillakin. Erilaisia laksatiiveja, diureetteja ja amfetamiinijohdannaisia on olemassa dieettikäyttöön ja niitä myös kulutetaan tietämättä edes mitä aineita napit sisältävät. Toisinaan tokiottaret siis syövät mitä tykkäävät ja antavat tekotehostetun aineenvaihdunnan hoitaa laihduttamisen. Lehdissä on raportoitu kiinalaisten ”yrttidieettilääkkeiden” aiheuttamista kuolemista. Maksat olivat sanoneet poks ja raks.
Japanilainen nuoriso ihailee Pohjois-Amerikkaa, mutta yksi kirjaimellisesti painava syy siihen, miksi moni ei kuitenkaan tahtoisi asua Amerikassa, on ruoka.
”Se haisee pahalle, se on rumaa ja sitä on aina liikaa”, kiteytti japanilainen ystäväni.
