Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Milja Rämö
Valuuko koko päivä hukkaan postin ja poliisin jonossa?
Lauantaina päädyin asioimaan intialaisten viranomaisten kanssa. Ohjelmassa oli postitoimisto ja poliisiasema. Näissä asioidessa minulta kului lähemmäksi neljä tuntia.
Eniten aikaa kului postitoimistossa. Suomesta tulevana sitä luulisi, että paketin lähettäminen kävisi nopeasti, mutta ei todellakaan Intiassa. Muutenkin kaikkeen tulisi täällä varata paljon enemmän aikaa kuin Suomessa.
Postitoimistossa minua ja ystävääni hyppyytettiin ympäri ämpäri täyttämään sitä ja tätä tullikaavaketta. Seuraavaksi ei riitäkään, että paketti on laatikossa, vaan sen ympärille pitää ommella jonkinlainen säkkikangas. Löysimme postitoimiston ulkopuolelta naisen, joka ompeli kankaat pakettiemme ympärille. Odotusta, odotusta ja odotusta.
Jonotuksen jälkeen pääsimme luukulle. Sieltä meidät ohjattiin jälleen uuteen paikkaan punnitsemaan postimme. Vasta yli kahden tunnin jälkeen poistuimme postitoimistosta ilman pakettejamme.
Tämän jälkeen suuntasin matkani kohti poliisiasemaa, josta minut heti ohjattiin toiseen paikkaan. Onnekseni asemalla toinen asiakas neuvoi, mitä minun pitäisi tehdä toisella poliisiasemalla. Neuvon takia sain asiani hoidettua suhteellisen nopeasti. Tosin minun pyydettiin tulla uudestaan kolmen tunnin jälkeen hoitamaan asiani.
Turhauttavaa. Melkein koko lauantai meni muutaman pikkuasian hoitamisessa. Postitoimistossa eräs intialainen mies totesti, että täällä virkailijat pitävät asiakkaiden hyppyyttämisestä ja mikään ei koskaan suju mutkitta. Kaikkeen todella menee aikaa. Suomalainen aikakäsitys tuntuu olevan niin erilainen kuin intialainen. Itse ainakin olen ajoittain älyttömän kärsimätön: kaiken pitäisi tapahtua nyt.
Täällä tottuu odottamaan. Kenties se on hyväksi kärsimättömälle ihmisille.
