Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Sampsa Oinaala
Äänivallin murtuminen rikkoo Valtimon talvisen hiljaisuuden. Hävittäjät ovat palanneet.
Pari viikkoa ihanaa hiljaisuutta. Puuterilumi peittää maata ja puita. Talvisen maiseman äänet ovat niin hienovaraisia, että niiden kuuleminen vaatii keskittymistä. Kosken kohina on vaiennut hiljaiseksi suhinaksi. Tikka nakuttaa jossakin. Kilometrien päässä vahtikoira haukahtaa viran puolesta muutaman kerran.
Sitten. Se alkaa hiljaisena hyökynä, joka lähestyy pilviverhon yläpuolella. Kuin kaukainen ukkonen. Se voimistuu ja muuttuu aina vain uhkaavammaksi. Kohta karmea jylinä tunkeutuu maiseman joka sopukkaan. Se peittää kaikki muut äänet alleen.
Lopulta veitsenterävä pamaus kiirii kaikkialle ja heijastuu kaikuna vaarojen rinteiltä. Ikkunalasit särisevät. Linnut pelmahtavat pelästyneinä lentoon pellonreunan puista. Hävittäjälentäjän orgastinen hetki. Äänivalli on murtunut. Juuri kun tuli Helsingistä vieras, jolle olisin näyttänyt talven, kuutamon ja hiljaisuuden.
Joskus ne ovat viikkoja poissa, mutta aina ne tulevat takaisin. Ne tulevat aamuvarhaisella, ne tulevat keskellä yötä. Tuhon ja kuoleman mustat linnut tanssivat piirissä taivaankannella. Jyrinää ei voi paeta edes kellariin.
Ei voi kuulemma harjoitella muualla. Täällä ei ole reittilentoja. Täällä on vähemmän ihmisiä valittamassa. Armeijaa ei kiinnosta, että turkiseläimet tappavat tarhoilla poikasensa, kun kone lentää matalentoa yli. Lehmät lakkaavat lypsämästä.
Ne eivät enää ole pelkästään suomalaisia. Ilmassa ovat välillä myös Naton koneet. Niitä tulee lisää. Keski-Euroopasta ei löydy tyhjää ilmatilaa.
Uutisista päälle vyöryy sotaa ja terroria. Ei pidä antaa mielikuvitukselleen valtaa, kun sodan äänet kaikuvat myös omalla pihalla.
Kotimaan uutisissa puolustusvoimat kertoo suunnitelmistaan hankkia miljardeilla euroilla uuden sukupolven hävittäjälentokoneita. Tulipa turvallinen olo.