Kirjeenvaihtajat
Kirjeenvaihtajat ovat yhteytemme maailmalle. He kirjoittavat maailmasta, elämästä ja yhteiskunnasta sellaisena, kuin se heidän asemapaikastaan näyttäytyy.
Teksti Aija Salo
Ruotsalainen nuortenohjelma kertoo köyhien ja rikkaiden eroista.
Ruotsissa peruskoulun oppimistulokset ovat hataria suurella osalla oppilaista. Taloudelliset ja sosiaaliset erot perheiden välillä ja siten lasten elinolosuhteet vaihtelevat vahvasti kaupunginosittain. Maahanmuuttajataustaiset lapset ja nuoret vaikuttavat olevan erityisessä syrjäytymisvaarassa. Kouluissa ja perheissä varmasti kiusataan, häiritään, lyödään ja voidaan pahoin siinä kuin Suomessakin.
Toisaalta ruotsalaisessa yhteiskunnassa luotetaan vielä siihen, että lapsilla ja nuorilla voi olla arvoja ja ennen kaikkea aivot, ja että heille kannattaa opettaa jotain yhteiskunnan toiminnasta. Osittain tämä ilmenee hellyttävän – ja ehkä huolestuttavankin – sosiaalidemokraattisina ilmiöinä. Kuitenkin verrattuna Suomen ”politiikka ei kuulu kouluihin” –asenteeseen, jonka nimissä peruskoulun yhteiskuntaoppi lienee yhä pitkälti historiallisten yksien totuuksien toistamista ja poliittisen järjestelmän tankkaamista kaavioista, Ruotsin usko demokratiakasvatukseen on myönteistä.
SVT:n eli Ruotsin kansallisen tv-yhtiön nuortenohjelmisto näytti eräänä päivänä puolilta päivin opetusohjelman, jonka aiheena oli yhteiskuntaluokat. Ohjelmassa esiteltiin kolme fiktiivistä henkilöä: Benny, Klara ja Philip. Henkilöiden esittäjät olivat noin 13-vuotiaita, ohjelma oli kai suunnattu sen ikäisille. Benny oli syrjäytynyt ja käytti huumeita, Philip pelasi golfia, haukkui veroja ja moitti hallitusvastuussa olevaa oikeistopuoluetta liian ”vasemmistolaiseksi”, Klara oli suhteellisen onnellinen mutta tulevaisuudesta huolestunut keskiluokkaisen perheen tytär.
Bennyn, Klaran ja Philipin erilaisten elämäntilanteiden ja mielipiteiden kautta ohjelmassa valotettiin luokkaeroja ja luokkaidentiteettiä. Fiktiivisen pätkän jälkeen haastateltiin professoria, joka kertoi, että luokkaidentiteetin edellytyksenä on tietoisuus sekä omista taloudellisista toimintaedellytyksistä että oman luokan kulttuurista, ja että vahva samaistuminen omien vanhempien luokkaidentiteettiin johtaa identiteetin uusintamiseen – henkilö kuuluu aikuisiälläkin samaan luokkaan kuin vanhempansa.
Onpa rohkea sisältö nuortenohjelmaksi, ajattelin. Suoraa puhetta. Aika poliittista ja osoittelevaakin, koska metsästystä ja golfia harrastanut Philip kuvattiin niin ärsyttävänä ja Benny-parka myötätuntoa herättävänä. Kateellisena arvelen, että Ruotsissa ohjelma ei ole niin radikaali kuin miltä se suomalaisen, toisaalta yksilöä ja toisaalta massayhteiskuntaa korostavan, politiikkaa pelkäävän retoriikan piirissä varttuneesta vaikuttaa. Ruotsissahan tasa-arvosta ja ihmisoikeuksista puhutaan jo päiväkodeissa. Kai.
Odotan jännityksellä, millä tavoin silmäni aukeavat ruotsalaisen yhteiskunnan epäkohdille ja mahdolliselle tekopyhyydelle täällä pidempään asuessani. Haluan nähdä, onko kyse vain kriittisemmästä journalismista ja kansalaisaktivismista, vai onko kriittisyys tehnyt pesän Ruotsissa myös yhteiskuntajärjestelmän tasolle. Ja mitä porvarihallitus merkitsee tämän asian kannalta.
Tokihan täällä sitä tekopyhyyttäkin näkee, kääriytymistä ”me voimme hyvin täällä maailman parhaassa maassa” –mantraan. Metroasemalla laskettelukeskus mainosti itseään iskulauseella ”Glada barn och starka föräldrar”, iloiset lapset ja vahvat vanhemmat. Suomessa moisesta perhe-elämän todellisuuden vääristämisestä saisi vähintäänkin syytteen herjauksesta.
