Teksti Kristiina Koivunen

Kuka sai turvapaikan Yhdysvalloista?

Tositarinaksi väitetty Liza Marklundin Uhatut (ruots. Gömda) on yksi Ruotsin eniten myytyjä kirjoja. Vuoteen 2008 mennessä sitä oli myyty siellä 700 000 kappaletta. Kirja on siis melkein jokaisessa ruotsalaisessa kodissa. Se on käännetty useille kielille, muun muassa suomeksi.

Kirja kertoo parisuhdeväkivallasta ja Miaksi itseään kutsuvan ”Maria Erikssonin” epätoivoisesta paosta. Ex-sulhasen, libanonilaisen pakolaisen, lisäksi hänellä on kintereillään koko Ruotsin muslimiyhteisö. Ruotsalaiset viranomaiset ovat voimattomia suojelemaan häntä. Vain Mian uusi puoliso, ”Anders Norrlannista”, tukee Miaa muutossa turva-asunnosta toiseen. Lopulta he väsyvät kiertelyyn ja muuttavat Etelä-Amerikkaan, mihin arabivainoojien on mahdoton saada viisumia.

Kirjan jatko-osassa, Turvapaikassa (ruots. Asyl), tuo maa ilmenee Chileksi. Mia ei enää asu siellä, vaan hänelle on ensimmäisenä ruotsalaisena naisena myönnetty poliittinen turvapaikka Yhdysvalloista, koska Ruotsin viranomaiset eivät pysty suojelemaan häntä ex-sulhaselta ja muilta muslimeilta.

Liza Marklund kirjoitti tarinan vuonna 1994. Sen tapahtumien kerrotaan olevan tosia. Kirjan julkaisi Bonnier Alba -kustantamo. Kirja herätti huomiota, mutta ei myynyt kovinkaan hyvin. Perustettuaan oman Pirat-kustantamon, Liza Marklund julkaisi siitä uuden painoksen, josta tuli jättimenestys. Se herätti vilkkaan julkisen keskustelun perheväkivallasta ja johti ainakin epäsuorasti joidenkin lakien tiukentamiseen. Yhdysvaltojen ”Maria Erikssonille” myöntämä poliittinen turvapaikka oli shokki ja kansallisen häpeän aihe Ruotsille – eikö Ruotsi kykene suojelemaan omia kansalaisiaan?

Hemmets Veckotidning -lehden avustaja Monica Antonsson tapasi Mian ensimmäisen kerran vuonna 1995, kun Uhatut-kirjan ensimmäinen painos oli ilmestynyt ja Mia oli tullut Ruotsiin salaisesti järjestetylle markkinointimatkalle. Hän oli katkera muutosta – siitä, että hän syntyperäisenä ruotsalaisena joutui pakenemaan, mutta arabivainoojat saivat jäädä Ruotsiin.

Antonsson tapasi Mian uudestaan yli kymmenen vuotta myöhemmin tämän tultua Ruotsiin markkinoimaan kirjan jatko-osaa. Mia kierteli kysymyksiä ja toisteli samoja asioita kuin ennenkin. Hän ei näyttänyt päässeen yli katkeruudestaan, vaikka olikin onnistunut kääntämään lähtönsä tuottavaksi kirjaksi, jonka avulla hänestä oli tullut miljonääri.

Antonsson havaitsi ristiriitoja Mian kertomuksessa. Hän muisti ensivaikutelmansa: voiko tämä olla totta? Tunne oli niin vahva, että Antonsson päätti selvittää asiaa. Tässä auttoi onnekas ”sattuma”, josta ilmeni myöhemmin, ettei se ollut sattuma: Mian aikuinen poika Michael tuli etuajassa sovittuun tapaamiseen äitinsä luo, eikä Antonsson ollut vielä ehtinyt lähteä. Michael osoitti toivovansa yhteydenottoa. Lasten lukumäärä ei täsmännyt Uhatut-kirjan kanssa, jonka vakuutettiin olevan totta. Lastensa hyvinvoinnin kaiken muun edelle asettava Mia oli jättänyt vanhimman lapsensa Ruotsiin muuttaessaan ulkomaille.

Michaelilta Antonsson kuuli, että kaikki Mian kotikaupungissa, Nyköpingin lähellä sijaitsevassa Oxelösundissa, tunnistivat tarinan eivätkä uskoneet siihen pätkääkään. Monet tunnistivat itsensä kirjasta. Heistä erityisesti Mian ex-sulhanen oli kurkkua myöten täynnä Mian ja Liza Marklundin kirjoittamia valheita.

Michael ja tämän isä sekä pelottava libanonilainen ex-sulhanen Osama Awad ottavat Antonssonin vastaan avosylin. He kertovat tapahtumista omilla nimillään ja suostuvat valokuvattavaksi heti ensimmäisellä tapaamisella. Heidän hartain toiveensa on, että joku kirjoittaisi rehellisesti.

Monica Antonssonin työn tuloksena syntyi 495-sivuinen kirja Mia, sanningen om Gömda (”Mia, totuus Uhatuista”). Liza Marklund ei suostunut Antonssonin haastattelupyyntöön.

Mian ja Liza Marklundin Paossa-kirja on karmiva kuvaus sekä perheväkivallasta että ruotsalaisten viranomaisten kyvyttömyydestä auttaa uhreja. Tiedostikohan Liza Marklund miten rasistinen se on? Sen mukaan koko Ruotsin muslimiyhteisöllä oli taskussaan Mian valokuva, jotta he voisivat tappaa hänet kostaakseen ex-sulhasen nöyryytyksen, sen että Mia oli jättänyt hänet.

Millä ruotsidemokraatit uhkailevat ruotsalaisia, perussuomalaiset suomalaisia ja Kultaisen aamunkoiton fasistit kreikkalaisia? Muslimivaaralla. Monica Antonsson ei pohdi tätä, mutta koska hän raportoi tekemisensä päiväkirjamaisen tarkasti, kirjasta käy ilmi lehtitalojen ja poliitikkojen haluttomuus kritisoida Marklundin kirjaa. Sen kyseenalaistaminenhan olisi voitto sovinistisioille. Paossa on kirja, jonka – Monica Antonssonin sanoin – jokainen ruotsalaisäiti haluaa teini-ikäisen tyttärensä lukevan.

Monica Antonsson sai selville, että Mian oikea nimi on Margareta E. Erityisen mielenkiintoiseksi henkilöksi nousee Margaretan uusi aviomies, ”Anders Norrlannista”, josta Marklund ei kerro paljoa. Todellisuudessa ”Anders” ei ole kotoisin Norrlannista vaan Chilestä, ja hänen nimensä on Luis Renee Sarmiento Aravena. Antonssonin kirjassa, jonka tekstin ja kuvat juristi tarkasti ennen julkaisemista, on parin hääkuva, jossa Margaretan kasvot on peitetty.

Sarmienton tultua Margaretan elämään tarina eteni kuin television saippuasarja. Pariskunta riiteli Margaretan kummankin vanhemman lapsen isän kanssa. Louis Sarmiento ajoi autolla kaksi kertaa Osama Awadin päälle ja sai vuoden vankeustuomion murhayrityksestä. Perheen pakomatka alkoi hänen vapauduttuaan vankilasta. Se eteni suunnilleen kuten Paossa-kirjassa kerrotaan. Antonssonin haastattelemat ihmiset uskovat kuitenkin, että varsinainen pakenija oli Sarmiento eikä hänen vaimonsa.

Ottamatta suoraan kantaa Sarmientoon Monica Antonsson kertoo Ruotsiin tulleiden chileläisten pakolaisten joukossa olleen myös Pinochetin hallinnon vakoilijoita tarkkailemassa maanmiehiään ulkomailla. Sarmienton työ Chilen salaisen poliisin palveluksessa selittäisi perheen Yhdysvalloista saaman poliittisen turvapaikan – sen perusteena ei olisikaan ollut Margareta E:n Ruotsissa kohtaama uhka vaan Luis Sarmienton Chilessä kokema uhka maan demokratisoiduttua sen verran, että juntan aikaisia hirveyksiä alettiin selvittää. Antonssonin haastatteleman Punaisen Ristin asiantuntijan mukaan muut chileläiset kuin juntan kanssa työskennelleet henkilöt eivät saa poliittista turvapaikkaa Yhdysvalloista.

Antonsson ei tee Osama Awadista väärin kohdeltua marttyyria, mies istui kuukauden vankilassa Margaretan pahoinpitelystä. Hän kertoo yksityiskohdat mahdollisimman tarkasti ja on äänittänyt kaikki haastattelut. Päähenkilöä lukuun ottamatta kaikki henkilöt esiintyvät omilla nimillään ja kuvillaan. Kirjaa ei ole suomennettu.

Kun Antonssonin versio tapahtumista ilmestyi, Liza Marklund julkaisi Pirat-kustantamon nettisivulla oman näkemyksensä. Marklund kertoo kirjansa olevan dokumentaarinen romaani ja myöntää, että olisi ollut parempi määritellä sen olevan rakennettu tosiasioiden pohjalta kuin sanoa tarinan olevan tosi. Julkinen keskustelu aiheesta jatkui vilkkaana mediassa ja netissä joitakin kuukausia, sitten se vaimeni muiden aiheiden tieltä.

Mutta keskustelu ”muslimivaarasta” Ruotsissa jatkuu. Vuoden 2010 vaaleissa ruotsidemokraatit saivat Ruotsin parlamenttiin kaksikymmentä paikkaa. Ensi syksynä Ruotsissa on taas vaalit, ja ruotsidemokraattien kannatus on lisääntynyt niin paljon, että he ovat suositumpia kuin ympäristöpuolue.