Henkilökohtaista
Henkilökohtaista-blogin kirjoittajat ovat elämän asiantuntijoita: he tutkivat muun muassa elämäntapoja, tyyliä, työtä, musiikkia ja perhettä. Henkilökohtainen on poliittista.
Teksti Jukka Vuorio
Kirjoittaja tykkää arkkipiispa Kari Mäkisestä.
Maanantaiaamu maamme pääkaupungissa Helsingissä. Istun Helsingin metrossa ja luen ilmaisjakelulehteä. Siellä on pieni uutinen miehestä, joka on Seinäjoella jahdannut vaimoaan käynnissä oleva moottorisaha käsissään, osunut sahalla miehen ja vaimon luona kyläilemässä olleeseen naiseen ja lopuksi sytyttänyt oman talonsa palamaan. Jumala auta mikä meininki, minä mietin. Ja se on nyt tavallaan osuva ajatus, sillä olen matkalla arkkipiispan järjestämään tilaisuuteen, jossa Pekka Haavisto ja arkkipiispa Kari Mäkinen keskustelevat uskonnosta, kirkosta ja yhteiskunnasta.
Tilaisuuden alettua kiinnitän huomiota arkkipiispan vaatteisiin. Hänellä on purppuran värinen kauluspaita, musta pikkutakki ja mustat suorat housut. Metallisankaiset silmälasit ja kaulassa roikkuu suurehko kultainen risti. Kun myöhemmin tutkin nettiä, huomaan, että hänellä on sama asu monissa kuvissa. Onkohan hänellä aina nuo samat vaatteet? Minulla on aina samat vaatteet. Farkut (vapaa-ajalla nykyään verkkarit), musta t-paita ja huppari. Minusta on mukavaa, että olemme tässä asiassa samanlaisia.
Arkkipiispa on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon johtaja. Hän jos joku on kirkon ääni kirkon sisältä. On olemassa myös monia muita ihmisiä, jotka kuuluvat kirkkoon ja puhuvat kovalla äänellä uskontoon liittyvistä asioista. Sitten he möläyttelevät sitä sun tätä ja joka kerta parituhatta ihmistä eroaa niiden möläytysten seurauksena kirkosta. Kari Mäkinen ei möläyttele. Luulen, että hänen takiaan huomattavasti useampi on liittynyt kirkkoon kuin eronnut siitä.
Minä olen tavannut Kari Mäkisen kerran aiemminkin. Hän oli ollut arkkipiispa vasta vähän aikaa, kun vuonna 2010 matkustin Turkuun haastattelemaan häntä Kuluttajaviraston julkaisemaan Kuluttaja-lehteen. Siitä asti olen pitänyt arkkipiispasta. Vaikkakaan syy ei ollut se, että hän kertoi tekevänsä eettisiä kulutuspäätöksiä, vaan se, että hänestä tuli välitön, sympaattinen ja rehellinen vaikutelma. Ja minä sentään pidän itseäni ihan hyvänä ihmistuntijana.
Ja olen minä muuten tavannut Pekka Haavistonkin pari kertaa aiemmin, hitto soikoon, ollut hänen kanssaan Muonion lohiviikoillakin, mutta se ei kuulu nyt tähän juttuun.
Aina kun mediassa joku uskovainen vastustaa ihmisoikeuksia, esimerkiksi nyt vaikka homojen oikeuksia, minä ajattelen Kari Mäkistä, ja toivon, ettei hän ole kovin ahdistunut näistä ajattelemattomista möläyttelijöistä, jotka aiheuttavat ihmisten joukkokatoja kirkosta.
Kari Mäkinen kertoo juuri tulleensa Kiinasta. Arkkipiispa sanoo, että Kiinassa kristinuskon ja monien muidenkin uskontojen rooli vahvistuu jatkuvasti. En ole käynyt koskaan Kiinassa, mutta olen lähdössä viikon päästä Turkkiin. Internet sanoo, että 99 prosenttia turkkilaisista on muslimeja. En tiedä mitä heistä ajatella. Eivätkös kristityt ja muslimit ole periaatteessa ihan samaa porukkaa? Tai, tarkemmin ajatellen, eivätkös kaikki ihmiset nyt uskonnosta riippumatta ole ihan samaa porukkaa?
Ja nyt arkkipiispa sanoo, että suurin osa ihmisistä liikkuu sisimmässään uskon ja epäuskon välillä. Tiedän, että hän tarkoittaa suurimmaksi osaksi uskontoa ja Jumalaan uskomista, mutta haluan tulkita sanoman yleisluontoisemmin. Minun elämäni on yhtä uskoa ja epäuskoa asioihin. Suhtautuminen asioihin vaihtelee, mutta enimmäkseen minulla on sellainen tunne, että kaikki tulee menemään ihan ookoo. Toivon, että Kari Mäkisellä on samanlainen tunne omasta elämästään.
Mäkinen sanoo, että tässä yhteiskunnassa jossa me elämme, tässä on lukematon määrä ihmisiä, jotka jauhautuvat rikki. Ja kun hän sanoo sen, minä ajattelen hetki sitten ilmaisjakelulehdestä lukemaani uutista siitä miehestä joka huitoi naisia moottorisahalla ja sytytti talonsa palamaan. Että rikki on. Se mies. Ja nyt toki talokin, puhumattakaan kyläilemään tulleesta naisesta.
Se mies on toki vastuussa teoistaan, mutta sellaiseen tilanteeseen yhteiskunta jotkut meistä ajaa. Että jahdataan toisia ihmisiä milloin kirves, milloin moottorisaha kädessä ja tehdään kaikkea aivan älytöntä ja harkitsematonta ja sitten on vähintään yhden, yleensä useamman ihmisen elämä peruuttamattomasti pilalla.
Aivan tilaisuuden lopussa Kari Mäkinen sanoo, että voidakseen hyvin tarvitsee elämäänsä jotain syvempää kuin talouden, tuottavuuden ja tehokkuuden ajatuksia. Jotain syvempää, makustelen ajatuksissani. Ja olen aivan samaa mieltä. En ole tehokas, talouteni on miten sattuu ja tuottamisen kanssa on sama juttu. Silti voin hyvin.
Kari Mäkinenkin näyttää voivan hyvin. Jostain syystä sen ajatteleminen, että arkkipiispa Kari Mäkinen voi hyvin, saa minut pienen hitusen onnellisemmaksi.
