Henkilökohtaista
Henkilökohtaista-blogin kirjoittajat ovat elämän asiantuntijoita: he tutkivat muun muassa elämäntapoja, tyyliä, työtä, musiikkia ja perhettä. Henkilökohtainen on poliittista.
Teksti Eekku Aromaa
Jehovan todistajat pitäisi edelleen vapauttaa asevelvollisuudesta – ja niin kaikki muutkin.
Jehovan todistajat on vapautettu asepalveluksesta vakaumuksensa nojalla. Sama vapautus ei kuitenkaan koske muita vakaumuksensa vuoksi asepalveluksesta kieltäytyviä, vaan heidän on suoritettava siviilipalvelus. Jos he kieltäytyvät tästä, heidät voidaan tuomita ehdottomaan vankeuteen.
Tilannetta on pidetty ongelmallisena ja siihen on etsitty ratkaisua milloin Jehovan todistajien vapautuksen poistosta, milloin jotain järkevämpää reittiä. Puolustusministeri Carl Haglund asetti viime syksynä selvityshenkilöksi professori Jukka Kekkosen. Kekkosen tehtävänä oli arvioida asevelvollisuudesta vapauttavaa lainsäädäntöä.
Raportti tästä arvioinnista on julkaistu tällä viikolla. 21-sivuinen raportti sisältää kohtuullisesti kansainvälistä vertailua ja pohdintaa erilaisista mahdollisuuksista, joilla voitaisiin ratkaista eriarvoistava tapa: miksi yksi vakaumuksen perusteella aseista kieltäytyvä ryhmä vapautetaan ja muut joutuvat erilaisten seuraamuksien kohteeksi?
Kekkonen esittelee raportissaan kolme vaihtoehtoista mallia siitä, miten kysymys voitaisiin ratkaista. Kekkosen mukaan nykytilanne on ongelmallinen, muttei niin ongelmallinen, että nykyistä vapautuslakia olisi tarpeellista kumota, ainakaan ilman muita toimenpiteitä.
Ensimmäiseksi ratkaisumalliksi hän esittelee mallia, jossa lainkohta kirjoitettaisiin uudelleen siten, että olisi yleinen velvollisuus palvella isänmaata. Tällöin Kekkonen katsoo, että siviilipalvelus ja asepalvelus voitaisiin käsitteellisesti erottaa toisistaan siten, että siviilipalveluksen kytkös asepalvelukseen häviäisi ja Jehovan todistajat voisivat suorittaa siviilipalveluksen. Pakkotyö, maanpuolustusta lukuunottamatta, on kuitenkin ihmisoikeuksien kannalta ongelmallista. On vaikea sanoa, onko tätä pohdittu Kekkosen mallissa.
Toiseksi ratkaisuksi Kekkonen esittelee mallin, jossa palveluskelpoisuutta määriteltäisiin uudelleen siten, että pienempi osa miesikäluokista kutsuttaisiin palvelukseen. Tällöin voitaisiin vapauttaa muun muassa kaikki ne, joilla ei ole tarvittavaa palvelusmotivaatiota, eikä aseistakieltäytyjiä enää tarvitsisi tuomita vankeusrangaistuksiin.
Kolmantena mallina Kekkonen pitää sitä, että vapautuslakia laajennettaisiin koskemaan muitakin vastaavan syvyisen vakaumuksen omaavia henkilöitä. Tämä malli vaatisi jonkinlaisen vakaumuksen tutkintamenettelyn. Tämän kolmannen mallin yhteydessä Kekkonen kirjoittaa myös, että siviilipalveluksen lyhentämistä kohti keskimääräistä varusmiespalveluksen kestoa olisi syytä harkita, jotta palvelusta ei enää koettaisi rangaistuksenomaiseksi.
Vakaumuksen tutkinnastahan Suomessa on kokemusta. Aiemmin siviilipalvelukseen haluavien pasifistista vakaumusta tutkittiin muun muassa kysymällä heiltä, että miten he toimisivat tilanteessa, jossa heidän äitiään raiskataan heidän silmiensä edessä. Tästä vastauksesta jotenkin oli määrä päätellä tutkittavan vakaumuksen syvyyttä. Aseistakieltäytyjäliitto kannattaisi tämän mallin muunnelmaa, jossa vakaumus perustuisi asevelvollisen omaan ilmoitukseen.
Kekkonen päätyy kannattamaan näistä omista ratkaisumalleistaan ensimmäistä ja kolmatta, eli niitä, jotka ratkaisisivat nykyisen ongelmatilanteen, mutta säilyttäisivät nykymuotoisen asevelvollisuuden lähtökohdat.
Kekkosen selvitys tuloksineen ei ole huono. Koska lähtökohtana on, että yleinen asevelvollisuus säilyy (hinnalla millä hyvänsä), niin sitä saadaan, mitä tilataan. Viisainta olisi edetä kohti asevelvollisuudesta luopumista, tai ainakin sen radikaalia supistamista, kuten valtaosassa maailman edistyneistä osista on jo tehty. Siis siellä missä asevelvollisuutta on koskaan käytössä ollutkaan. Koska perinnearmeijaa halutaan kuitenkin ylläpitää, ja koska sotilasasiantuntijat haluavat päästä valitsemaan aina kunkin miesikäluokan parhaimmiston pakon nojalla palvelukseen, on yleinen asevelvollisuus kuitenkin Suomen valinta.
