Henkilökohtaista
Henkilökohtaista-blogin kirjoittajat ovat elämän asiantuntijoita: he tutkivat muun muassa elämäntapoja, tyyliä, työtä, musiikkia ja perhettä. Henkilökohtainen on poliittista.
Teksti Kristiina Koivunen
Muistotilaisuuksien lisäksi tarvitaan tutkimusta.
Ensi lauantaina, kuudestoista maaliskuuta, tulee kuluneeksi kaksikymmentäviisi vuotta Halabjan kemiallisesta pommi-iskusta. Halabja on pieni kurdikaupunki Pohjois-Irakissa, Iranin rajan lähellä.
Tapahtuma on maailman suurin siviileihin kohdistunut, kemiallisilla aseilla tehty hyökkäys (ainakin ensimmäisen maailmansodan jälkeen, silloinhan kemiallisia aseita ei ollut vielä kielletty kansainvälisillä sopimuksilla). Halabjassa kuolleista ei ole olemassa luotettavia tilastoja, mutta arvellaan, että siellä kuoli heti 5000–7000 ihmistä.
Vuosien varrella uhreja on tullut paljon lisää. Viime joulukuussa halabjalainen ystäväni Aram Hasan kuoli syöpään – syöpä on nykyään yleinen sairaus Halabjassa.
Halabjan kemiallinen hyökkäys tuli kuuluisaksi kansainvälisestikin, vaikka 1980-luvulla läntiset tiedotusvälineet vaikenivat Saddam Husseinin julmuuksista Irakissa. Silloin oli menossa Iranin ja Irakin välinen sota, ja Saddam oli länsimaiden kaveri, koska hän taisteli ajatollah Khomeinia vastaan.
Halabjan pommituksesta vastannut Ba’ath-puolueen pohjoisen alueen johtaja, Saddamin setä Ali Hassan al-Majid tunnetaan paremmin lempinimellään Chemical Ali. Kun hänelle annettiin kuolemantuomio pari vuotta sitten, halabjalaisilta kysyttiin, halusivatko he, että Ali Hassan al-Majidin hirtettäminen tapahtuu Halabjassa. Sitä kaupungin asukkaat eivät halunneet. Sen sijaan kynä, jolla tuomari allekirjoitti hänen kuolemantuomionsa, lahjoitettiin Halabjaan.
Maaliskuun kuudentenatoista kurdit ja heidän ystävänsä niin Kurdistanissa kuin eri puolilla maailmaa muistelemaan Halabjan uhreja. Helsingin tilaisuus järjestetään lauantaina, 16.3. klo 14-18 Vartiokylän työväentalolla, osoite Rusthollinkuja 3. Se on avoin kaikille.
Vastaavia päiviä on runsaasti muitakin. Toukokuussa Halabjassa muistellaan vuoden 1987 uhreja, noin viittäkymmentä mielenosoittajaa, jotka sotilaat hautasivat elävinä.
Kansainvälisen yhteisön vaikeneminen Halabjan massamurhasta oli Saddamille vihreä valo jatkaa kurdisiviilien murhaamista. Pian Halabjan iskun jälkeen alkoi Anfal-kampanja. Siinä kadonneiden ihmisten määrää ei tiedä kukaan, arviot vaihtelevat 50 000 ja 182 000 välillä.
Irakin viime vuosien historia on kauhujen historia, karmeita tarinoita riittää. Erään niistä kertoi Aras Abid Akram, ja se julkaistiin myös Voimassa.
Syyriassa on vallassa edelleen Saddamin Ba’ath-puolueen veljespuolue, Bashar al-Assadin Ba’ath-puolue. Irakin puolue oli Ba’athin en oikeistosiipi, Syyrian Ba’ath pitää itseään puolueen vasemmistosiipenä.
Kauhut jatkuvat. Syyrialaiset pelkäävät, että armeija käyttää oppositiota vastaan kemiallisia aseita.
Kemiallisiin aseisiin liittyy myös iskun tekijän kannalta monia ongelmia, eivätkä ne ole niin tehokkaita kuin yleisesti luullaan. Tuuli voi yllättäen puhaltaa myrkyt omien joukkojen tai kannattajien niskaan. Halabjassa tällaista vaaraa ei aikoinaan ollut: arabit oli evakuoitu alueelta.
Kemiallisten aseiden teho on ennen kaikkea niiden pelotusvoimassa. Sen avulla Irakin armeija sai kurdisiviilit jättämään kotinsa muissa kemiallisissa iskuissa, joita tapahtui noin kuusikymmentä, osa ennen Halabjaa, osa sen jälkeen. Vaikka näiden iskujen uhrimäärät eivät liiku tuhansissa, heitäkään ei saa unohtaa.
Sekä Halabjan kemiallinen isku että muut Saddamin armeijan tekemät kemialliset hyökkäykset on tutkittava kokonaisvaltaisesti, samoin ylipäänsä hänen yrityksensä pyyhkäistä kurdit olemattomiin Irakin maaperältä.
Muistotilaisuuksien lisäksi tarvitaan tieteellisiä julkaisuja ja seminaareja. Niiden järjestäminen on ensisijaisesti Kurdistanin aluehallituksen alaisten ministeriöiden vastuulla. Ne tarvitsevat ehdottomasti ulkomaalaista asiantuntija-apua.
Olen tehnyt oman osuuteni urakasta kirjoittamalla kirjan The Kurds, A Nation of Genocide. Se on nyt painossa. Esittelen kirjan ensi lauantain muistotilaisuudessa. Kirjan julkaisee Ruotsissa toimiva APEC-kustantamo.
Kemiallinen pommi-isku on kaikesta karmeudestaan huolimatta vain yksi linkki Halabjan ja Kurdistanin tuhoamisessa.
Toivon, että Halabjan uhrien muistoa kunnioitetaan kirjoittamalla kaupungin historia, sillä tuho alkoi paljon ennen 16. maaliskuuta 1988. Kemialliset pommit olivat pitkän kehityksen huipennus, jolla Irakin armeija yritti sinetöidä kaupungin tuhon.
Halabjan ympäristön kylät Shahrezorin alueella oli tuhottu jo vuosia aiemmin, ja monet ihmiset ja kokonaiset perheet olivat kadonneet vuosien varrella. siitä ei puhuta, koska se ei ollut yhtä dramaattisen näyttävää kuin tuhannet kaduilla lojuvat ruumiit.
Halabja tunnettiin lempinimellä Runojen puutarha. Se oli aikoinaan yksi Kurdistanin kulttuurin keskuksista, koska sen lähellä sijaitsivat naqshbandien islamilaiset koulutuskeskukset Biaran ja Tawelan kylissä Hawramanin alueella, aikana jolloin uskonnolliset koulut olivat ainoa koulutuksen muoto.
Tämän kulttuurikaupungin Irakin armeija yritti tuhota.
Valtansa menettämässä olevan hallitsijan keinot muuttuvat julmemmiksi, kun hän on jäämässä häviölle ja taistelu lähestyy loppuaan – kurdien vapautusliike voitti Saddamin kolme vuotta Halabjan kemiallisen iskun jälkeen. Irakin kurdit saivat autonomian vuonna 1991.Nyt Halabjan jälleenrakennus on onneksi pitkällä.
