Henkilökohtaista
Henkilökohtaista-blogin kirjoittajat ovat elämän asiantuntijoita: he tutkivat muun muassa elämäntapoja, tyyliä, työtä, musiikkia ja perhettä. Henkilökohtainen on poliittista.
Teksti Jukka Vuorio
Kirjoittaja haluaa isona olla kuin Anna-Kaisa Hermunen.
Peruskoulun yläasteikäiset ovat usein epäreiluja ja jopa julmia toisiaan kohtaan. Tai tarkemmin ajatellen kyllä ihan kaikkia kohtaan. Omaa epävarmuutta kaiken suhteen kun on peiteltävä hyökkäämällä mahdollisimman tehokkaasti kaikkia muita kohtaan ja siirtämällä näin ei-toivottu huomio itsestä mihin tahansa muualle.
Omina yläasteaikoinani 1990-luvulla Salossa minkäänlaista tahallista tai varsinkaan tahatonta poikkeavuutta ei katsottu hyvällä.
Vääränlaiset housut tai takki olivat päteviä syitä pilkkaamiseen. Samoin erilaiset puheviat, ylipaino (toki myös alipaino), hiukankin poikkeava tapa juosta, kävellä tai ylipäätään pitää käsiään tai jalkojaan, voimakas haju tai vanhempien ammatit ja autot.
Ja sitten luokallani oli eräs poika, joka kerran erehtyi tulemaan kouluun uudessa collegeasussaan. Ei siinä vielä mitään, monet pitivät 90-luvulla collegeasuja niin kuin siinä ei olisi mitään kummallista, mutta silloinen kuuluisa tv-toimittaja Anna-Kaisa Hermunen oli edellisenä iltana pitänyt televisio-ohjelmassaan hyvin samankaltaista ja -väristä asua.
Siitä päivästä lähtien luokkakaveriani kutsuttiin nimellä Hermunen.
Se poika ei tietenkään enää ikinä laittanut sitä collegeasua kouluun, mutta mitä se nyt enää auttoi. Vahinko oli jo tapahtunut.
En oikein tiedä, että miten sillä pojalla meni sitten yläasteen jälkeen. Mutta 90-luvusta hän selvisi, kuten minä ja tv-toimittaja Anna-Kaisa Hermunenkin.
Hermunen oli toimittaja jo ennen kuin minä olin syntynyt ja koko ysärin ajan hän oli oikea tähtitoimittaja. Mutta mitä lähemmäksi vuosikymmenen loppua kuljettiin, hänestä tuli enemmän talkshow-juontaja kuin varsinainen toimittaja. Heti 2000-luvun alkuun Hermunen sai potkut Maikkarilta, enkä kuullut hänestä enää sen jälkeen.
Kunnes hän aivan yllättäen pääsiäisen 2013 jälkeen olikin kummankin iltapäivälehden lööpissä. Hermunen oli pääsiäissunnuntaina vieraana Arto Nybergin isännöimässä talkshow-ohjelmassa nimeltä Arto Nyberg. Minä katsoin sen ohjelman ja minä mietin, että jumalauta Hermunen, vieläkö sekin on.
Ohjelmassa Anna-Kaisa Hermunen sanoi, että Arto Nyberg on nykyään ainoa kunnon talkshow-juontaja. Että nykyisten kanssa on vähän niin ja näin.
Ja sanoi hän toki vähän muutakin. Hän sanoi, että nykyään jos tapaa jonkun miehen, niin se mies juoksee karkuun. Hermunen itse epäili, että karkuun juokseminen johtuu siitä, että Hermunen on tuttu julkisuudesta.
Anna-Kaisa Hermunen teilaa suosikkijuontajat, huusi Iltalehti.
Ilta-Sanomat puolestaan kertoi, että Hermusen mielestä Vappu Pimiän ja Tuomas Enbusken katsominen aiheuttaa myötähäpeää.
Minä en olisi tehnyt sellaisia otsikoita tai lööppejä. Minä olisin kirjoittanut siitä miten Hermunen oli zen. Minä pidin siitä miten Hermunen oli. Hän tiesi oman arvonsa, hänellä ei ollut tarvetta todistella sitä. Hän uskalsi sanoa juuri sen mitä ajatteli. En minä nyt kaikesta välttämättä samaa mieltä ollut, mutta sillä ei ole mitään väliä. Sillä on väliä, että Hermusen tapa olla omana itsenään valoi minuun jonkinlaista epämääräistä toivoa tulevaisuuden suhteen. Että työt voivat loppua ja vuosia kertyä, mutta silti kaikki voi olla ok, jos oppii olemaan itsensä kanssa.
Hermusen lööppijulkisuudesta innostuneena joku veijari kerkesi tehdä Hermusesta feikki-twittertilin. Yle Uutiset soitti Hermuselle, siis sille entiselle tv-toimittajalle, ei sille entiselle luokkakaverilleni, että mikäs nettiherääminen tämä oli. Mutta ei. Ei se ollut aito Hermunen. Hän ei kuulemma ole kiinnostunut sosiaalisesta mediasta. 1990-luvulla ei ollut mitään twittereitä eikä webbejä eikä kunnon media-asiantuntija tarvitse niitä nytkään.
Nyt Anna-Kaisa Hermunen on Kalevan kolumnisti ja minä Fifin blogisti. Hän kirjoittaa lähinnä tv-ohjelmista ja minä lähinnä itsestäni. En nyt sillä tavalla lähde erottelemaan, että kummalla menee nyt paremmin, mutta kummaltakaan eivät varmaan ihan heti jutut lopu.
Entä tulevaisuus? Anna-Kaisa Hermunen täytti juuri 65, minä tulen 30 vuotta perässä. Hermunen on eläkeiässä ja oletan hänen nauttivan ihan kohtuullista eläkettä. Oma työeläkeotteeni taisi viimeksi olla noin 123 euron luokkaa. Toisaalta sillä ei ole suurtakaan väliä, sillä en oleta, että 30 vuoden kuluttua yhtään kukaan saisi minkäänlaista eläkettä.
En tiedä, lukeeko Anna-Kaisa Hermunen tätä kirjoitusta koskaan, ei varmaan, ellei joku printtaa tätä ja vie hänelle, mutta jos niin käy, minä haluan sanoa sinulle Anna-Kaisa Hermunen: isona minä haluan olla kuten sinä.
