Henkilökohtaista
Henkilökohtaista-blogin kirjoittajat ovat elämän asiantuntijoita: he tutkivat muun muassa elämäntapoja, tyyliä, työtä, musiikkia ja perhettä. Henkilökohtainen on poliittista.
Teksti Paula Kultanen Ribas
Yksinkertaistaminen lisäisi suomen suosiota.
Colonus, colonum, coloni, colono, colono. Maanviljelijä, maanviljelijää, maanviljelijän, maanviljelijälle, maanviljelijällä. Colono servus est. Maanviljelijällä on orja. Olen tuskaillut koko talven romaanisten kielten opiskelijoille pakollisella latinan kurssilla.
Verbien taivutus kaikissa persoonissa ja neljässä eri konjugaatioissa. Persoonapronominin puuttuminen useimmista lauseista. Vapaa sanajärjestys. Kolme sukua. Kuusi sijamuotoa! Kielihän muistuttaa pirullisesti suomea, paitsi että meillä on sijamuotoja kauhistuttavat 15 kappaletta. Suomen verbeillä ei ole erillisiä konjugaatioryhmiä eikä nomineilla sukuja, mutta astevaihtelun ansiosta lähes joka sanasta on päntättävä päähän heikko ja vahva muoto, mallia hyppiä: hypin, kampa: kamman ja antaa: annan.
Toisin kuin suomi, latina hajosi omaan mahdottomuuteensa puhujakunnan laajentuessa. Eri puolilla Välimerta todettiin pian, etteivät sijamuodot ole ymmärryksen kannalta pakollisia, sukuja ei tarvita kolmea, konjugaatioita voidaan karsia. Less is more. Vulgaarilatina oli hajonnut espanjaksi, italiaksi ja muiksi helpommiksi versioiksi latinasta.
Helpoin, myös osittain latinapohjainen kieli, on tietysti englanti, jossa ei ole turhia sijamuotoja, verbin persoonataivutuksia ja sukuja nimeksikään. Teoriassa ummikkokin pärjäisi kielen kanssa sanakirjamuodolla. Englannin asema maailman kielenä perustuukin pitkälti sen helppouteen. Toisaalta kieli on yksinkertaistunut matkan varrella juuri siksi, koska englannilla on niin paljon vasta aikuisena kielen opettelevia.
Suomen tarina taas on päinvastainen. Koska maassamme ei juuri ole ollut suomen aikuisopiskelijoita, kieli on saanut olla juuri niin hankalaa, että vain synnynnäinen puhuja pystyy ottamaan sen haltuun. Suomi on siksi onnistunut jäämään lähes yhtä arkaaiseksi kieleksi kuin antiikin aikainen latina. Kun mieheni tuskailee suomen kielen kanssa, totean hänelle latinan kirjan takaa: ”Äläs nyt. Sinunkin kielesi oli yhtä vaikea – 2000 vuotta sitten”.
Kuten lehdet ja tv-uutiset päivittäin toitottavat, Suomi tarvitsee koko ajan enemmän vierastyövoimaa ulkomailta. Mieheni suomen kurssilla on nyt jo työintoisia ja ammattitaitoisia suomalaisten puolisoita, jotka eivät saa töitä, koska eivät osaa kieltämme. Ja koska kielitaidon kartuttaminen kestää ja on hankalaa, osa suomalais-ulkomaalaisista pariskunnista muuttaa Saksaan, Englantiin ja muihin Euroopan maihin, joissa kielimuuri ei ole yhtä ylitsepääsemätön. Tämä yhtälö sai minut leikittelemään ajatuksella, että mitä jos pudottaisimmekin muurista muutaman tiilenmurikan pois ja alkaisimme yksinkertaistaa edes vaikeimpia kielen rakenteitamme kasvavaa käytännön tarvetta varten. Saisikohan suomestakin vulgaarilatinan tai Jamaikan englannin tapaisen helppoversion?
Minun kirjani, sinun autosi, meidän äitimme… mitä ajan ja oppimiskapasiteetin haaskausta, kun mun kirja, sun auto ja meidän äiti -muodoilla pärjää aivan mainiosti. Vilkaisu maahanmuuttajille suunnattuun suomen kielen oppikirjaan osoittaa, että kielen yksinkertaistaminen on jo alkanut. Seuraavaksi kannattaisi ottaa sanoista käyttöön vain yksi muoto kahden sijaan, mallia hypiä: hypin, kampa: kampan ja annaa: annan.
Latinan tunneilla tutustuin myös Aeneaksen tarinaan. Kreikkalaisten voitettua Troijan sodan, Aeneas lähti muiden eloonjääneiden troijalaisten kanssa etsimään uutta asuinpaikkaa kansalleen. Libyan kuningatar Dido rakastui Aeneakseen ja pyysi sotapäällikköä jäämään luokseen. Ylijumala Juppiter lähetti kuitenkin sanansaattajansa Merkuriuksen muistuttamaan Aeneasta velvollisuudestaan etsiä kansalleen uusi elintila. Niinpä Aeneas ei jäänytkään unelmoimaan rakastajattarensa kanssa, vaan johdatti kansansa Italiaan. Tästä murtuneena Dido puolestaan päätyi itsemurhaan ja ikuiseen katkeruuteen vielä manalassakin. Tarinan opetus on: seuraa kohtaloasi, älä unelmiasi.
Suomen kielen tilanteeseen verraten: unelmamme voi kyllä olla, että maahanmuuttajat pänttäisivät sijamuotoja intohimolla niiden oppimiseen tarvittavat kymmenen vuotta ja puhuisivat sitten täydellistä suomea. Jos taas seuraamme kohtaloamme kehittyvänä ja kasvavana alueena, voisimme alkaa harkita kielen helpottamista maahanmuuttajia kannustavammaksi. Mitä enemmän ulkomaalaisia Suomeen saapuu, sitä todennäköisimmin niin käy ihan luonnostaan. Jonain päivänä tämä nykyinen, vanhakantainen suomi on kenties vain suomalais-ugrilaisten kielten opiskelijoille pakollinen muinaismuisto.
