Henkilökohtaista
Henkilökohtaista-blogin kirjoittajat ovat elämän asiantuntijoita: he tutkivat muun muassa elämäntapoja, tyyliä, työtä, musiikkia ja perhettä. Henkilökohtainen on poliittista.
Teksti Tuuli Ojakangas
Ympäristötekojen ottaminen osaksi elämää toimii samalla periaatteella kuin lasten hankkiminen.
EU:n ympäristökomissaari Janez Potočnik on useassa puheenvuorossaan muistuttanut, että 1900-luvulla tapahtunut räjähdysmäinen talouskasvu perustui rajallisten luonnonvarojen kestämättömään käyttöön.
Potočnik lanseerasi, jälleen kerran, uuden ympäristöaiheisen termihirviön: resurssitehokkuus. Kaikessa byrokratiamaisuudessaankin termi on toimiva. Se tarkoittaa tuottamista vähemmällä enemmän ja tuottamamme korvaamista, korjaamista, uudelleen käyttämistä ja kierrättämistä sekä elämistä maapallon fyysisten ja biologisten rajoitusten mukaan.
EU-komissaari väittää, että Euroopassa resurssitehokkaimmat maat ovat myös kaikkein kilpailukykyisimpiä, mikä taas tarkoittaa sitä, että resurssitehokkuus ja kilpailukyky eivät ole ristiriidassa, vaan toisiaan tukevia. Tämän todella soisi olevan Euroopan ja koko maapallon vuoksi totta.
Resurssitehokasta kehitystä komissaari ajaisi muun muassa tukemalla muutosta yrityksissä ja siirtämällä verotuksen painopistettä työnteosta resursseihin ja lopettamalla ympäristön kannalta haitalliset tuet sekä tietysti kuluttamalla kestävästi, eli ostamalla vähällä energialla tuotettuja ja vähemmällä materiaalilla pakattuja sekä korjattavia tai kierrätettäviä tuotteita.
”Jos käytämme resurssien tuottavuuden lisäämiseen ja ympäristövaikutusten vähentämiseen yhtä paljon kekseliäisyyttä ja energiaa kuin olemme käyttäneet työn tuottavuuden lisäämiseen, onnistumme varmasti suuntaamaan taloutemme kestävälle tielle”, totesi Potočnik viimesyksyisessä kirjoituksessaan.
***
Näihin ajatuksiin tutustuttuani aloin pohtia sitä, miksi nykyistä ilmastoystävällisemmän elämän ajatellaan olevan aina olevan hankalaa. Pitääkö sen aina tarkoittaa, että se on jotakin meiltä pois? Samalla ajattelumallillahan esimerkiksi lasten hankkiminen tarkoittaisi liiallista arjen hankaloittamista. Mutta jos niitä ei kukaan hanki, me lopumme. Jos ilmastoa ei kukaan jaksa saasteilta säästää, me lopumme.
Useimmilla ihmisillä on kuitenkin vahva biologinen tarve saada lapsia suvun jatkamiseksi, vaikka se tarkoittaisi oman ajan vähenemistä. Samoin meillä pitäisi olla luonnollinen tarve suojella luontoamme sen jatkuvuuden takaamiseksi, vaikka se tarkoittaisi arjen valintojen pohtimista ja liikuntaa.
***
Resurssitehokkuutta voisi normaalipulliaisen arjessa alkaa toteuttaa vaikkapa niin, ettei ostaisi uutta tavaraa. Usein uuden ostaminen on kuitenkin nopeampaa kuin vanhojen tavaroiden kaiveleminen. Taas siis se ajanpuute.
Aika on kallis ja korvaamaton luonnonvara, jonka rajallisuus vaikeuttaa muiden luonnonvarojen säästämistä. Se on resurssien resurssi. Maailman pelastaminen pitää siis aloittaa jakamalla aikansa uudestaan. Mutta kuten lähes kaikki muutkin elämää rajoittavat jutut, aika on lopulta vain ihmisen hölmö keksintö ja sellaisena muutettavissa. Miten ajan rajallisuus oikein kumotaan?
