Henkilökohtaista
Henkilökohtaista-blogin kirjoittajat ovat elämän asiantuntijoita: he tutkivat muun muassa elämäntapoja, tyyliä, työtä, musiikkia ja perhettä. Henkilökohtainen on poliittista.
Teksti Eekku Aromaa
Kutsunnoissa ei kerrota siviilipalveluksesta tarpeeksi.
Olin jäsenenä siviilipalveluksen kehittämistyöryhmässä, joka luovutti raporttinsa työministeri Anni Sinnemäelle viime viikolla. Työryhmä esittää siviilipalveluksen mahdollistamista naisille vapaaehtoisesti, siviilipalveluksen parempaa käsittelyä ja näkymistä kutsunnoissa, sodan ajan sijoittamisen poistamista sivareilta, palveluspaikattomien siviilipalvelusvelvollisten määräämistä palveluspaikkoihin ja muutamia hallinnollisia muutoksia, kuten siviilipalvelusviraston perustamista, jotta siviilipalvelusta kehitettäisiin määrätietoisemmin ja jotta ostopalveluna Lapinjärven kunnalta ostettavaa koulutusta voitaisiin antaa oman hallinnon alla.
Siviilipalveluksen avaaminen vapaaehtoisille naisille on askel kohti tasa-arvoa, mutta tasa-arvoa ei ole se, että jonkin asian tekeminen on yksille vapaaehtoista ja toisille pakollista. Asevelvollisuus on suomalaisen yhteiskunnan suurimpia ongelmia tasa-arvossa. Tätä ei voida ratkaista lisäämällä naisten oikeuksia, vaan poistamalla miehiltä muutenkin maanpuolustuksellisesti tehoton asevelvollisuus.
Siviilipalveluksen nykyistä – pelkkää mainintaa ja yhtä kalvoa – parempi näkyminen kutsunnoissa auttaisi asevelvollisia tekemään itsensä kannalta oikeita valintoja jo ennen palveluksen aloittamista. Tällä hetkellä suuri osa siviilipalveluksen suorittavista tulee Lapinjärvelle varusmiespalveluksen kautta. Tämä on ongelmallista sekä siviilipalveluskoulutuksen, varusmieskoulutuksen että näiden ihmisten itsensä kannalta. Parempi olisi, että useammat tietäisivät mitä ovat valitsemassa.
Sodan ajan sijoittaminen tuli sivarilakiin 2008 uudistuksessa, siinä, jossa määriteltiin, ettei siviilipalveluksen suorittaneita voi enää määrätä sotilastehtäviin kriisitilanteissakaan. Nyt työryhmä esittää, että tämä sodanajan sijoittaminen poistettaisiin, koska siviilipalveluksen suorittaneilla ei ole tiettyä yhtenäistä osaamista tai koulutusta. Koko väestöä voidaan kuitenkin määrätä valmiuslain nojalla, jos eletään menneiden sotien maailmassa, niin vaikkapa sitten perunannostoon kriisitilanteessa.
Tällä hetkellä noin kuusikymmentä siviilipalvelusvelvollista kotiutuu suoritettuaan koko sivarivuotensa Lapinjärven koulutuskeskuksessa ns. legioonalaisena. Nyt kehittämistyöryhmä esittää, että nämä muutama kymmenen siviilipalvelusvelvollista tulisi määrätä heille sopiviin palveluspaikkoihin. Jo nykylainsäädäntö sallisi vaikka kaikkien siviilipalvelusta suorittavien määräämisen palveluspaikkoihin, mutta siinä romutettaisiin siviilipalveluksen parhaiten toimiva elementti, se, että suurin osa sivareista löytää itselleen järkevän ja mielekkään palveluspaikan itse, jolloin sekä he itse että palveluspaikat hyötyvät heidän sivarivuodestaan. Määräämällä saataisiin tietenkin kätevästi lisättyä siviilipalveluksen rangaistusluonteisuutta. Epäilemättä on niitäkin, joiden mielestä se olisi juurikin toivottava kehityssuunta.
Työryhmän paperin suurin puute on minusta se, ettei siinä esitetä siviilipalveluksen lyhentämistä, vaikka kaikki perusteet tätä tukisivat. Jotakuinkin ainoa syy, miksi voisi olla järkevää pitää siviilipalvelus nykyisen mittaisena on se, että sen tarkoitus on varmistaa, että mahdollisimman moni asevelvollinen valitsee varusmiespalveluksen ja etteivät sivarit ainakaan pääsisi helpommalla.
Tästä voi sitten jokainen arvioida järkeä ja oikeudenmukaisuutta. Sanottakoon nyt vielä lopuksi, että itse kannattaisin nykymuotoisen asevelvollisuuden lakkauttamista. Koko homman järki on melko kyseenalainen.
