Teksti Pertti Laesmaa

Kolmatta linjaa -biisi sopii Mäkelänkatuunkin. Joiltain osin kyllä aika huonosti.

Margareta von Bock, Eero Ojanen, Ilkka Hanski ja Olle Ekman esiintyvät Ekman Jazz Clubissa, Sturessa. Eiku sinne!

Aikaisemmin siinä oli ihan muu kuppila, kansanravintola koreesti sanottuna. Faija kävi siellä pilsulla. Eivät sodan käyneet miehet pilsneriä ja mallasjuomia juoneet, pikkupoikien puuhastelua, vaan blandasivat siihen ja tulivat sitten stagassa himaan.

Kuulun seuraavaan sukupolveen. Olemme miesten poikia, lähes miehiä siis itsekin. Tilaan samassa mestassa eteeni viskiä jäillä.

Vuosia sitten Ellu ja Sinttu kutsuivat Valkan lössin Stureen. Meitä oli kolmattakymmentä. Huomasin, että ne, jotka olivat jo lapsena ja nuorena paskoja, olivat sitä edelleen. Mihinkäs ihmisen perusluonne muuttuu. Vastaavasti reilut ja snygit tyypit olivat reiluja ja kivoja edelleen, vaikka maailma olisi kuinka potkinut päähän tässä vuosien varrella.

Siihen aikaan styylattiin Sintun kanssa toistamiseen. Tämä toinen kerta oli antoisampi.

Sinttu kertoi, että oli luullut minun styylaavan silloin ekalla kerralla vielä Ellun kanssa. Se tieto selvitti monia asioita.

Pari viikkoa sitten kävin täällä Johannan ja Lassen kanssa. Illan lopuksi Johanna vetäisi Swayn ja Summertimen. Lasse puolestaan Night and Dayn. Piru, oli ne kyllä hyviä.

Nytkin yritin värvätä Lassea, Johannaa, Taitsua ja Agaa messiin. Ne mitään päässy. Väliiks tolla. Mulla on tuttuja täällä.

Bändi soitti kivasti. Arvaahan sen – saamarin kovia jätkiä. Magda hurmasi. Hän on sisäistänyt englanninkielisten standardien sanat ja pelasi jatkuvasti valloittavaa ja osaavaa peliä myös yleisön kanssa. Laulujen sisältöjen kohteet tuntuivat istuvan tänä iltana Sturessa.

Pitkästä aikaa kuulin myös ikisuosikkini Beautiful Loven livenä.

Tauoilla snagalla tapasin monia entisiä valkkalaisia. Puhuttiin piipunpoltosta ja ennen kaikkea muisteltiin entistä Valkkaa.

Jännää miten valkkalaiset tunnistavat toisensa vaikka eivät ole koskaan edes tavanneet. Jotain helposti tunnistettavaa kai meissä on, ainakin toisillemme.

Upean ja nostalgisen illan jälkeen dallasin hitaasti nautiskellen Mäkläriä himaani. Laulelin puoliääneen Fredin Kolmatta linjaa. Se sopi täysin tunnelmaan. Rahatukkoja ei vaan ollut heiteltäväksi kuin luita, eikä nyt muutenkaan…

Sama reitti kuljettiin Sintun kanssa silloin Valkan jengin tapaamisesta mun luo. Ei me silloin laulettu. Sen sijaan tsiigattiin kaikki mahdolliset porttarit ja pitskutkin.

Karseita panssariportteja on tässä välillä ehditty rakentaa porttareiden eteen.

Ennen kaikki pitskut olivat Valkan lapsille ja nuorille yhteisiä. Mitä nyt talkkarit joskus huonotuulisuuksissaan saattoivat ajaa pois niin sanotuilta vierailta pihoilta. Uudet, kasvavat valkkalaiset taas joutuvat katselemaan jo lähtökohtaisesti kaltereiden läpi maailmaa.

Mäkelänkatu Sture Jazz Barin kohdalta katsottuna keskustaan päin. Kuva: Pertti Laesmaa.