Henkilökohtaista
Henkilökohtaista-blogin kirjoittajat ovat elämän asiantuntijoita: he tutkivat muun muassa elämäntapoja, tyyliä, työtä, musiikkia ja perhettä. Henkilökohtainen on poliittista.
Teksti Pertti Laesmaa
Maailma on nyt parempi paikka.
Ei elämä siihen loppunut, että Birdland potkaisi tyhjää. Ehei. Kova iskuhan se oli, kun koti meni alta, mutta elämän on jatkuttava.
Lahden Penan eläkkeelle lähtöä juhlistettiin komeasti Savoyssa. Sinne mentiin kvartetilla M-V, Fisu, mun tytär Mari ja minä. Upeeta. Aika pitkä oli tilaisuus, mutta olihan syytäkin. Marilla oli seuraavana aamuna duuniin meno aikaisin. Vähän se purisi pippaloiden pituudesta, mutta kehui seuraavana päivänä puhelimessa tilaisuutta vuolaasti.
Kävin toisenkin kerran Savoyssa. Silloin siellä oli UMO:n Monk Night solistinaan Bill Evans. Sisään mennessä ovella Lasse Liemola kysyi:”Millä rivillä sittaat?” ”Neljännellä.” ”Paikka?” ”Kolmetoista.” ”Perhana, vierekkäin ollaan!”
Onneksi Hellin junailtiin kuitenkin meidän väliin.
Käytetään nyt tuosta illasta vaikka ilmaisua ”huikea”. Fonisti-Evanskin oli todella myönteinen yllätys, kirjoittakoon Hauru Hesarissa mitä tahtoo.
Illan päätyttyä dallattiin Harri Saksalan kanssa kahdestaan kohti keskustaa. Siinä on kuulkaas jotain, kun kaksi vanhaa stadin kundia dallaa öisiä katuja kohti Steissiä ja bamlaa keskenään!
Jonathan Kreisbergia kävin kahdesti kuuntelemassa Malmitalossa. Ekalla kerralla hän soitti Ari Hoegin triossa, tokalla omassa kvartetissaan. Ihme porukkaa -siis koko jengi!
Juttiksessa kävin kuuntelemassa Sanni Orasmaata. Oltiin Emun ja Sakarin kanssa kimpassa. Emu söi lohisoppaa. Asiaa tiedusteltuani, Emu vastasi sen olleen aivan loistavaa. Illan esityksen laatua ei tarvinnut kysyä keneltäkään. Jokainen havaitsi itse sen olevan aivan loistava.
Heti perään osin samoja soittajia oli LeBonkissa. Timo Lassy Band skulas siellä. Ilta oli prinsessa! Sen kyllä sanon negatiivisena puolena illasta, että LeBonkin röökihuone on tosi surkea. Toisaalta väliiks tolla. Kundit soitti niin saamarin hyvin, että röökihuone oli yks hyttysen paska siinä kokonaisuudessa.
Tosella kerralla Juttiksessa soitti D-Booster. Hiivatin hyvän bändin jätkät olivat kehitelleet. Jotenkin iltaan liittyi myös olennaisesti takaatani kuuluvat toistuvat huudot: ”Hyvä, Ketola! Näytä!” Sieltä lähdimme Mika Myllärin kanssa Bermudan kolmion kautta mun luo.
Parannettiin maailmaa kahdeksaan asti aamulla. Eikä oltu edes kännissä (=brenkut loppu). Hyvää duunia tehtiin. Maailma on nyt parempi paikka elää ja asua.
Nyt aivan viimeksi olin kuuntelemassa Fabulettesia (Mata Hari, Tähtisilmä ja Sassy) Sir Einossa. Heidän esityksensä jälkeen on aina hyvä olo!
Nina Simone on sanonut: Jazz ei ole vain musiikkia, se on tapa elää, tapa ajatella.
Täydennän hieman: Stadilaisuus ei ole vain musiikkia, se on tapa elää, tapa ajatella.
