Henkilökohtaista
Henkilökohtaista-blogin kirjoittajat ovat elämän asiantuntijoita: he tutkivat muun muassa elämäntapoja, tyyliä, työtä, musiikkia ja perhettä. Henkilökohtainen on poliittista.
Teksti Oona Juutinen
Lopunajan lauseet: Routasisarukset.
Bioterrori-iskut ja ydinvoimalaonnettomuudet ovat tehneet Euroopasta lähinnä raunioita ja saastunutta maata. Euraania, se mitä maailmasta 2300-luvulla on vielä jäljellä, on jakautunut erilaisiin osasiin. Taivas-nimisellä alueella lähes kaikki on koneistettu ja teknologia pidentää ihmiselämää. Laaksossa taas eletään yksinkertaisesti maata viljellen ja käyttöesineitä ja materiaaleja entisaikojen kaatopaikoilta dyykaten.
Epämuodostumien sekä hallitsemattoman väestönkasvun välttämiseksi syntyvyyttä säännöstellään tiukasti. Perhesuunittelijat päättävät, ketkä saavat lisääntyä ja suurin osa ihmisistä sterilisoidaan. Tiinettäriksi kutsutut naiset kantavat lapset, adoptoida saavat vain harvat ja valitut.
Samaan perheeseen adoptoidut kasvattisisarukset Utu ja Marras ovat varttuneet Laaksossa. Heillä on molemmilla erityisiä kykyjä: Utu osaa kommunikoida koneiden kanssa, Marras puolestaan manipuloida tunteita. Kyvyillä tuntuu olevan vain pahoja seurauksia, ja niistä aiheutuneen tragedian seurauksena Marras pakenee Laaksosta. Tähän rakastunut Utu seuraa perässä. Ja vähitellen selviää, että sisarusten kyvyt liittyvät jotenkin ennustukseen, joka saattaa määrätä koko maailman kohtalon…
Kahden kokeneen nuortenkirjailijan yhdessä kirjoittama Routasisarukset on uuden dystopisen sarjan ensimmäinen osa. Mielenkiintoisinta kirjassa on ehdottomasti sen yksityiskohtainen maailma, jonka erikoisuuksista kerrotaan toivottavasti tulevissa osissa vielä paljon lisää. Myös kirjan teemat ovat suuria ja pohtimisen arvoisia: syntyvyyden säännöstely ja perheiden muodostus, yksilönvapaus ja valtarakenteet, teknologian rooli ihmisten elämässä ja maailman vähittäisessä muutoksessa.
Sarjan ensimmäisenä osana Routasisarukset tuntuu toisinaan melko täyteenahdetulta, juonikuvion lisäksi kun mukaan on pitänyt mahduttaa monisyisen maailman esittely, suurehko henkilökaarti, kasvatti-isän lapsilleen kertomia tarinoita sekä se suuri ennustus. Ehkä juuri tämän tungoksen takia tuntuu, etteivät tapahtumat aina saa aikaa kehittyä rauhassa – suuret taistelut ja muut dramaattiset juonenkäänteet laotaan lakonisesti paperille, eikä lukija tapahtuman kaaren kiireessä pääse oikein tunnelmaan mukaan. Monet asiat tuntuvat myös tapahtuvan hippusen liian helposti: palaset loksahtelevat paikoilleen, sitä törmää kadulla kauan kadoksissa olleeseen biologiseen äitiinsä, ja jokainen vastaan tuleva tuttu liittyy jotenkin siihen pahuksen ennustukseen.
Ennustuksineen ja merihirviöineen kirja tuntuu välillä melkein liikaakin perusfantasialta, ja realistisempaa dystopiaa odottanut pettynee. Joissakin arvioissa kirjaa on kehuttu siitä, ettei se ole lainkaan synkkä – mutta eikö dystopioiden kuuluisi olla? Utopioiden vastakohtina ne ovat pelottavia visioita tulevaisuuden yhteiskunnasta, eikä tätä tarvitse mielestäni mitenkään hissutella. Nuoret ovat huolissaan maailman suunnasta siinä missä muutkin. Saatan toki olla kohderyhmää hieman vanhempi ja vaativampi, mutta itse olisin kaivannut pikkuisen lisää synkkyyttä tähän tarinaan.
On kuitenkin hienoa, että Suomessa tehdään tällaista laadukasta sarjaa. Moni odottaneekin jatko-osia jo kieli pitkällä. (Kenties osittain siksi, ettei ensimmäinen kirja oikein toimi itsenäisenä teoksena vaan jää ikävästi kesken.) Ja erityispropsit kirjailijat ansaitsevat siitä, että koneiden kontrolloinnin voima on annettu naispuoliselle päähenkilölle. Taidot olisi niin helposti voinut laittaa toisinpäin: kundille koneet ja tytölle tunteet. Hurraa siis sille, että mimmikin voi olla maaginen mekaanikko!
Eija Lappalainen, Anne Leinonen: Routasisarukset. WSOY, 2011. 400s.
