Henkilökohtaista
Henkilökohtaista-blogin kirjoittajat ovat elämän asiantuntijoita: he tutkivat muun muassa elämäntapoja, tyyliä, työtä, musiikkia ja perhettä. Henkilökohtainen on poliittista.
Teksti Hanna Kuusela
Mitä luin tänään: Maailma vuonna 2007. Tiedemiesten tulevaisuudennäkymiä.
Oletko jo syönyt metrin pituisia porkkanoita? Jos neuvostoliittolaisten tutkijoiden 50 vuotta vanhat ennustukset olisivat toteutuneet, porkkana näyttäisivät jo luudanvarsilta.
Neuvostoliittolaisten toimittajien koostama kirja Maailma vuonna 2007. Tiedemiesten tulevaisuudennäkymiä kirjoitettiin vuonna 1957. Siinä esitellään neuvostoliittolaisten tiedemiesten ajatuksia siitä, miltä maailma näyttää 50 vuoden päästä, siis kolme vuotta sitten.
Kirja on juuri sellainen löytö, joita kirppareilla pitääkin tehdä. Se avaa täysin unohdetun ja syrjäytetyn näkökulman tulevaisuuteen, meidän nykyisyyteemme.
Jos ennakkoluuloihin nojaisi, voisi luulla, että neuvostotutkijoiden ennustukset olisivat täyttä soopaa. Neukkulassahan kaikki oli pysähtynyttä, takaperoista, ja ajattelu oli aina parikymmentä vuotta länttä jäljessä. Kirja ei kuitenkaan muistuta tästä.
Toki ylilyöntejä riittää: syövän uskotaan olevan nuhan tasoinen vaiva ja kaivostoiminnan uskotaan loppuneen, mikä tuntuu niin kovin ironiselta uutisten puskiessa 24 tuntia päivässä tietoa Chilen kaivosmiehistä. Myös tekstin tyyli ja retoriikka muistuttavat tietysti sketsisarjoja, ovathan ”kotimaamme edistykselliset vallankumousmieliset ihmiset — ammoisista ajoista osoittaneet erinomaista kykyä nähdä tulevaisuuteen”.
Tästä huolimatta kirja muistuttaa ennen kaikkea siitä, kuinka samaan tahtiin lännen kanssa neuvostoliittolainen tiede kulki 1950-luvun lopulla. Kirja puhuu laser-kirurgiasta ja synteettisten aineiden voittokulusta.
Internetin ajatellaan yleisesti syntyneen, kun yhdysvaltojen puolustusministeriö alkoi kehittää sitä 1960-luvulla. Neuvostoliittolaiset ennustivat samaan aikaan, että 50 vuotta myöhemmin ”yksi ainoa johdinverkko peittää koko maapallon pinnan. Kaksi eri maanosissa olevaa ihmistä pääsee nopeasti yhteyteen keskenään”.
Itse pidän kuitenkin eniten seuraavasta tarinasta: ”On varhainen sunnuntaiaamu. Heräätte ja mieleenne juolahtaa, että unohditte eilen neuvotella ystävänne kanssa sunnuntairetkestä. Työnnätte kätenne yöpöydän laatikkoon. Sieltä otatte vähäisen kojeen, joka on kuin savukekotelo. Se on sekä televisiovastaanotin että lähetin. Samanlainen on kaikilla maapallon asukkailla.” Keskustelu ystävän kanssa alkaa, ja ”ehkäpä samalla kummastelette, kuinka edellisen vuosisadan puolivälin ihmiset saattoivatkaan tyytyä siihen, että vain keskustelivat näkemättä toisiaan, mikä sentään on hyvin tärkeää. Ja vieläpä lankapuhelimella.” Lopulta pääset ystäväsi kanssa retkelle. ”Retkestä muodostuu ihana. Teitä vain hieman harmittaa, kun ette voi seurata jalkapallo-ottelua, joka pelataan juuri samana päivänä stadionilla. Mutta miksi ette katselisi sitä kojeellanne! Istutte romanttisen järven rannalle, hengitätte raikasta metsäilmaa sekä seuraatte dramaattista kamppailua stadionilla.”
Lukiessa tulee mieleen, että ehkä iPhonen kehittämistä ei jättänytkään kesken ainoastaan Nokia.
Maailma vuonna 2007. Tiedemiesten tulevaisuudennäkymiä on unelma hurjasta kehityksestä ja edistyksestä. Siinä professorit sanovat, että ”uneksiminen on ehdottoman välttämätöntä”. Tällaiset tunnelmat on jo ajat sitten jätetty taakse. Kukaan ei oikein enää jaksa uskoa suuriin parannuksiin tai edistykseen – tai ainakin niiden ääneen sanomista pidetään pelkästään naiiviutena. Tässä mielessä kirja on vain ajankuva ja jonkinlainen reliikki ajattelusta, jota ei enää ole. Mutta niin olisivat varmaan kylmän sodan toisella puolellakin kirjoitetut kirjat. Kyllä sielläkin on metrin pituisia porkkanoita suunniteltu. Ja suunnitellaan yhä.
