Henkilökohtaista
Henkilökohtaista-blogin kirjoittajat ovat elämän asiantuntijoita: he tutkivat muun muassa elämäntapoja, tyyliä, työtä, musiikkia ja perhettä. Henkilökohtainen on poliittista.
Teksti Pertti Laesmaa
Kesä ilman Espan Jazzia on kuin talo ilman aitan polulla astelevaa emäntää.
Kesä ilman Espan Jazzia on kuin talo ilman aitan polulla astelevaa emäntää. Tätä mieltä olemme ainakin Kilun kanssa. Kumpikin taloton ja emännätön.
Kesäkuun yössä Juttiksessa vannottiin pyhät valat: Heinäkuu Espan Jazzeissa! Vieläpä vilttiä ja vaggaripaikkaa suunniteltiin piknik-eväineen.
Pari kertaa Espalla kävivät Mamie ja Heli. Hani ei kertaakaan. Tyypillistä naisten touhotusta.
Ainoa, johon voi luottaa oli Kilu. Kuten aina. Myös valoja vannomaton Pipsa on syytä erikseen mainita. Hän kävi pariin otteeseen, vaikka asuu Lahdessa.
Minulta jäi kaksi kertaa väliin. Ensimmäisellä tapasin neljännesvuosisadan takaiset duunikaverini, toiselle tytär tuli luokseni syömään.
Eija oli kutsunut Eeron, Paavon ja minut luokseen kylään. Mainio veto Eijikseltä. Olimme hyviä frendejä vuosikaudet. Siinä duunimestassa minua sanottiin Pertsaksi. Eeron idiksiä: Pertsa ja Kilu. Tuolloinen Kilu sai täysin omaa syyttään ja siivellä nimensä, vaikka oli oikeasti Risto.
”Muistan, kun sä Pertsa….” Ja höpönlöpö. Omiaan tuntuivat keksivän koko ajan.
Oli kuitenkin nastaa tavata pitkästä aikaa. Ihan yhtä kivoja olivat kuin silloin muinoin. Muisti niiltä oli vähän jo mennyt. Eivät muistaneet oikein mitään, mitä niille kerroin. Kalkkiksia.
Tämän kesäiset poissaoloni Espalla paikkasi Kilu. Vastaavasti kun Kilu oli kahdesti poissa, minä taas olin paikalla. Päivystys pelasi parivaljakollamme täydellisesti. Kilun poissaolojen syitä oli turha kysellä. Ei siltä saa tämmöisissä asioissa kunnon vastauksia.
Tänä vuonna ollaan seurattu yleensäkin suomalaista jazzia enemmän kuin koskaan. Se on erittäin korkeatasoista. Muistan takavuosilta, kun ihmettelin suomalaisen musiikin surkeaa tilaa, klassista lukuunottamatta. Seurasin kai liikaa Yleä ja Maikkaria. Ulos kentälle musiikkia pitää mennä kuuntelemaan. Samalla voi huomata myös kuinka laajalla rintamalla meillä liikutaan. Hyviä muusikkoja on vaikka kuinka, eivät vain ne kolmisen tarjottua iskelmäruhtinasta ja pari ”legendaarista” soittajaa.
Espan anti on ollut tänä kesänä hyvä ja monipuolinen. Uusia muusikkotuttavuuksia on tullut paljon. Ihan kavereiksi asti.
Vuosia sitten poistuimme tumman naisen kanssa yhdessä Espalta. Menimme kotiini, jonne hän jäi samantien moneksi kuukaudeksi. Se oli hyvä kesä. Sää oli yhtä helteinen kuin nytkin. Pääsin hänen kanssaan eroon monesta kompleksistani. Vastavuoroisesti hän sai niitä.
Nykyään Espalla liikkuminen tuntuu jo täysin turvalliselta. Charmi on kai mennyt.
