Henkilökohtaista
Henkilökohtaista-blogin kirjoittajat ovat elämän asiantuntijoita: he tutkivat muun muassa elämäntapoja, tyyliä, työtä, musiikkia ja perhettä. Henkilökohtainen on poliittista.
Teksti Pertti Laesmaa
Kirjoittaja pääsee hyväilemään kontrabassoa, jonka pohja on omenapuuta ja ääni mojova.
Siis se oli Mikko-Ville Luolajan-Mikkola, joka sen basson sinne röökihuoneeseen roudas. Ja mies kun ei edes polta.
Voi sitä soittimen hyväilyä. Aluksi M-V soitti kuin tutustumismielessä Für Elisen. Sen jälkeen hän alkoi revitellä kunnolla.
Pian paikalle tuli Jyrki Kangas. Kysyin häneltä, onko tuo hyvä kontrabasso. ”No on”, oli vastaus.
Sanoiko Jyrki, että soitin on peräti 220 vuotta vanha! Samalla hän veti vuorostaan mojovia siivuja sillä.
Sitten Jorma Ojanperä syöksyi tupakkatilaan haluten myös kokeilla bassoa. Basso kiersi tuossa kolmen ringissä kuin kossupullo.
Myös soittimen resonanssi- ja vibrato-ominaisuudet kartoitettiin käytännön kokein perusteellisesti.
M-V kysyi Jyrkiltä basson rakennusmateriaaleista. Samalla hän mainitsi, että viuluissa kansi on kuusta, pohja ja muu runko vaahteraa. Vahvistin asiantilan. Hyvähän meidän on. M-V on on aikamme Paganini. Minä puolestani olen viulunrakentaja. Kyllä. Rakensin sen kullanvärisen jazzviuluni ihan säpäleiksi menneen kiinalaisen Skylarkin osista. Hyvä tuli.
Jyrkin mukaan bassoissa materiaalien käyttö ei ole niin sidottua. Tämän basson pohja oli liimattu kasaan omenapuun palasista.
Kolmikon intoillessa kuin pienet lapset basson kimpussa, käytimme Jari Perkiömäen kanssa tilaa siihen alkuperäiseen tarkoitukseensa. Katsahdimme välillä huvittuneina toisiimme. Mitäs me sitä soittelemaan, Jari fonisti ja minä piippumies. Tokihan meidänkin piti kuitenkin koskettaa sormella tuota ihmettä.
Ikkunan läpi näin, että Darryl Hall paineli jo palsa päällä kämpilleen. Ei huomannut missä hänen bassonsa on.
Me puolestamme päätimme, että Birdlandin jamit tullaan jatkossa pitämään aina röökihuoneessa.
Ennen yöjameja Birdlandissa esiintyi Cedar Walton Quintet. Siinä soittivat Cedar Walton (piano), Piero Odorici (tenorisaksofoni), Roberto Rossi (pasuuna), Darryl Hall (basso) ja Willy Jones (rummut).
Walton oli joka suhteessa täydessä ja oivassa iskussa.
Suomen Anita O’Day, Reija Lang oli käynyt jo edellisenä iltana Birdlandissa. Hän lausui käyntinsä jälkeen tuoreeltaan: ”Waltonin sormet on kuin perhoset kun ne kiitävät koskettimilla kevyesti ja uljaasti.” Reijalla se on tuo sana hallussa.
Puhaltimet hoitivat hienosti ja tarkasti osansa. Miehet vetelivät myös komeita sooloja.
Pasuunaa kuulee turhan harvoin nykyään. Se on makee soitin.
Piero taas tuli minulle illan mittaan muutenkin hieman tutuksi. Oltiin pariin otteeseen yhdessä röökillä (minä siis piipulla). Tosi mukavan tuntuinen mies.
Darryl Hall oli bassoineen todellinen ilmiö! Kovin usein ei näe noin täysillä mukana olevaa muusikkoa.
Ilmiö oli myös rumpali Willy Jones. Jestas! Hän soitti vähän samalla tyylillä kuin Philly Joe Jones. Philly Joesta sanottiin, että hän soitti aina kovaa ja täydellä rähinällä. Ainakin Willy Jones osasi soittaa myös tarvittaessa hiljempää.
Aivan upea jazzilta! Toivottavasti Birdlandissa järjestetään tällaisia paljon jatkossakin. Pidettäköön sitten vaikka viikonloppuisin taluodellisesti tuottavampia bileiltoja.
Toki pyysin Hennaakin messiin iltamiin. Hän harmitteli tilannetta, koska hänellä oli samaan aikaan personal training. Lohdutteli minua sillä, että on ainakin timmimmässä kunnossa, kun seuraavan kerran nähdään.
Vielä timmimpi?! HUH!
