Henkilökohtaista
Henkilökohtaista-blogin kirjoittajat ovat elämän asiantuntijoita: he tutkivat muun muassa elämäntapoja, tyyliä, työtä, musiikkia ja perhettä. Henkilökohtainen on poliittista.
Teksti Ilmari Majuri
Timo K. Mukka palasi aina Orajärvelle. Nyt syntymäkoti rapistuu.
Ajoin ystäväni uskollista Corsaa läpi Pellon kunnan keskustaajaman. Maantie koukkasi aivan joenrantaan ja ohitimme kyltin, jossa luki ”Hannunranta”. Onko tässä nimivaikute, Timo K. Mukan luomalle ”Siskonrannalle”?
Vain hetkeä aikaisemmin taaksemme oli jäänyt valkoinen kirkko. Katsoin silloin ystävääni kysyvästi. ”Mennään vain.” Tein uukkarin ja niin aloimme käydä läpi nuorehkon mäntymetsän reunustamaa hautausmaata.
Etukulmauksesta löytyi lopulta vaatimaton, vaaleanruskea luonnonkivi, jossa oli 29- vuotiaana sydänkohtaukseen menehtyneen kirjailijan nimi, syntymäaika ja kuolinpäivä. Hautakiven oikeaa yläkulmaa koristi teksti ”Voi rakkaani, rakkaani maa!”
Timo Kustaa Mukka oli päässyt isänsä Eemeli Mukan viereen. Isän hautakivi oli vieläkin vaatimattomampi, pieni, musta, maassa makaava kivilaatta kuluneilla henkilötiedoilla. Isän kuolema oli silloin 18-vuotiaalle Timolle kova isku.
Seisoin haudalla ja löytämisen ilo muuttui hetkessä mielenliikutukseksi. Tunsin itseni typeräksi. Hienotunteinen ystäväni jätti minut haudalle yksinäni, naiskolmikko haasteli läheisellä vesipisteellä kotoisasti hoon päältä.
Matkan jatkuessa keskustan pohjoispuolelle jäi taakse Eero Mäntyrannan hiihtäjäpatsas. Aikoinaan Pellossa sanottiin Mäntyrannan tuoneen kotikunnalleen ”kultaa ja kunniaa”, ja Mukan taas tuovan ”pelkkää häpeää”. Mäntyrannan patsas on maailman ensimmäinen urheilijapatsas, joka on pystytetty urheilijalle tämän elinaikana. Mäntyranta on samalla ensimmäinen suomalainen dopingista kärähtänyt urheilija. Hän jäi kiinni amfetamiinin käytöstä jo vuoden 1972 SM-kisoissa, mutta käry salattiin julkisuudelta. Mäntyrannalle perustettiin aikanaan myös museo; sekin on nyt suljettu.
Mukka mökki sitä vastoin rapistuu ajan saatossa. Se löytyy alkuperäisessä asussaan, kuusitoista kilometriä Pellosta Kilpisjärven suuntaan ajaessa. Orajärven kylätie kääntyy vasempaan ja kulkee pikitien kanssa samaa linjaa. Mökki jää kapealle kaistaleelle kahden tien väliin. Punainen maalipinnaltaan hilseilevä rakennus ei näy valtatielle, koivunvesat ja pajupöheiköt estävät näkymän. Vanha porrasluuta toimii oven pönkkänä, rikkoontuneita ikkunoita on paikkailtu teipillä ja pahvinpaloilla. Pihapiiri on pahoin umpeenkasvanut. Vain mökin edustan ruoho on leikattu lyhyeksi. Siinä on lahovikainen, aikoinaan puupölleistä tehty ulkopöytä ja tuolit, grilli ja pahoin ajan hampaan purema päivänvarjo.
Syntymäkoti koitui kirjailijan kohtaloksi. Mukka teki useita irtaantumisyrityksiä, mutta palasi aina takaisin Orajärvelle. Senkin jälkeen, kun kunta heitti Mukkien tavarat Orajärven koulunvintistä kartanolle. Nykyisin matkustajakotina toimivan koulurakennuksen keittiön maaliseinän alla uskotaan olevan Timo Mukan maalauksia. Mukka muistetaan pääasiassa kirjailijana, mutta lesken, kuvataiteilija Tuula Mukan hallussa on käsikirjoitusten lisäksi mittava kokoelma maalauksia, piirrustuksia ja valokuvia. Leski kantaa huolta jäämistön kohtalosta.
Pellon kunnanvaltuuston puheenjohtaja Eero Ylitalo esitti keväällä 2007 pahoittelut kunnan puolesta taiteilijaparin saamasta kohtelusta, muun muassa häädöstä kesällä 1970. Leski oli pahoitteluista mielissään, se kun oli ensimmäinen kerta kun kunnan taholta myönnettiin jotain väärää tehdyksi.
Valtuuston puheenjohtajalle pahoittelujen esittäminen oli vaikeaa. ”On selvää, että jos ajan ratasta voitaisiin kääntää taaksepäin, olisi tehty toisenlaisia päätöksiä. Niillä tiedoilla ja ymmärryksellä päädyttiin ratkaisuun, joka jälkikäteen voidaan todeta virheeksi.”
Ihmiset tekevät virheitä ja asioista on helppo saivarrella jälkikäteen. Helsingin kaupunki on tekemässä juuri parhaillaan samankaltaisia ratkaisuja kuvanveistäjä Miina Äkkijyrkän suhteen.
Mukka haudattiin vaatimattomin menoin Pellon kirkkomaahan. Läheinen ystävä, Reidar Särestöniemi teki aikoinaan muistoksi peltisen Mukka-reliefin. Se löytyi kuitenkin sadankahdenkymmenen kilometrin päästä: seuraavasta käyntikohteestamme, Kittilän Särestöniemi-museosta.
