Henkilökohtaista
Henkilökohtaista-blogin kirjoittajat ovat elämän asiantuntijoita: he tutkivat muun muassa elämäntapoja, tyyliä, työtä, musiikkia ja perhettä. Henkilökohtainen on poliittista.
Teksti Mira Karjalainen
Hasselhoff, Coelho ja Tsehov kuuluvat suorituspaineettomaan lomaan.
Nyt kun on taas aika yrittää saada mahdutettua itsensä työn ääreen, on hyvä kerrata mikä meni tällä kertaa lomailussa pieleen. Lomailuhan ei koskaan vastaa odotuksia, eikä ole riittävää. Mistä johtuu, etten olekaan loman jäljiltä vakuuttunut omista rajattomista voimavaroistani, into piukkana ilmoittautumassa ranskankurssille ja vapaaehtoistyöhön, sopimassa duunissa itselleni lisäprojekteja?
Onnistunut lomailu vaatii sekä pintatason lomaa että syvätason lepuuttelua. Kutsun näitä sorsa- ja kaskelottilomiksi.
Sorsaloma ahtaa itsensä täyteen toimintaa ja tapahtumia. Sorsaloma käy ulkomailla, lentää festivaaleilla, toteuttaa jonkun projektin (”perustin viime viikolla kansalaisjärjestön, ollaan verkostoiduttu jo 32 maan kanssa” tai ”kirjoitin kesällä runokirjan bengaliksi, nyt siihen oli aikaa”), kokee kaikkialla kaikkien kanssa ja kaiken aikaa. Kaskelottiloma taas ei liikahda minnekään, kärrää korkeintaan itsensä mökille viikkokausiksi tai tuijottaa kotosalla kaikki television tarjoamat kesäleffat ja David Hasselhoff -uusinnat. Kaskelottilomalle projektiksi riittää aamiashankinnat – Suomenlinna on hitusen turhan kaukana mahtuakseen juuri tämän kuluvan kesän aikatauluihin.
Sorsaloma siis räpsyttää pinnalla nähden kaikki rannat tuottaen uusia kokemuksia ja sitä myötä ruokaa mielelle. Kaskelottiloma taas ei tee näennäisesti mitään, mutta pinnan alla tapahtuu. Kaskelottilomailu kyntää syvissä vesissä tuottaen satunnaisesti suuria oivalluksia, kuten sen että Paulo Coelho ja Anton Tsehov ovat sielunveljiä. Jos minulla olisi ollut lomassani vähän enemmän sorsaa kaskelotin sijaan, en ehkä olisi koskaan tullut keksineeksi tuota suurta Coelho-Tsehov -vertausta ja kirjalliset toverini voisivat moikata minua ilman spontaania yskänkohtausta. Molempia tarvitaan (siis lomatyyppejä, ei Coelhoa), eikä kaskelottilomaa tule yliarvostaman sorsailun kustannuksella.
Nyt kesän jäljiltä katson taakseni ja mietin miten tämän kesän lomailu minua kohteli. Oliko tarpeeksi kaskelottia, entä sorsaa? Näinkö, koinko, lepäsinkö? Lettuaamiaisen laiturilla nauttineena, varpaita järvessä lillutellen ja maitokahvia siemaillen huomaan, että työmotivaatio olisi ihan huipussaan, jos loma kestäisi ihan vain muutaman kuukauden pitempään. Mahtuisi sitten enemmän kaskelottisorsaa joukkoon.
