Suomi järkyttyi tiistaina aamupäivällä, kun uutiset Viertolan koulussa Vantaalla tapahtuneesta ampumisesta levisivät. Tiedättekö sen tunteen, kun avaatte uutissivuston ja tausta onkin vaalean sijaan sysipimeä? Vaikka maailma tuntuu tällä hetkellä olevan täynnä turruttavaa pahuutta, tapahtunut ylitti silti käsityskyvyn.

Tällaisessa tilanteessa tiedot tapahtuneesta ovat vajavaisia, ja ajatukset harhailevat helposti spekulaatioihin. Niin Voimankin toimituksessa. Tietoa tulee ripotellen, ja vaikka viranomaisten kriisiviestintä tekee parhaansa, ei se voi pysyä inhimillisen tiedontarpeen perässä. Lisäksi huomioitavana on muitakin asioita kuin yleisön tiedonjano. Uhrien omaiset tulee tavoittaa ensin, tutkintaa suojata ja välittää eteenpäin vain varmaa tietoa.

Erilaisten tragedioiden juurisyyt eivät valitettavasti aina ole välittömästi hahmotettavissa, vaan ihmismieli joutuu kestämään epävarmuutta. Tällöin kiintopistettä haetaan tapahtuneen mahdottomuudesta ja sen epätodennäköisyydestä spekuloimalla. Eihän näin voi käydä, ei ainakaan täällä? 

Vantaan tapauksessa Viertolan aluetta kuvattiin heti tuoreeltaan suorassa uutislähetyksessä ”lintukodoksi”. Siis sellaiseksi, jollaisessa ei kouluampumisia pitäisi tapahtua. Herää kysymys, lisäsikö mediassa järkytystä ampumisesta se, missä se tapahtui. Olisiko tragedia sopinut paremmin kuvaan, jos se olisi tapahtunut jossain muualla kuin omakotitalovaltaisella alueella? Miten silloin reagoisimme? Mitä pidämme lintukotona? Tulee kuitenkin muistaa, että jokainen alue on jollekin koti ja oma lintukoto.

MAINOS. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.

Suorassa lähetyksessä pressiliivi päällä seisovan toimittajan tulisi välttää ennakkoluulojen toistoa. Vaikka lintukotoreaktio on inhimillinen, se on toiseuttava. Ampumisia ei pitäisi tapahtua yhtään missään, ja eilisen kaltainen väkivallanteko on järkytys, tapahtui niin missä tahansa. 

Kaduntallaajia ei sanavalinnoistaan voi moittia, sillä heidän kokemuksensa ovat subjektiivisia. Siksi tilanteessa korostuu median vastuu. Kun yleisö janoaa selityksiä ja on alttiina päivittelemään tapahtunutta ja jakamaan tuomioita, tulee toimittajien olla raportoinnissaan erityisen tarkkana.

Tosiasia on myös, että jokainen lintukoto voi järkkyä. Suomessa on paljon pahoinvointia, eikä se säästä lopulta ketään meistä. Tragedia osui Viertolan koululle, mutta siitä on puhuttu vain ajan kysymyksenä. 

Elämään kuuluvat epätäydellisyyden ja epävarmuuden tunteet, ja tällaisina hetkinä ne tuntuvat ottavan vallan. Silti voimme tehdä paljon, jotta Suomi olisi yhä useammalle se lintukoto, jossa haluamme elää. Voimme pitää huolta toisistamme, mutta myös siitä, että yhteiskuntamme turvaverkot kantavat niin, ettei kukaan joudu sellaiseen umpikujaan, johon tässä tapauksessa 12-vuotias tekijä on ajautunut. 

Monet lapset voivat huonosti, ja samaa voi sanoa aikuisista. Keskustelukulttuuri on raaistunut kauttaltaan ja väkivallalla vihjailu tai uhkailu on jo arkipäiväistynyt. Väkivallan arkipäiväisyys muokkaa koko yhteiskuntaa, ja sen vaikutukset valuvat myös lapsille.

Tätä kirjoittaessa poliisi on vahvistanut teon motiiviksi kiusaamisen. Kiusaaminen kaikissa muodoissaan tulee saada loppumaan. Kiusaaminen ei synny tyhjiössä vaan osana yhteiskuntaa. Suomi ei saisi jakautua meihin ja heihin – ja siinä medialla kaikissa muodoissaan on erityisen suuri vastuu. Skandaalijournalismi ja repivä somekeskustelu ruokkivat pahimpia puoliamme.

Tapahtuneesta käynnistyy arvattavasti valtava jälkipyykki, jonka lomassa esitetään todennäköisesti populistisia heittoja rikosoikeudellisen ikärajan laskemisesta. On väärin tragedian uhreja kohtaan käyttää tilannetta hyväksi poliittisten irtopisteiden keruussa. Sen sijaan maali tulee pitää kaikissa toimenpiteissä kirkkaana: miten tällainen voidaan estää tulevaisuudessa? 

Yksinkertaista vastausta ei ole. Selvää on, että lasten ja nuorten pahoinvointiin olisi pitänyt tarttua jo aikoja sitten sosiaalipoliittisilla, kokonaisvaltaisilla ja ennaltaehkäisevillä toimenpiteillä. Konkreettisista keinoista voidaan olla erimielisiä, mutta keskustelussa on syytä pohtia, onko räväkimmältä kuulostava keino todellinen lääke ongelmaan. Rikosoikeudellisen ikärajan laskeminen ei saa lapsia voimaan yhtään paremmin.

• 3.4.2024
• Kirjoittanut Vilppu Rantanen