Vellamonkatu 30
Vellamonkatu 30 on paikka, jossa Voimaa toimitetaan. Samassa talossa työskentelee kaikenkirjava joukko talouden, rauhantyön, luonnonsuojelun ja politiikan asiantuntijoita.
Lempileikkini lapsena oli lentää legoista rakennetulla lentokoneella ja pudottaa se keskelle autiota saarta. Kone tuhoutui, mutta kaikki matkustajat pelastautuivat heittoistuimien ja laskuvarjojen avulla. Saari oli melko perinteinen Robinson Crusoe -saari ilman juuri muuta kuin paria palmua, ja robinsoniaadista se kehittyi jonkinlaiseen Civilization-pelimaailmaan.
Pelastautuneet alkoivat nimittäin rakentaa uutta yhteiskuntaa lentokoneen romuista. He kasasivat pieniä kerrosmajoja, aitasivat itselleen vihannestarhoja ja rakensivat laitureita kalastamista varten.
Kehityspsykologi Alison Gopnik nimittää tällaista lapsen mielikuvituksen luomaa yhteiskuntaa parakosmokseksi. Perinteisesti mielikuvitusmaailmana pidetty sana voidaan nähdä laajempana ja tarkempana sosiaalisena fantasiana: se on ikään kuin jatkoa mielikuvitusystäville ja avartaa lapsen maailmaa keksittyyn maailmaankaikkeuteen omine kielineen, maantieteineen ja historioineen.
Narnian tarinoista tunnettu lastenkirjailija C. S. Lewis kuvitteli veljensä Warnien kanssa jo lapsena valtavia mielikuvitusmaailmoja. Influenssaepidemian ravistellessa Iso-Britanniaa 1800-luvulla veljekset lukivat eristyksissä kaikkea mahdollista ja kehittelivät omia eläinten kansoittamia parakosmoksia keskenään. Ne eivät olleet vain satuja, vaan käsittelivät niin arkkitehtuuria, taloutta kuin hallintomallejakin.
Muistan itse, miten mahtavaa oli piirrellä alakouluikäisenä karttoja ja kuvitteellisia kaupunkeja savannien ja hiekka-aavikoiden reunoille, piirtää meren keskelle tuntemattomia saaria ja pohtia millaista kieltä niissä puhuttaisiin. Parakosmos uursi mielikuvitukseen railoja, jotka näkyvät yhä työssäni kirjailijana.
Suurimmat innoittajani löytyivät tietysti lastenkirjallisuuden puolelta. Thorbjørn Egnerin kuvittelema Kardemumman kaupunki kiehtoi pientä mieltä, samoin Muumilaakson hurjat tapahtumat tai Herra Huun omituiset seikkailut. Maailma ei synny itsestään, se vaatii esikuvia.
Suomalaisessa kasvatuksessa on painotettu lukemista. Kirjastolaitoksemme on ollut ylpeyden aihe vuosikymmeniä, aiemmin myös koululaitoksemme. Suurimmassa osassa maailmaa tuntematon äitiyspakkauskin pitää sisällään loruja ja tarinoita.
Nyt lukutaito on kuitenkin rapistumassa. Äidinkielen opettajien mukaan oppilaiden kielitaito ei riitä omien ajatusten sanoittamiseen. Turun Sanomat uutisoi siitä, että jopa Turun yliopiston opiskelijat pitävät kirjojen lukemista liian vaikeana. Entinen PISA-tulosten menestyjä Suomi putoaa tuloksissa vuosi vuodelta alaspäin. Syy on heikon kielitaidon ja lukemisen ymmärtämisen, joka vaikuttaa myös matemaattisiin taitoihin.
Samaan aikaan poliittinen johto leikkaa kulttuurista. Kirjastojen vähälevikkisen laatukirjallisuuden ostotuen poistaminen hankaloittaa eniten muun muassa lukemishaasteisille tarkoitetun selkokirjallisuuden saatavuutta, mutta myös vaativan kirjallisuuden, vaikkapa esseistiikan ja runouden julkaisemista. Arvonlisäveron hämmentävä korottaminen maailman huipulle nostaa kirjan hintaa ja vähentää myyntiä.
Jos lukeminen yhä edelleen vähenee ja mielikuvitus heikkenee, tulevaisuus näyttää lohduttoman harmaalta. Tulevaisuudenvisiot typistyvät esityksiksi, utopiat harmaaksi itseään toisintavaksi massaksi. Kehitys voi kulkea käsi kädessä vain kuvittelutaidon kanssa.
Jos et itse lue kirjoja, osta niitä edes lapsellesi. Konkreettinen fyysinen kirja luo esineenä ruumiillisen kontaktin tekstiin. Lapsi näkee, että kuvitellusta voi tulla totta, kummallisimmatkin mielen hahmotelmat voivat konkretisoitua.
Lastenhuoneen kirjahylly on innostava aarreaitta täynnä kuviteltuja todellisuuksia. Lapsi joka osaa tarttua kirjaan, ei koskaan ole yksin eikä hänestä tule mielikuvituksetonta aikuista. Parakosmos on lastenkasvatuksen syvintä perustaa, josta ammentamalla myöhemmin aikuistunut lapsi saa muutosideoita elämäänsä, ehkä jopa kaunokirjallisiin teoksiin.
Lukemattomilla aikuisilla kun on tapana taantua sen verran, että villeimpiä utopioita ei enää haluta ottaa vakavasti. Sen näkee, kun katsoo Suomen hallituksen työskentelyä, jossa tulevaisuuden visiot rajoittuvat vain leikkauksiin.
Kirjoittaja on noin 60 teosta kirjoittanut kirjailija ja Suomen Kirjailijaliiton puheenjohtaja.
