Vellamonkatu 30
Vellamonkatu 30 on paikka, jossa Voimaa toimitetaan. Samassa toimistossa työskentelee kaikenkirjava joukko talouden, rauhantyön, luonnonsuojelun ja politiikan asiantuntijoita.
Kun olin saanut tuotua muuttokuormani uuteen kotiini Helsingissä helteisenä kesäpäivänä, kävin ystävieni kanssa lähikaupassa ostamassa juomista. Myyjä seurasi kolmen hengen seuruettamme tiiviisti hyllynvälistä toiselle. Olin pöyristynyt.
Ystäväni totesivat vain, että tervetuloa kaupunkiin.
Olen pienestä asti ollut sydämeltäni maalaistyttö. Lapsuuteni pienessä eteläpohjalaisessa Ähtärissä oli täysin tavanomainen, mutta ymmärsin kuitenkin, että minä ja perisuomalaiset ystäväni elämme hieman erilaisissa maailmoissa, sillä olen romani. Se ei kuitenkaan koskaan ollut esteenä ystävyydelle tai syy eriarvoisuudelle koulussa. Sain lapsuudessani vahvan itsetunnon. Maaseudulla asuessani en muista yhtäkään tilannetta, jolloin romaniuteni olisi koettu mitenkään negatiivisena, enkä koskaan joutunut tilanteeseen, jossa minut olisi leimattu vain ja ainoastaan pelkäksi romaniksi. Olen saanut olla yksilö, Natasha.
Kun muutimme Seinäjoelle ollessani 12-vuotias, sain ensimmäisen kerran esimakua siitä, millaista on olla romani isommassa kaupungissa. Kuudennella luokalla joku luokkani pojista vitsaili romaneista käyttäen erilaisia haukkumasanoja, ja opettajani nauroi oppilaiden mukana. Kiusaamisen pelossa päätin, että en voi paljastaa taustaani uusille ystävilleni tai luokkalaisille. Kaipasin kotikylääni, jossa koin yhteenkuuluvuutta muiden kanssa.
Kasvaessani aikuiseksi identiteettini romanina kuitenkin vahvistui ja vähitellen ”salaisuuteni” tuli julki. Loppujen lopuksi se oli aika pieni uutinen, ja monet sen olivat jo itsekin päätelleet. Ja noin 20-vuotiaana päätin ottaa askeleen aikuisuuteen ja pukea ylleni perinteisen romaninaisen asun – samettisen hameen sekä pitsikoristeisen röijyn. Elin tavallista elämää, kävin töissä ja vietin aikaa läheisteni kanssa. Minua ei koskaan pelottanut mennä julkisille paikoille tai vaikkapa lähikauppaan, sillä tiesin että minuun suhtaudutaan kuin keneen tahansa. Näyttävästä pukeutumisestani huolimatta sulauduin joukkoon.
Helsingissä pudotus todellisuuteen oli raju. Koko elämäni olin saanut käydä rauhassa kaupassa ilman, että minua epäillään mistään pelkän asuni perusteella. Koska olen romaniaktivisti enkä voi sietää eriarvoistamista, puhuin myyjän kanssa. Myyjä kertoi, että seuraa meitä, koska kaupassa on joskus aiemmin käynyt romaneita, jotka olivat varastaneet. Se oli ensimmäinen kerta elämässäni, kun minua ei nähty yksilönä, ja se tuntui oudolta.
Kohtasin muulloinkin joko suoraa tai piilorasismia. Esimerkiksi julkista liikennettä oli kiusallista käyttää, sillä lähijunassa ihmiset monesti päivittelivät isoon ääneen yhtä sun toista negatiivista romaneista.
On minulla hyviäkin kokemuksia kaupunkilaisten kanssa. Muutamia kertoja sivustaseuraajat puuttuivat kauppojen tai ravintoloiden syrjintään itseäni sekä muita romaneja kohtaan. Kerran mennessäni syömään suosittuun ravintolaan, minut päästettiin muitta mutkitta sisään. Kun totesin, että onpa ihanaa vain kävellä sisään ongelmitta, minulle vastattiin, että meille ovat tervetulleita kaikki. Siitä tuli hyvä olo.
Työelämässä pääkaupunkiseudulla sain rikkoa ennakkoluuloja. Erityisesti nuorten aikuisten keskuudessa huomasin, että minuun ei suhtauduttu varauksella, vaan otettiin vastaan samalla tavalla kuin pääväestön edustaja.
Tällä hetkellä asun jälleen maaseudulla, enkä joudu pohtimaan, saanko käydä ruokakaupassa rauhassa. Olen taas vain Natasha, ja siihen tyytyväinen. Toisinaan kaipaan ison kaupungin melskeeseen, mutta nyt totean, että maalla on mukavaa.
