Kun ensimmäistä Voimaa kärrättiin telineisiin vuonna 1999, mediamaailma näytti erilaiselta kuin nyt. Voima oli perustettu ajatellen, että kopioimalla silloin muodissa olleen City-lehden, sitä haastaneen Like Uutisten ja New Yorkissa vaikuttaneen Village Voicen ilmaisjakelulehtiformaattia voitaisiin saavuttaa perinteisiä kulttuurilehtiä laajempi levikki ja enemmän vaikuttavuutta.

Liiketoiminnallisesti innovatiivista oli kriittisten kuluttajien äänenkannattajaksi julistautuminen. Debyyttilehden ”alapääkirjoituksessa” manifestoin itse: ”Tehokkaan mainonnan kannalta kiinnostavia eivät ole vain kuuliaiset kuluttajat. Todelliset trendintekijät löytyvät kapinallisten suunnalta.”

Samasta kirjoituksestani voi löytää myös kulttuurimarxilaista aikalaishavannointia: ”Keskittyvää maailmantalouden brutaalia välinpitämättömyyttä vastaan kamppaillaan jo nyt yhdistelemällä erilaisia taloudellisia, sosiaalisia ja ekologisia vastavoimia. Ympäristö- ja kehitysmaa-aktivistien barrikadilla kohtaavat myös monimuotoisempi yrittäjyys ja kainuulaisten paikallistuottajien traktorit.”

Nykyään kriittinen kuluttaminen on jo valtavirtaa, mutta samalla ovat muuttuneet median kuluttamisen tottumukset. Lehtiä ei tilata eikä osteta irtonumeroina entiseen tapaan. Enemmän kuin paperilta niitä luetaan digitaalisilla alustoilta, joissa journalismi usein hukkuu mainosten ja manipulaation loputtomaan suohon.

MAINOS. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.

Lehtien mainostulot pakenevat hakukoneiden ja sosiaalisen median äärettömään avaruuteen, jossa negatiivisia vastakkainasetteluja suosivat algoritmit vähentävät mahdollisuuksia markkinoida asiasisältöjä mökän ja mouhotuksen sijaan.

Samaan aikaan jopa lehdistönvapauden mallimaa Suomessa poliittinen ilmasto on muuttunut journalismille vihamieliseksi, mikä näkyy nykyhallituksen halussa supistaa Yleisradiota ja leikata muunkin median tukia. Esimerkiksi kulttuurilehtien valtionapu putoaa ensi vuonna 12,5 prosenttia. Se oli jo alun perin paljon vähemmän kuin Ruotsin, Norjan tai vaikka Viron vastaavat.

Eikä tässä vielä kaikki. Ensi vuodelle koko kulttuurikentälle osuvat leikkaukset kurjistavat ilmaisunvapautta Suomessa ja tulevat viemään myös kulttuurimedioiden ilmoitustuloista ison siivun. Samassa vuotavassa veneessä ollaan.

Kaikesta tästä ja samanaikaisen fasismin ja trumpismin noususta huolimatta syvään epätoivoon ei ole syytä. Minna Canthia siteeratakseni: ”Kautta historian totuus ja rakkaus ovat aina voittaneet.”

Journalismi ­on tänään yhä vahvemmin kutsumusala, ja juuri siksi meillä on jotain mitä rahalla ei saa: etuoikeus tehdä työtä, jolla tarkoitus. Lisäksi on selvää, että merkityksellisille sisällöille on aina lopulta kysyntää, vaikka hetkellisesti sisällön ja yleisön yhteen saattaminen voi olla tavanomaista vaikeampaa.

TikTok, Youtube ja Facebook ovat esimerkkejä tämän päivän kuluttajia koukuttavista alustoista, joiden ylivalta ei ole ehdoton eikä loputon. Yhä useampi median kuluttaja on alkanut arvostaa automaattiohjauksella tietoa ja hupia tarjoilevien hovimestareiden sijasta klassisia tiedon käyttöliittymiä: elävän musiikin konsertteja, valon ja varjon leikkiä valkokankaalla, kädessä hypisteltävää painotuotetta ja vanhaa kunnon journalismia, jonka faktat on tarkistettu.

Aina pyörää ei tarvitse keksiä uudestaan. Malja sille.

Kirjoittaja on Voiman kustantaja vuodesta 1999 ja Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liiton puheenjohtaja.

• 20.11.2024
• Kirjoittanut Tuomas Rantanen