Ars Liberan gallerian tämänhetkisinä näyttelyinä on esillä kaksi toisistaan varsin vahvasti poikkeavaa kokonaisuutta. Yläkerran tilassa vierailijaa odottaa Henri Ijäksen vastakkainasetteluilla leikittelevä esinekoosteista ja videosta rakentuva esitys. Alakerrassa on katsottavissa Haidi Motolan videoteos, jossa taiteilija tutkii dokumentaarisella otteella oman lähisukunsa historiaa.
Henri Ijäksen näyttely on nokkelia oivalluksia sisältävä tutkielma, jossa leikitellään luonnollisuuden ja keinotekoisuuden synteesillä. Teoksissaan taiteilija vieraannuttaa, hämärtää oletuarvoisia muotoja ja ominaispiirteitä, ja luo uusia tasoja. Tehokeinona tämä toimii verrattain hyvin. Teoksiin nivoutuva rajapinta-ajattelu luo vahvan jännitteen. Kohtaamiset, yhdistelyt ja vastakkainasettelut vaikuttavat huolellisesti harkituilta.
Teosten esille asettaminen on toteutettu sinänsä nokkelasti – katsoja joutuu etsimään teokset galleriatilasta. Tämä tukee kokonaisuuden minimalistista luonnetta ja käsitteellistä poljentoa. Näyttelyyn tutustuvan varaan jää tulkita, kuinka paljon lisämerkityksiä se lopulta tarjoaa ilmaisun ja sisällön tueksi.
Osittain Ijäksen teoksista huokuu selkeä pastissihenkisyys, jonka voi nähdä heijastuvan jo varhaiseen nykytaiteen kuvastoon. Vaikka jotkin ratkaisuista tuntuvat turhan kliseemäisiltä, lienevät taiteilijan tarkoitusperät oletettavasti – ja toivottavasti – tietoisia valintoja.
Vaikka Ijäksen näyttely tarjoaa sellaisenaan mahdollisuuksia oivalluksiin, on siinä heikko kohtansa. Videoteos vaikuttaa jokseenkin irralliselta. Tapahtumien rytmitys, äänen ja visuaalisen sisällön suhde, ovat ennalta arvattavissa – teoksen olisi voinut toteuttaa omaperäisemminkin.
Gallerian alakerrassa esillä oleva Haidi Motolan dokumentaarinen videoteos on varsin koukuttava, ja herättää monitasoisuudessaan ajatuksia. Teoksen lähtökohtana on Motolan isoäidin vaiherikas ja ositttain hämärän peitossa ollut elämäntarina, jota taiteilija käy pala palalta selvittämään. Luonteva kerronta viettelee vastaanottajan, pitää otteessaan, ja jättää lopulta jälkeensä enemmän kysymyksiä kuin vastauksia.
Teoksen teemoista keskeisimpänä voi pitää totuuden etsimisen sijaan totuuksien tulkitsemista. Kokonaisuudessa korostuu kysymys siitä miten pitkälle ihminen on valmis menemään oman identiteettinsä ulkopuolelle selviytyäkseen – vähintään yhtä kiinnostava pohdinnan aihe on siitä lankeava velka ja sen kertautuminen. Teosta voi tarkastella selviytymistarinana, jonka heijastuspinnalta häivähtää eurooppalaisen ihmisen tarina sodan jälkeisten raunioiden kautta henkiseen autiomaahan. Totuuden muodot ja kertomukset elävät yksilötasolla ja kollektiivisessa muistissa, kunnes ne lopulta katoavat historiaan.
Motolan video on rohkea tutkielma inhimillisyydestä tasolla, jota taiteilijan henkilökohtainen suhde aiheeseen alleviivaa. Minuuden ja identiteetin tarkastelu korostavat teoksen intensiivisyyttä. Kerronta etenee eri tasoilla ajan ja paikan, läsnäolon ja toiseuden, rakenteissa. Oikean ja yksiselitteisen vastauksen saaminen ei lopulta ole ydinkysymys. Sen sijaan tarinan viehätys syntyy tasojen ja tapahtumakenttien vuorottelusta, lukuisista mahdollisten selitysten verkostoista. Analysoiva ja heijastava ote jaksaa kantaa läpi koko videoteoksen, vastausten etsiminen synnyttää uusia kysymyksiä, ja edelleen uusia merkityksiä löydetyille totuuksille.
Juha-Pekka Pohjalainen
HENRI IJÄS: Ghosts
HAIDI MOTOLA: Esperia II: À Découvrir Post-Mortem
7.-18.8.2019, Galleria Ars Libera, Kuopio
Kuvat 1-2: Veera Launonen
Kuvat 3-4: Haidi Motola
http://arslibera.com/galleria/
