Naisia huoneen lattialla. Haastateltavaa kuvataan kännykkäkameralla.

ElokuvaKirjoittanut Sanni Purhonen

DocPoint online

Lukuaika: 3 minuuttia

DocPoint online

Normaalin rajoillaNormaalin rajoilla

Sanni Purhonen tutkii vammaisuuden ja muiden kaavoista poikkeamisen kuvia elokuvissa, televisiosarjoissa ja ylipäänsä taiteessa, viihteessä ja elämässä. Blogin kirjoittaja on runoilija, Kynnys ry:n tiedottaja, kriitikko ja elokuvahullu.

Dokumenttielokuvafestivaali DocPoint pyörähtää käyntiin valtakunnallisena verkkofestivaalina 31.1.–6.2.2022. Mukana on runsaasti kansainvälistä huomiota saaneita leffoja, joista useampi käsittelee toiseutta ja tavalla tai toisella myös vammaisuutta.

Eräs festivaalin kiinnostavimpia kokonaisuuksia on mestarillisen Pirjo Honkasalon retrospektiivi, johon kuuluu myös pyhän ja pahan trilogia (Mysterion, 1991, Tanjuska ja 7 perkelettä, 1993 sekä Atman, 1996). Sen keskimmäisessä osassa tavattu 12-vuotias valkovenäläinen Tanjuska oireilee oudosti ja on esimerkiksi väliin lakannut puhumasta, syömästä ja juomasta.  Tämän seurauksena tytön isä on tuonut hänet asumaan kauas äidin ja siskon luota virolaiseen kylään. Siellä paikallinen pappi isä Vasili manaa tytöstä riivaajia. Lääkäreiden mukaan Tanjuskalla on skitsofrenia. Isä Vasilin ankarassa maailmassa lääketiede kuitenkin nähdään lähinnä uhkana sielulle.

Pikkutytöt huivit päässään.
Tanjuska ja 7 perkelettä

Honkasalon lähikuvat Tanjuskan ja muiden tapaamiemme henkilöiden kasvoista kertovat paljon. Uskonnollisen fanatismin ja perheen syyllistämisen seuraukset ovat selviä ja peruuttamattomia. Välilllä toistuvat seremoniat paljastavat jo oman naurettavuutensa.  Tuntuu uskomattomalta, että tässä ollaan 90-luvulla. Vaikka Tanjuskan kohtalo jää tuskallisen avoimeksi, on siitä ollut tärkeä kertoa.

Honkasalon trilogian kolmannessa osassa ajatus pyhyydestä on kenties hiukan lohdullisempi kuin Tanjuskan tapauksessa. Myös halvaantuneen Jamana Lalin pyhiinvaellusmatkalla vammaisuus nähdään ennen kaikkea huonona karmana ja rangaistuksena synnistä. Huolimatta kohtaamistaan ennakkoluuloista ja vaikeuksista perheen kanssa, Jamana on päättänyt  kuljettaa äitinsä tuhkat Gangesin lähteille.

mainos

Dokumentti tavoittaa hienosti matkan monet tunnelmat ja värit, ihmismassat, kaupunkien sykkeen ja luonnon rauhan. Vaikka ympäristöään alati tarkkaileva päähenkilö pohtii paljon vaikeuksiaan, jää tarinasta päällimmäisenä mieleen onnistumisen tunne, uskollisuus ja rakkaus. Muiden vähätellessä vaikeavammaista miestä naisystävä Shanta Bai pysyy hänen rinnallaan joka käänteessä.

Intialainen perhe, huivit päässä, 2 miestä, 2 lasta, nainen
Atman

Festivaalin uusien elokuvien tarjonnasta Rintu Thomasin ja Sushmit Ghoshin Oscar-ehdokkaksi yltänyt Writing With Fire (2021) puolestaan kuvaa intialaista nyky-yhteiskuntaa, jossa epätasa-arvo on monelta osin yhä voimissaan. Kysymyksessä on tärkeä kertomus kastittomien dalit-naisten rohkeudesta ja samalla näyte laadukkaan journalismin tärkeydestä ylipäänsä.

Elokuvassa seurataan näiden naisten perustaman ja edelleen johtaman Khabar Lahariya -sanomalehden toimitustyötä, jota he tekevät huolimatta suurista henkilökohtaisista riskeistä. Juttujen aiheena on monesti esimerkiksi naisiin kohdistuva väkivalta ja hindunationalismin nousu, eivätkä toimittajat säästy uhkauksilta. Dokumentin kuvausten aikana tapahtuu lehden digiloikka ja suositun Youtube-kanavan perustaminen. Kaikkinensa kokonaisuus valaa uskoa naisten mahdollisuuksiin ja korostaa koulutuksen tärkeyttä yhteiskuntien laajemmassa muutoksessa.

Katsomisen arvoinen on myös Adam Isenbergin, Noah Amir Arjomandin ja Senem Tüzenin intiimi ja tiivis perhekuvaus Eat Your Catfish (2021). Dokumentti kertoo Noahin äidistä Kathryn Arjomandista, jolla on ALS-tauti. Se on kuvattu kirjaimellisesti hänen näkökulmastaan, pyörätuolin taakse kiinnitetyllä kameralla. Kertojanäänenä tosin toimii usein konemainen puhesyntetisaattori Tobii, (kuten Kathryn toteaa: Tobii is a bitch).

kaksi miestä keskustelee pyörätuolin edessä, tuolia käyttävännaisen takaraivo näkyy kameran edessä
Eat Your Catfish

Kokonaisuus voisi helposti luisua masentavaksi, mutta päähenkilön luonne ja omapäisyys välittyvät katsojalle onnistuneesti. Kathrynin tytär Minou on menossa naimisiin ja se lisää äidin elämänhalua, mutta nostaa lisäksi pintaan osin sairastumista seuranneet jännitteet hänen omassa avioliitossaan. Perhesuhteet eivät ole helppoja, mutta niistä syntyy kiehtova ja rehellinen tarina.

Mainittujen poimintojen lisäksi suosittelen katsomaan ainakin Jessica Beshirin visuaalisesti upean ohjauksen Faya Dayi (2021). Khat-kasvin aiheuttamasta riippuvuudesta ja myyntibisneksestä kertovan dokumentin mustavalkokuvaus hivelee silmää ja kokonaisuus ylsi niin ikään Oscar-ehdokkaaksi.

Nämä ja monta muuta kiinnostavaa filmiä löytyvät DocPoint -festivaalin verkkovalikoimasta.